Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,871 - 1,880 (kaikkiaan 23,546)
  • Tolopainen Tolopainen

    Oli tietenkin merkittävä, osuus oli pari prosenttia BKT:stä. On edelleenkin suuri yhtiö Suomessa ei sen verkkopuoli ole mihinkään hävinnyt. Nokian pörssiarvo on 23Mrd€ ja UPM:n 13Mrd€. Nokian omistuksesta on aika vähän Suomessa.

    Solidium on Nokian suurin omistaja, omistaa yli 5% osakkeista, sijoitus on vielä vähän tappiolla, maksanut osakkeista keskimäärin 4,21€/kpl.

    Tolopainen Tolopainen

    Kemira rakensi turveammoniakkitehtaan aikoinaan Ouluun Pessin suuruuden aikaan, ei saatu toimimaan.                       Suurimmat munaukset tapahtuivat purkamalla hiililauhdevoimalat pois liian nopeasti, niitä olisi tarvittu vielä pitkään. Ei ne saastuta, kun käyvät vain tarvittaessa.  Valtionyhtiö Fortum teki paljon muutakin vahinkoa veronmaksajille.

    Tolopainen Tolopainen

    Nokian puhelimista suurin osa tehtiin Suomen ulkopuolella, eihän niissä ollut juuri mitään suomalaista, ainoastaan Symbian käyttöjärjestelmä oli kehitetty täällä. Perlos teki puhelimiin muovikuoria. Nokian pörssiarvo ei tuonut kovinkaan paljon rahaa tänne. Sehän oli suurimmaksi osaksi fiktiota, jota ei koskaan maksettu mihinkään ja romahti nopeasti.

    Tolopainen Tolopainen

    Kyllä pittää olla järjetöntä touhua, Suomi liittyi aikoinaan miinat kieltävään sopimukseen ja tuhosi varastoistasn yli miljoona miinaa. Nyt niiden perään haikaillaan, kun ryssä sotiikin niin, että käyttää suurta määrää jalkaväkeä hyökkäyksiin. He eivät olekaan mitään spusisarlia, vaan sotivat tapoaakseen. Heitä ei voikaan torjua viinalasilla kuten Kekkonen teki.

    Nyt pelätään että menee kansainvälinen maine, jos aletaan tehdä miinoja varastoon. Mitä jos niitä tehdään, eikä kerrota julkisuuteen. Miksi kaikki pitää kuuluttaa maailmalle, mitä tehdään varastoon. Sakaramiinan osia on helppo tehdä ja murtosytyttimiä. Ei tarvita mitään laajaa keskustelua. Kukaan ei puutu siihenkään, kun Ukraina alkoi käyttää jalkaväkimiinoja ei kuulu paheksuntaa. Suomen on jo syytä varustautua kaikin käytettävissä olevien keinoin. Sots Ukrainassa ei pääty Trumpin presidentti kauteen.

    Tolopainen Tolopainen

    Köyhtymisen syy on ylimitoitettu julkinen sektori ja siellä aivan liian korkea palkkataso. On täysin mahdotonta että Suomessa enää koskaan olisi niin suurta tuottavaa yksityistä sektoria, josta kerättävillä verotuloilla voitaisiin rahoittaa yhä paisuvat julkinen talous. Vaje on yli 10mrd€. Holhousyhteiskunnan taru on lopussa. Teveystalokin antoi positiivisen tulosvaroituksen, kun ihmiset juoksevat lääkäriin heti kun nenä tiputtaa. Pitää saada VP lappu ja vakuutusyhtiöiden kautta kierrätetään lääkärin palkkiot.

    Tolopainen Tolopainen

    Verokoneesta näkee että joillakin maanviljelijöillä menee aika mukavasti tulot yli 200k€. Sellaisia nelikymppisiä, ehtivät ansaita hyvät eläkkeet.

    Tolopainen Tolopainen

    No jopa on moderni auto, yleensä auton nopeusmittari seuraa renkaiden pyörimisnopeutta. Monissa neliveto autoissa luistonestoa ei saa pois päältä. Vaikeaa mastoa varten niissä on tasauspyörästön lukko, jota saa käyttää vain maastossa ja ajonopeus saa olla korkeintaan 40km/h. Viimeksi viikonloppuna tuli tuollaista ajettua.

    Tolopainen Tolopainen

    Kuulostaa hiukan erikoiselta että neliveto sähköautosta pitäisi ottaa luistonesto pois sohjoisella tiellä, sehän toimii paljon paremmin kuin polttomoottori autoissa. Eipä noita ongelmia tarvitse paljon etsiä.

    Tolopainen Tolopainen

    Satu juttuja nuo on, ei mitään perää.

    Tolopainen Tolopainen

    Kehveli on irtautumut todellisuudesta. Kekkosen aikana Suomi ei ollut länsimainen demokratia, oli Neuvostoliiton satelliitti, kuten Itä-Eroopan pienet valtiot. Unkari on jo ajautunut takaisin diktatuurin ja Puten taskuun.

Esillä 10 vastausta, 1,871 - 1,880 (kaikkiaan 23,546)