Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Jos korvaus jää 10%:iin 2500m3 kuitupuukaupalla ei vielä saa Lahtosen kuluja pois jotka ovat n.3k€. Tuohon aikaan kuitupuun kantohinta oli verottomana n.10€ kiinto Pohjois-Suomessa
Ei taida olla keskimääräisen metsätilan omistajan hommia nämä käräjät.Hinta on tietenkin puumarkkinoilla aina alin mahdollinen, jolla ostajat saavat puuta, miksi ne maksavat yhtään enempää, oli kartelli tai ei. Onko huono hinta oikeudenmukaisenpi nyt vai kartelliaikana ollut nykyistä huomattavasti parempi kuitupuun hinta. Jos markkinoilla on kolme pääasiallista ostajaa kuitupuulle, sinne ei saada kovin paljon kilpailua tekopyhyydellä puhtaasta kilpailutaloudesta.
Ei taida kuulua markkinatalouteen monet muutkaan asiat, jolla metsänomistajien toimia metsissä säädellään, myöskään Kemera ei kuulu markkinatalouteen, eikä 30% pääomavero valtiolle. Sehän on sosialismia, kun vero kohdistuu omaisuuden myynnista saatuun tuloon. Kun emme elä puhtaassa markkinataloudessa, eikä sinne kannata pien metsänomistajien pyrkiäkään. On aika turhaan ottaa joku yksittäinen asia ja sanoa, että tämä on lainvastaista, eikä kuulu markkinatalouteen.
Miksi metsänomistajien etujärjestöt eivät saisi neuvotella jäsentensä puolesta puun hinnasta, jos palkansaajat neuvottelevat jäsentensä työehdoista. Miten voidaan neuvotella, jos metsänomistajille ei ole
vastapuolta, joka sopii hinnoista.Toivotaan että kanne menestyy, vaikka olen 100% varma, että ei menesty, koska ei ole mitään pykälää mihin voidaan vedotta.Ei ollut olemassa lakimääräistä hintatasoa, joka olisi puusta pitänyt maksaa.Kaikki puukaupat ovat erilaisia, mitään yhtenäistä linjaa ei voi määritellä. Koko juttu perustuu tunteeseen, että tietojen vaihdosta ovat seuranneet alemmat hinnat, ovatko myös urakoitsijoille maksetut korvaukset olleet liian alhaisia.
Se on hyvää liiketoimintaa, jossa palkkio on varma ja riski ulkoistettu.
Bonuksena veteraanien ja leskien auttaminen. Tuollahan pääsee linnaan (Salen).Sanotaan nyt näin, että nykyisessä tilanteessa pärjää parhaiten ne eturyhmät, jotka kykenevät etujaan puolustamaan.
Vapaata kilpailua on aika vähän, työvoimakin on suljettu vapaan kilpailun ulkopuolelle.
Metsäteollisuudella on paljon ongelmia, kun esim. paperin kulutus länsimaissa vähenee nopeasti ja kokoajan on ylikapasiteettia, vaikka tehtaita suljetaan. Tämä johtaa puuraka-aineen kysynnän vähenemiseen ja hintojen laskuun.
Puunhinta on halpa metsänomistajille, mutta aina kallis maksajille.
Mieluummin kuitenkin olen ostajana, jos koivukuitua saa tienvarressa parilla kympillä kiinto kuin myyjänä.Kilpailulaikien tarkoitus metsäpuolella on laskea puunhintaa ja lopettaa kokonaan metsänomistajien etujärjestötominta. Viimeinen niitti tuossa on MHY-organisaation alasajo, ilmeisesti yhteismyynnitkin kielletään ja MHY:ta ei jatkossa hyväksytä puukaupan osapuoleksi, kun tästä tapahtumat etenevät kohti puhdasta markkinataloutta.Metsänomistajan tulevat saamaan vapaata kilpailua, se sopii Metsäteollisuudelle.
Ei tuo metsäteollisuuden asema ole taloudellisesti mitenkään erikoinen. Velkaa yhtiöillä on ollut valtavasti ja esim. M-realin Äänekosken investointi edellyttää omistajien kukkarolla käyntiä.
Myös tukkipuunhinta joutuu kovaan paineeseen ja taitaa sahat pysähtyä, kun rakentaminen on ennennäkemättömässä lamassa.Kyllä se omat oikeudenkäyntikulut korvaa, mutta jos oikeus määrää korvattavaksi vastapuolen kulut niitä ei sitten korvata.
Kyseessä ei kuitenkaan ole maailman suurin kanne, aika taitavasti muotoiltu, koska Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne joukkokannetta. Kaikki ovat yksittäistapauksia ja käsitellään erikseen. Jokainen metsänomistaja voi milloin tahansa viedä puukauppansa oikeuteen, jos on oikeusturvavakuutus, maksaa vain omavastuun verran.
Jos veteraanit ovat jotain menettäneet puukaupoissa, nyt heidän perillisille on tulossa rahaa eikä rahoista mene edes perintöveroa. Luultavasti tilat veteraaneilta kuitenkin ovat siirtyneet pois, kun viimeisetkin lähentelevät 90 vuotta.
Jos olisin myynyt kartelliaikana vaikka 1000m3 puuta, niin paljonko siitä saisin korvausta verojen ja kulujen jälkeen, jos se olisi muutama satanen asia ei todellakaan kiinnostaisi yhtään. Miksi lähtisin hankkimaan omalla riskillä verotuloja valtiolle ja asianajopalkkioita ulkopuolisille. Puunmyyntitulot kun yleensä haihtuvat muutamassa vuodessa savuna ilmaan, kun joku autonkottero on tullut ostettua tai jokin kone ruostumaan, koskaan ei ole mitään jäänyt kaikki on mennyt.