Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Saattaapi ammatti mies menettää 20% vuosi ansioistaan, kun ei osaa viritellä sahaasa työ kuntoon, pieni terä ja sektorin suoja ei oikein vakuuta. Että olisi kyse tehokkaasta toiminnasta. En lähtisi metsään askartelemaan kun kyse on ansiotoiminnasta, tosin myhityksen hommissa ei saa tehdä liian tehokkaasti töitä, joutuu pakko lomille, toiset painostaa, pitää pysyä ruodussa.
Fysiikan lait on lahjomattomia liike-energia on 1/2mv2. Kun kehänopeus kasvaa myös leikkuunopeus kasvaa ja massaakin isommassa terässä on enemmän.
Vanha pukki Kiljunen aiheutti taas onngelmia demareille. On aiheuttanut ennenkin. Matkusteli lomalle valtion varoilla naisystävänsä kanssa 90-luvulla. Joutui siitä aikoinaan kamreeri Niinistön nuhtelemaksi.
Hänen ideansa oli Ottawan sopimus miinojen kieltosopimukseksi. Ilmeisesti toimi ryssän bulvaanina jo silloin. Vastusti jyrkästi Suomen NATO jäsenyyttä. Poliisin olisi syytä tutkia syullistyikö maanpetokselliseen toimintaan. Leninin tekstejä lateli, kun jäi rysän päältä kiinni. Kiljusen palvelut isänmaalle alkaa olla taputeltu.
Näin varmaan olisikin, jos raivaisin koko vuoden. Huhtikuussa tuli aloitettua tänä vuonna, mutta ei mitenkään säännöllisesti, korkeintaan kolme päivää viikossa. Kesällä en raivaa.
Jessen pitäisi ensiksi ostaa raivaussaha, että voi keskustella raivuusta.
Jesselle tiedoksi, että meillä ostetaan autot käteisellä tai ei ollenkaan.
Muutama tapaturma on sattunut, ei sairaalasta ilmoiteta kenellekään potilastietoja. Jos omissa töissä sattuu tapaturma sitä ei tutki kukaan, jos henki säilyy.
Ei ole mitään vakuutustakaan, joka mitään korvaisi. Kyllä eläkkeen saa vaikka on jalka poikki. Ei kannata mitään vakuutusta ottaakaan, kun sairauskuluilla on yläraja aika matalalla. Tapaturmapotilas pääsee heti hoitoon julkisella puolella.
Visakallo kuvittelee, että Hartolan kuninkaskuntaan ei tulisi liikenteen päästömaksuja. Ne tulee koko EU alueelle. Mitään poikkeuksia ei tulla myöntämään, eikä se ole tarpeenkaan. Saastuttajat maksaa. Sukisukin vaihtoarvo laskee jyrkästi, kun 2027 lähenee.
Polttomoottoriautojen valmistus on jo päätetty lopettaa ja myynti kieltää. Eikö se ole vahva merkki siitä mikä on tulevaisuus. Liikenteen päästökaupasta ei ole vielä pahemmin keskusteltu julkisuudessa.
Moottorisahakin on niin vaarallinen laite, että mitään vastaava ei palkkatyössä teollisuudessa saa käyttää. Kaikki kiilahihnatkin pitää kulkea kotelon sisällä niin tiiviisti, että sormea ei saa työnnettyä hihnaan.
Jessellä on vuosi aikaa siirtyä sähköautoon, jos aikoo saada pököstä jotakin 2027, ei kelpaa enää vaihdossa kun liikenteen päästökauppa alkaa.
Entä sitten kun poistetaan paksumpia runkoja, taidat käyttää vielä 200mm terääkin, jolla työ on paljon hitaampaa. Lähekkäin olevat taimet voi harventaa raivaveitsellä. Jatkuvasti terästä lentelee pieniä puunsiruja, kun on turvakengät ja toppahousut näin talvella ei niitä huomaa.
Käytän eri raivaussahaa varhaisperkauksella, joskus pensasleikkuria heinäämiseen, sillä ei katko taimia. On polttomoottorikäyttöinen pitkällä putkella ja saa kiinnitettyä valjaisiin.