Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 22,171 - 22,180 (kaikkiaan 23,538)
  • Tolopainen Tolopainen

    Jokaisella on sellaisia metsäalueita, joihin ei mielellään koneita kannata laittaa hakkaamaan. Esimerkiksi poistamaan ylispuita, joista ei kiintoja kovin paljon kerry, mutta syntyy mittavat vahingot taimistoon, jos poistoa varten lähdetään tekemään uusia tieuria. Vaikka ne tekisi huonollakin hyötysuhteella tulokseen on ainakin itse tyytyväinen ja sehän riittää.

    Tolopainen Tolopainen

    Kaasuuntuneen bensiinin räjähdysvoima on suurempi kuin vastaavan määrän dynamiittia, syntyy ns.detonaatio jossa palaminen on todella nopeaa. Jos tapahtuu autotallissa, koko talo voi tuhoutua litralla bensiiniä jo räjähdyksessä ja lisäksi vielä palaa.

    Tolopainen Tolopainen

    80-luvun alusssa sain palkkaa markoissa vähemmän kuin viimeisinä vuosina töissä euroina, ainakin nimellispalkat ovat moninkertaistuneet. Kännykkä maksoi silloin 30000mk ja niitä oli aika vähän. Asunnot suhteessa palkkoihin olivat jonkinverran halvempia, mutta korot olivat n.8%, nykyisin muutaman vuoden vanhassa asuntolainassa korko on noin puoli prosenttia ja laina-ajat ovat huomattavasti pidempia. Valtion budjetit olivat silloin ehkä kolmannes nykyisestä, eikä valtiolla mitään talousongelmia silloin ollut. Nykyisiä julkisia menoja ei millään järkevällä veroasteella voi rahoittaa, meidän julkisesta taloudesta on tullut talouskasvun este.

    Tolopainen Tolopainen

    Suomessa ei ole mitään käsitystä sähkön kulutuksen kehityksestä, sehän todennäköisesti laskee, kuten on laskenut viimeiset kymmenen vuotta. Kun olemme yhteisvaluutassa, tänne Euroopan reuna-alueelle ei mitään suuria teollisuusinvestointeja enää koskaan tule, jotka lisäisivät sähkönkulutusta.Asuinalueenakin Suomi on vähemmän houkutteleva, että väestö täältä pikkuhiljaa vähenee ja isoja alueita tulee tyhjenemään. Koko väestö voidaan asuttaa etelä- ja länsiosiin maata. Pohjois-ja itä-Suomi ovat turhia alueita ja heikentävät vain tilastoja. Täytyy ihmetellä miten joku viitsii edes asua yli 100km päässä suuremmista keskuksista, polttoaineetkin on järkyttävissä hinnoissa idässä ja pohjoisessa.

    Tuulivoima-ja muut sähköntuotantoinvestoinnit voi alkaa unohtamaan vuosikymmeniksi, kun kaksi uutta ydinvoimalaa valmistuvat.  Sähköä riittää ja lisäksi  voi ostaa naapurimaista paljon halvemmalla kuin täällä koskaan pystyy itse tuottamaan. Tuulivoima tulee jäämään kalliiksi kokeiluksi, se ei Suomessa kannata, kun täällä ei tuule riittäväästi talvipakkasilla, jolloin sähöä kuluu eniten. Kaikkea ei kannata matkia ulkomailta, varsinkaan sosialistien ideoita.

    Tolopainen Tolopainen

    Onpas idioottimaista varastoida tontille satoja litroja bensiiniä moottorisahaa varten, kun viikossa kulutus yleensä on muutamia litroja.

    Tolopainen Tolopainen

    Onhan niitä jo tuntipalkkaisia kuskeja, joilla on töitä vain talvella, ja joutuvat kilometritehtaalle jo maaliskuun lopulla, jolloin talvileimikoiden korjuut lopuu.

    Tulipahan kyseltyä sopiiko, sellainen, että ajan omat puuni, kun yhtiön kone ne hakkaa, se ei kuulemma olisi käynyt, tosin kaupatkin jäi tekemättä, en ala nykyisillä hinnoilla päätehakkuita myymään, sehän olisi puiden lahjoittamista kansainväliselle suurpääomalle.

    Tolopainen Tolopainen

    Epäilen että siirtoja ei ole niin paljon, kun katsoo varastopinoja teiden varsilla, niissä on yleensä useita satoja jopa tuhansia kiintoja.   Koneet ovat olleet silloin töissä useita päiviä.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei sitä bensiiniä ole pakko autotallissa varastoida, siellä yläraja on 60l ja muussa varastossa 100l.

    Tolopainen Tolopainen

    Jos metsurin tunti maksaa työnatajalle n.30€ hänen pitäisi hakata 5-6 kiintoa tunnissa maksaakseen oman palkkansa. Jos hakkuun osuus on puolet noista keskimääräisistä hakkuukuluista. Koneen puikoissa kuski voi ansaita palkkansa mutta ei moottorisahalla. Palkat Suomessa ovat liian korkella, käsityöhön. Metsätöitä on aikoinaan tehty suhteellisen pienillä palkoilla eikä sotemaksut ole olleet lähelläkään nykyisiä.

    Tolopainen Tolopainen

    Laita peräkärryyn, niin voi kuljettaa  bensiiniä 333l pienastioissa ilman ADR lupia.

Esillä 10 vastausta, 22,171 - 22,180 (kaikkiaan 23,538)