Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,421 - 1,430 (kaikkiaan 23,541)
  • Tolopainen Tolopainen

    Jos katsoo oman talon sähkön kulutusta viimeisen viikon ajalta, se on lähes 50% pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Taisi kulutushuippu tältä talvella jäädä aika matalaksi. Tammikuu näyttää jatkuvan lauhana Etelä-ja Keski Suomessa, jossa pääosa sähköstä kulutetaan. Lapin pakkasilla ei ole juuri mitään merkitystä sähkön kulutukseen.

    Tolopainen Tolopainen

    Tuolla tiellä ei ollut lainkaan talvikunnossapitoa eikä mikään laki velvoita auraamaan yksityistietä talvella.

    Tolopainen Tolopainen

    Niin olikin Metsä Groupin tiedot on suljettuna vuodenvaihteessa pari viikkoa.

    Tolopainen Tolopainen

    Se on aaltoliikettä, milloin velkaantumista pidetään ongelmana. Jenkkilässä puhuttiin paljon velkaantumisesta jo yli 10v sitten ja Suomessa markka-aikana 90-luvulla. Paljonko 90-luvun Suomen budjettialijäämä on euroissa, puhutaan  muutamasta miljardista eurosta. Raha on aina oman aikansa mitta eikä rahanarvo nykyisin eikä tulevaisuudessa perustu mihinkään. Valtiot eivät koskaan tule maksamaan velkojaan pois, liian tiukka talouspolitiikka johtaisi kaaokseen.

    Tolopainen Tolopainen

    Mihin se Metsäverkon verokirjanpito ohjelma on kadonnut, kun en löydä.

    Tolopainen Tolopainen

    Minulla on enempi laskettavia pääomatuloja metsästä, vaikka en myy kalikkaakaan kuin Jessellä koko vuoden hankinta hakkuista. Parempi tonni käteen kuin känni toteen.

    Kun kävin Jessen ihannevaltiossa 70-luvun puolivälissä kaupan kassoilla laskivat helmitauluilla. Tämä tapahtui Moskovassa yhdessä suurimmista tavarataloista.

    Tolopainen Tolopainen

    En uskonutkaan, että Jesse osaisi Metsäverkon kirjanpito- ohjelmaa käyttää. Mitään kirjanpitoa kun hänellä ei ole.

    Tolopainen Tolopainen

    Epäilen, että Nurmijärvellä autoa ajoi nainen. Olen kerran ollut kyydissä kun nainen ajoi mutkassa sisäkurvista pellolle. Teki pari ohjausvirhettä ja se oli siinä. Ei käynyt mitenkään. Mentiin yhteen taloon herättämään isäntä yöllä vetämään auto tielle ja show must go on.

    Tolopainen Tolopainen

    En toisaalta ymmärrä mitä vaikeutta on täyttää metsveroilmoitus nykyaikana, kun sen voi tehdä sähköisesti. Yhtiöiden kirjanpito- ohjelmia voi käyttää hyväkseen, esim. Metsä verkossa on ohjelma, joka taitaa tehdä suoraan ilmoituksen, kun laittaa vähennykset. Sieltä saa myös alv ilmoituksen tekemiseen tarvittavat laskelmat. Nykyisin kun veroilmoitus tulee esitäytettynä, tilanne on entistä helpompi. Eipä tuosta mitään ressiä kannata ottaa tulonhankkimiskulut saa vähentää ja sillä sipuli. Koskaan ei ole mitään kyselyjä tullut. Tai joskus kauan sitten verovirkailijs soitti, kun oli jokin laskuvirhe tullut tehtyä, mutta se hoitui helposti.

    Tolopainen Tolopainen

    Visakallolle sanoisin, että sähkön viennistä saatava tulo jakautuu niiden yhtiöiden kesken, jotka sillä hetkellä tuottavat sähköä kantaverkkoon. Ulkomaisten omistajien osuus tuosta on aika vähäinen. Se tulohan menee yhtiöiden kirjanpitoon ja sieltä on vielä matkaa omistajien voitonjakoon, joka menee omien sääntöjensä mukaisesti. Toivottavasti jotain jää myös ulkomaisille rahoittajille, jotka tänne sysi Suomeen ovat pääomiaan sitoneet. Onko tuossa Visakallon mielestä jotain väärää, kaikilla omistajilla on oikeusvaltiossa samat oikeudet ja velvollisuudet.

Esillä 10 vastausta, 1,421 - 1,430 (kaikkiaan 23,541)