Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Ei ne sähköyhtiön metsurit koske linjoihin. Tuollainen 20kvoltin linja kestää vaikka yksi puu kaadetaan linjan päälle ja niinhän ne kaataakin. Pari vuotta sitten tuuli kaatoi mökin läheltä ison männyn tuollaisen linjan päälle hyvin kesti johdot, yrityivät muutaman kerran sähköjä päälle, mutta ei ne pysyneet. Yön aikana puu oli poistetu linjan päältä.
Nykyisin almittainen havupuun latva ei haittaa mitään, menee kuorinnasta läpi, että heilahtaa, havukuidut kelpaa viiteen senttiin sanoi ostomies. Äänekoski tarvitsee lisää kuitua ja latvamitat ei ole enää niin ehdottomia.
Älä Jätkä höpötä, kun olen tehnyt hankintatukkia raakkiprosentti on ollut nolla ja siihen ei pysty yksikään motokuski.
Jovain ei metsänomistajan tulot siitä kasva yhtään, jos kirjoitan yhtiölle myyntierästä laskun, he kertovat kuitenkin paljonko laitan summaksi. Näin se on muillakin tuotteilla, jos jyväjemmari myy viljaa, hän toimittaa kuorman myyjän varastolle ja saa vajaa 100€ tonnista eli tappiolla menee, vaikka voi kirjoittaa laskun jos huvittaa ja kaikki työtkin saa tehdä ihan itse omilla koneilla.
Mikä on halvempaa tavaraa kuin raakapuu, jota maanteillä kuljetetaan sitä ei kannata traktorilla ajaa tietäpitkin metriäkään.
Mikä vika tuossa hankintakaupassa on kun verottomana saa puolet kuitupuun kauppahinnasta. Ei ole herra ilmeisesti tehnyt yhtään puukauppa.
Stilin sahoihin ei kaasareita tarvitse vaihtaa. Raivaussaha ei käy tyhjäkäyntiä pienkonebensalla. Tästä bensasta on poistettu herkästi haihtuvat kevyet jakeet, joten se toimii huonommin kaasutinkoneissa kuin tavallinen bensiini. Parasta bensaa pienkoneisiin olisi venäläinen suoratislausbensiini.
Maalais Sepolle sanoisin, jotta kun kirjanpitoa ei tarvitse tilintarkastuttaa se antaa toimintavapauksia omalle tulkinalle. Jos myy puuta korjuukulut saa vähentää eikä kasvupaikka siihen mitään vaikuta.
Kyllä nämä räntäkelit toivat ison lisän hankintapuihin, jotka menevät kuormavaakamittauksella, kävin vielä lumilingolla varmistelemassa.
Ei isoja puita tarvitse enää tontilla kaaata. Löytyy nostureita, joissa on giljotiini ja pienivät puut latvasta alkaen täysin turvallisesti, sitten kun puun pituus on alle kymmenen metriä rungon voi sahata poikki moottorisahalla ja kone nostaa sen pois, helppoa ja turvallista hinta n.150€/h. Puomien pituudet ovat jo parhaimissa yli 30m eli auto voi olla parkissa kadulla. Jos tukit saa myytyä homma ei maksa juuri mitään, kun pihalta poistetaan tukkipuita. Kulut voi vähentää metsäverotuksessa.