Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Et pääse ensiharvennukselle kuin vasta 30v päästä, tuli iso virhe.
Jäkälle sanoisi, että ei ole metsurin ammattitaitoa lainkaan, siksi voi ihan vapaasti tehdä metsätöitä kuten helpoimmaksi näkee, esim. käyttää metsäkärryn kuormainta hakkuussa apuna. Sinun ammattitaitosi ei riitäisi kourakuormaajan käsittelyyn.
Isäukolla oli tapana noita laippoja viilailla, eipä ole tullut enää mieleen, kun kolmellakympillä saa laipan ja pari ketjua, eli laipan hinnaksi jää kympin verran. Siinä ajassa voi käydä vaikka ABC:llä munkkikahvilla.
Ketjut on aika halpoja ei tule kovin pitkään samalla sahattua. Jos osuu kiveen vaihdan uuden ketjun ja heitän vanhan metallin keräykseen. Kun vaihtaa harvoin sahaa voi uusia ketjuja usein.
Metsureilla on metsureiden tavat, minulla ei ole moottorisahan viilaa ollut metsässä mukana ainakaan kymmeneen vuoteen, kun en sitä tarvitse. Kun sahaan puut aina metsäkärryyn mukana kulkee kaksi sahaa, eikä tarvitse yleensä tankatakaan kuin toinen saha, päivätavoite on kuorma päivässä eli n.7 kiintoa. Ei kahvitaukoa tarvitse tuhlata sahan huoltoon, sen voi tehdä lämpimässä autotallissa kotona. Jos työtapa on väärä se ei minua haittaa. Ne jotka ovat metsätöistä taloudellisesti riippuvaisia eivät tietenkään toimi kuten harrastelijat. Raivaussahaa en ole vielä metsässä koskaan viilannut, ei ole tarvetta. Kun teke varhaisperkauksia, jos terä tylsyisi, raivaan moottorisahalla, se on aina mukana varalla ja tiheimpiä puskia varten.
Se on hyvä, jos ei tapahdu palstoilla mitään, kun puun kysyntä kokoajan hiukan laskee, puuntarjonnan pitäisi vähentyä tai puunhinnoille käy kuten tänävuonna, laskevat ja kustannukset nousevat. Jonkun tili ohenee. Painopaperimarkkina näyttää supistuvan kolmen prosentin vuosivauhtia, kun tuo trendi on ollut jo kymmennen vuotta, se ei enää pysähdy. Kohta näemme Suomessa suuren paperikoneyksikön alasajon, se tapahtuu varmasti enää vuosi on kysymysmerkki ja jossain vaiheessa Stora ja UPM lyövät hynttyyt yhteen. Puuntuotannon näkymät eivät ole kovin hyvät jos ostajat vähenevät. Tasaista laskevaa harmautta, jos tuottaa teollisuudelle kuitua ei tule rikastumaan. Ei kulupuolella enää ole paljon tehtävissä. Metsänhoidon tekeminen omana työnä ilman palkkaa on alin mahdollinen kustannus ja muiden tulojen sijoittaminen metsänhoidon kustannuksiin. Metsä ei ole enää pitkään aikaan tuottanut realikorkoa uudistamiseen käytetylle pääomalle, laskutaitoiset puufirmat ovat tämän huomanneet ja laittaneet metsänsä myyntiin, heillä on paras tieto alan kannattavaisuudesta.
Yllättävän vähän 020 eroaa nykyisesta Ms 200. Periaatteessa nykyiset sahat eivät ole enää kehittyneet olennaisesti 80-luvun jälkeen, jolloin tuli jo lämpökahvat.
Kannattaa keskittyä tuloksen tekoon ja jättää ryskähommat vähemmälle.Kukaan ei kysy kaupassa paljonko olet sahannut, riittää kun höylää korttia.
Kohta on 26v Tilhillä sahattu ja laippa on edelleen kääntämättä ja viilaamatta. Kun käyttää reilusti ketjuöljyä laippa ei kulu, ketju liikkuu öljykalvon päällä.
Aika haastava tilanne metsäpuolella, kun viennistä vielä on suuri osa paperia ja nähtävissä on, että painopaperin tuotanto tullaan ajamaan kuitenkin alas. Siinä ei ole mitään järkeä painaa nykyisin päivittäisiä uutisia paperille. Kun metsien kasvu tarvitaan tulevaisuudessa nestemäisten polttoaineiden valmistukseen ja muihin biotuotteisiin meillä on panostettu väärään puulajiin eli kuusen. Näissä tuotteissa vain on niin huono kate ja korkeat valmistuskustannukset, että käytännössä puuraka-aineesta ei pysty maksamaan mitään metsänomistajalle. Noo eipä tuo tilanne kovinpaljon muutu nykyisesta monet ensiharvennuskohteet ovat menneet miinushinnalla jo nykyisinkin ja ilman Kemeraa omistaja olisi joutunut maksamaan hakkuusta.