Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Yhdellä tuttavallani on aurinkokeräin omakotitalon katolla, sillä voisi tehdä lämmintä käyttövettä, ei ole käytössä. Osti ja asensi kun halvalla sai, nostaa kuulemma talon myyntihintaa.
Suomella on ilmastopoliittinen velvoite lisätä uusiutuvan energian osuus 38%:iin kokonaisenergiasta v 2020 mennessä. Nyt ollaan jossain 30% paikkeilla. Kun rakennetaan tuo 2500Mw tuulivoimaa tavoite lähenee, tarkoitus pyhittää keinot.
Suomessa ei olisi ollut mitään kiirettä tehdä mitään päätöstä tuulivoimasta tai Fennovoimasta.
Kun OL3 valmistuu sähkön tuotantoa on kymmenen vuoden ajan 1600Mw enemmän kuin nykyisin. Kun Loviisan laitokset suljetaan n.2030, tuotantokapasiteettia on enemmän 800MW kuin tällä hetkellä ja kulutus on vähentynyt yli 1000MW. Mihin Fennovoimaa tarvitaan.
Suomen sähkönkulutus voi puolittua nykyisestä, esim Tanskassa väestömäärä on sama kuin täällä, mutta sähkön kulutus noin kolmannes siitä mitä Suomessa.
Ruotsissa sähkönkulutus kääntyi laskuun jo 1990, Norjassa ja Suomessa n.2008. Mitään näyttöä tai perusteita ei ole sille luulolle, että Suomeen syntyisi sellaista raskasta teollisuutta, joka tarvitsee lisää sähköä. Saamme halpaa vesisähköä Norjasta ja Ruotsista tarpeen mukaan.Se että kuuluuko tuulivoimalasta jotain ääntä riippuu ympäristöstä, jos sellainen on teollisuusalueella tai moottoritien vieressä, mitään ei kuulu, taustamelu peittää äänet. Suurinosa suomalaista asuu kaupungeissa, on pakko tottua taustameluun.
Asunnotkaan eivät ole nykyisin täysin hiljaisia, koko ajan kuuluu ilmastointilaitteen ääni. Ei vanhat hirsitalotkaan olleet äänettömiä, kuului tupajumien raksutus ja hiirien rapina alkoi iltaisin.Kannattaisi välillä päivittää tiedot tuulivoimasta, nykyiset myllyt ovat erilaisia kuin kymmenen vuotta sitten. Tuulienergia on nopeimmin kasvava energiatuotantomuoto maailmassa. Suomi yrittää mennä vastavirtaan ydinvoimaloilla, mutta tilanne on mennyt toivottomaksi, kun niitä rakennetaan niin vähän, että tekniikassa joutuu maksamaan uusien laitosten kokeiluja.
Kannattaisi mennä energiapolitiikassa muun maailman kehityksen mukana ja hyödyntää myös omat reservit. Ei ne myllyt haittaa mitään autioituvien syrjäseutujen soiden laidoilla. Niistä köyhät kunnat tulevat saamaan paljon tuloja ja maanomistajat vuokrataloja. Ottaisin heti kymmenen tuulivoimalaa mailleni, jos joku yhtiö ne rakentaa. Vuosivuokra olisi edullienen.Muistin väärin tuon öljyn kulutuksen, se on 9.5miljt/ vuodessa ja tänä vuonna arvo hiukan alle 3mrd€, nykyisellä hinnalla n.300€/t, tai se on hiukan alle kun hinta on 50 dollaria barreli, laskettuna ilman laskinta.
Vienti on ollut tuota luokkaa, mutta raakaöljyn hinta romahti loppuvuodesta hinta puolittui, joten tuonnin arvo on vain puolet aiemmasta tänä vuonna, jos öljyn hinta pysyy nykyisellä 50 barrelin tasolla. Suomen öljynkulutuksen hinnaksi ei voi laskea koko tuonnin arvoa, vaan se mitä täällä kulutetaan eli noin 7milj tonnia kertaa öljytonnin nykyinen hinta, noin karkeasti.
Tuossa energiapuun tuotannossa on vain yksi ongelma hinta ja markkinat, puusta ei mekseta edes korjuukustannuksia, eikä puuta osteta ainakaan tänäkeväänä. Öljy ja kivihiili ovat liian halpoja samoin päästöoikeudet. Tilanne saattaa muuttua mutta voi tulla yllätyksiä tekniikan kehityksessä, tuuli-ja aurinkoenergian hinnanlasku ja synteettisen metaanin tuotanto ovat mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Onneksi nuo luvut ovat väärät, energia ostetaan tuolla summalla, mutta viedään 7mrd€:lla, Suomen öljyn kulutus on n.7milj t, öljytonni maksaa nykyisin vain vähän yli 300€, ei öljyyn mene kuin vajaa 3mrd€.
Jos yhden öljytonnin korvaamiseen tarvitaan 5m3 puuta, öljyn korvaamiseen kuluisi 35milj m3. Tosin liikenteen öljyn kulutuksesta kuluu ilman lämmitykseen 75%. tulevaisuudessa sitä ei tarvitse korvata, jos sähköautot yleistyvät.
Paljonko paperin tuotannosta vapautuu raakapuuta, kun sen tuotanto loppuu, riittääkö korvaamaan tuontiöljyn, joka tarvitaan raskaaseen liikenteeseen.Pitäisi nyt ensin rakentaa niitä myllyjä. Täällä on jo ongelmana niiden purkaminen ja yhtiöiden konkka.
Tuulivoimayhtiöistä ei koskaan tule niin velkaisia kuin TVO ja Forttumi niillä on velkaa 15mrd€.
Tuulivoiman tukiin ei myöskään koskaan tule menemään niin paljon rahaa kuin Fortumin johdon palkkoihin ja optioihin on mennyt ja menee.