Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 22,151 - 22,160 (kaikkiaan 23,538)
  • Tolopainen Tolopainen

    Katsopa niitä Volvon turvallisuusvarusteita, ei ole pököttemissä  ohjausavustinta eikä hirvistä varoittavaa järjestelmää. Rattiin nukahtaminen ei Volvossa johda ulosajoon vaan auto hoitaa ohjauksen ja nopeuden vähentämisen. Kukaan ei tietenkään tunnusta, että voisi joskus joutua mihinkään vaaratilanteeseen, mutta tuolla autolla saattaa selvitä sellaisista ja tavallaisella autolla ei.

    Tolopainen Tolopainen

    Olisi aika omituista, jos motoon saisi kuutiot käyttämällä tukkia katkaisukohdassa. Kuka senjälkeen luottaa motomittaan, jos puut voisi katkoa erikohdista kuin on kuutioitu. Motolla apteeraus ei taida olla ihan yhtä tarkkaa kuin mitalla. Tukkisaanto jää hiukan pienemmäksi, koska puun kokonaispituutta ei mitata ennen katkontaa. Ohjelma ei  pyri maksimitukkisaantoon vaan niihin laatuihin, joista on eniten tarvetta.

    Tolopainen Tolopainen

    Kukas sen todistaa, ett sertiä ei ole.

    Tolopainen Tolopainen

    MHY on saanut kolminkertaistettua oman palkkionsa kymmenessä vuodessa puukaupassa, mutta puunhinta on lievästi laskenut. Niin missä se lisäarvo on.

    Tolopainen Tolopainen

    Jos vanhajätkä viitsisi lukea, hän havaistsisi, että olen vastannut paljonko olen MHY:lle maksanut  puukaupan hoidosta, tein kaksi kauppaa ensimäisen ja viimeisen. Miksi jokaisella pitäisi olla oma MHY. Ei minulla ole omaa poliisiakaan.

    Tolopainen Tolopainen

    Jätkä ei edes tiedä mikä on teho ja maksimikierrosnopeus. Vaihdan isomman sahan, jos pienemmän teho ei riitä, molemmat on aina metsässä mukana. Pitää tietenkin katsoa valmistajan sivuilta mitä bensalaatua valmistaja suosittelee. Ei kannata vanhoihin Lynxeihin E10 bensiiniä laittaa eikä Jätkän ei kannata 60-luvun kullokkiinsa sitä laittaa. Eipä ole Tilhiin mäntiä koskaan tarvinnut ostaa. Itse käytän toistaiseksi 98 bensiiniä, hinatero on pieni.

    Tolopainen Tolopainen

    Tolopaisella ei ole tapana kangistua kaavoihin eli maksella kaikenmoisia maksuja vuodesta toiseen kuten ennenkin on tehty, vaan etsitään uusia taloudellisempia toimintamalleja tai palataan entiseen, jos toiminta on ryhdistäytynyt. Joku toimija maksaa myös korkoa ns. jäsenmaksulle,sekin täytyy näinä ankeina aikoina ottaa huomioon.

    Tolopainen Tolopainen

    Moottorisahan moottorin hyötysuhde on niin huono, että tuolla kahdenprosentin erolla noiden bensalaatujen energiasisällössä ei ole mitään merkitystä. Kulutus teoriassa vähän kasvaa, mutta ei käytännössä, kun sahauksesta suurin osa on karsintaa ja täyttä tehoa ei tarvita.

    Tolopainen Tolopainen

    Taisi tuo MHY jäsenmaksupolitiikka muuttua, kun maksu meni vapaaehtoiseksi eli pienennettiin isompia maksuja ja nostettiin pienempiä. Eli otettiin köyhiltä ja annettiin rikkaille kuten nykyajan Robin Hood tekisi.

    Tolopainen Tolopainen

    Aika vatimaton vaurastuminen, jos enempi olisi vaurastunut ajelisi uudella V-90 Volvolla parkkiin putkiputiikkiin. Siinä olisi porukat nenät litteänä ikkunoissa katsomassa johtajan biiliä.

Esillä 10 vastausta, 22,151 - 22,160 (kaikkiaan 23,538)