Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Kolmioterä on paras rikkoo kantojen päät ei tule versOja, eikä kivet haittaa samalla menee vatukotkin.
Kyllä se tien saattaminen entiselleen laanin kohdalta kuuluu sille joka sen rikkoo. Metsäyhtiöt ajattavat puita telakoneilla pinoihin pitkin metsäteitä ja myös lanaavat jälkensä ainakin niillä teillä, joissa olen osakkaana. Näistä asioista on keskusteltu.
Kun yhteiskunnan rahoituksesta on kulunut kymmenen vuotta osakkaat voivat puomittaa tien. Yhteiskunta ei enää osallistu metsäteiden vuosikunnossapitoon.
Ei noilla sahafirmoilla ole ainakaan varaa maksaa korjuusta eikä tukeista yhtään enempää, toiminta ei tuota juuri mitään. Isot yhtiöt tekevät tuloksensa pääasiasaa ulkomailla joten pelivaraa kustannusten nousuun ei Suomessa ole yhtään.
Metsäautoteitä käyttävät paljon enemmän muut kuin metsänomistajat mutta vain omistajat joutuvat maksamaan kunnossapidosta. Siksi teiden käyttöä pitäisi rajoitaa ja sulkea ne syksyisin turhalta marjastus-ja metsästysliikenteeltä. Metsäyhtiöt voisivat ostaa kulkuoikeuksia ja maksaisivat siten osuutensa kunnossapidosta kun saavat teistä suurimmat hyödyn.
Älä Jätkä viisastele kun ajelet toisten ylläpitämiä teitä ilmaiseksi. Ole vain tyytyväinen että saat teitä käyttää toistaiseksi. Kohta niitä ajaa vain osakkaat, kun kunnossapito jää ilman yhteiskunnan osuutta ja laitamme puomit lukkoon ja avaimet osakkaille.
Tässä edellä huomaamme miten Jätkä ja Jessi vihdoinkin löysivät yhteisen sävelen. Suorastaan liikuttavaa miten nämä palstaveljet kerrankin lyövät viisaat päänsä yhteen, että kumahtaa. Toivottavasti mitään ei mennyt rikki.
Kaikki nuo metsäkeskuksen teettämät tiet on jo pitänyt kertaalleen korjata. Eihän niissä ollut soraakaan kuin aivan nimellisesti siis ne joita metsäkeskus teetti 60-70 luvulta alkaen. Murske puuttui pinnasta kokonaan aivan ala-arvoisesti teetetty.
Jätkä kehitti uuden hybridiauton eli sellaisen, jossa pääasiallisen käyttövoiman tuottaa sähkö. Tähän saakka niissä käyttövoiman on tuottanut polttomoottori ja vain pieniä nopeuksia on voinut ajaa sähkömoottorilla.
Jokaisessa polttomoottoriautossakin on sähkömoottori jolla se käynnistetään eikä se vaikuta mitään auton luokittelun.
Sähköauto on sähköauto viranomaisille, jos se kulkee sähköllä ja hybridi jos se kulkee sähkömoottorilla sekä polttomoottorilla. Nämä ovat jonkun muun keksimiä määritelmiä. Minusta ihan ymmärrettäviä jos on luetun ymmärtämistajua.
Jos siellä kotona on joku joka voisi näyttää esitteen tuosta BMWi3:sta se on sähköauto, johon saa polttomoottorin, joka lataa akkua sitä sanotaan range extenderiksi. Ko.autoa ei sanota hybridiksi vaan sähköautoksi, joko nyt ymmärsit.