Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Putlerin ja Trumpin ajat ovat nopeasti ohi. Vain tuuli käy heidän ylitseen eikä heitä enää ole.
Kun katsoin eilen TV:sitä persujen varapuheenjohtajan esiintymistä, vaikea kuvitella, että kyseessä on jokin yliopistokoulutettu henkilö, esiintyminen on täysin ala-arvoista, suullinen ilmaisukyky on lähellä nollaa. Vaikka hän puhuu oikeasta asiasta, ei osaa esittää sitä. Nykymenolla suomalaisista on tulossa vähemmistö omassa maassaan. Ei meillä ole mitään pulaa työntekijöistä, on pulaa palkanmaksajista. Maahanmuuttoa ei todellakaan tarvita. Suomi on hyvä paikka kolmen miljoonan ihmisen väestölle, kuutta miljoonaa ei tarvita kuluttajiksi ja syömävelkaa tekemään. Mitään talouskasvua tänne ei enää tule. Pienen maan on yhä vaikeampi pärjätä markkinoilla isojen maiden kanssa, jotka hallitsevat kehitystä. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen täällä on turha haaskata resursseja, kun ne ei kuitenkaan riitä mihinkään
Eikö se ole pelkkää säästöä mitä pienempi porukka käy intin. Sotiminen on nykyisin ammattilaisten puuhaa. Ei heikkoa ainesta kannata armeijassa yrittää kouluttaa. Puskajussin tehtävät oppii parissa viikossa.
Kun Suomen talous ei kasva. On syytä aloittaa maahanmuuttajien kotiin lähetys, täällä ei ole tarvetta ulkomaiselle työvoimalla, eikä edes kaikille suomalaisille. Siirtolaisuus täältä pois olisi tervetullutta. Täällä riittää kolmen miljoonan väestö, kuten on riittänyt aiemminkin vuosisatoja. Kun jakaja pienenee jakojäänmös kasvaa, pienempi väestömäärä voi täällä elää ilman velkaantumisen tarvetta aika mukavasti.
Metsäteollisuus on perinteisesti ollut heikosti kannattava velkapesä, jota on Suomessa tuettu devavoimalla valuutta. Au ja johto ovat sitä kupanneet, jos jotain jaettavaa on tullut. Metsänomistajat lahjoittaneet raaka-aineet.
Eikö Itä-Suomi ole jo romahtanut. Ei sieltä saa kiinteistöjä myytyä. Kunhan viimeiset mummot lähtee, seutu jää tyhjäksi.
Kyllä Keturi Suomeen tuli ensimmäinen magneettikuvauslaite 1987, mutta ne oli aika heikkoja siihen aikaan. Nykyiset laitteet on neljäkymmentä kertaa tehokkaampia, päästään kuutio millin tarkkuuteen. Uusimmat laitteet on jo kolmen Teslan tehoisia eli tarkkuus paranee lisää. Solutasolle on pitkä matka vielä.
Kun lääketiede uudistuu keskimäärin viidessä vuodessa 80-luvun terveydenhoito oli aika paljon jäljessä nykyisestä. Ei ollut magneettikuvauslaitteita, jotka ovat nykyisin aivan olennainen osa leikkaushoitoa. Lääkärille pääsy ei vielä merkitse juuri mitään sairauden hoidossa, kun hoito tapahtuu erikoissairaanhoidossa. En anna mitään arvoa jollekin omalääkäri systeemille.
Eikö se Daavid voittanut Goljatin. Venäjä on hyökännyt läpi historian Suomeen. Ryssät on sotaisa kansa.
Onhan nuo palvelut joiltain osin paremmat, eilen lähetin tekstiviestin terkkariin ja lähete on jo tänään labroihin. Vastaus viestiin tuli parissa tunnissa. Meitä vanhoja asiakkaita palvellaan
Alkaa Trump näyttää yhä enemmän höppänältä. Hänen mukaansa Putler ei suostu tapaamaan Zelesnyä, koska hän ei pidä tästä. Zelesnikin tapasi Trumpin, vaikka taatusti inhoaa tätä kuten useimmat valtiojohtajat. Trumpilla on aika vähän ystäviä, edes Melania ei välitä, mutta Trumpin rahat kiinnostavat häntä.
Shat Gpt teki muutamassa sekunnissa viisi sotealuetta. Väestöpohja oli pienimmässä 600000 eli Olun alueessa ja suurin pääkaupunkiseudulla 2 milj. Tuollaiset höpöalueet kuten Päijät Häme eivät ole elinkelpoisia sote alueita ja muut pienet maakunnat, joita tehtiin 90-luvulla EU:n takia.