Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Mikä ihmeen luontokato, mitään lajeja ei ole Suomesta kadonnut mutta uusia tulee joka vuosi lisää. Evoluutio ei pysähdy koskaan, se sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. En nyt kovin suurena ongelmana näe, että teiden pientareella pajukot vaihtuvat lupiineihin ja rannoilla kasvaa jättiputkia. Komeasti kukkivat.
Mikään ei ole mukavampaa kuin mennä aukon laitaan syksyllä uudella autolla ja katsoa, kun keväällä istutettu männyn taimi on venähtänyt ensimmäisenä kesänä lähes puoli metriseksi. Se Perkon pitäisi kokea edes kerran elämässään.
En taida kuitenkaan Hartolaan saakka lähteä syömään, en luota etelän kokkeihin. Meillä on täällä parempi vesi ja puhtaammat raaka-aineet. Enkä enää edes muista missä Hartola sijaitseekaan, on niin sivussa. Ei se UKK kävelytesti ollut hassumpi, muuta kokemusta ei siitä ole.
Sahatukista saanto on n.50% sahatavaraksi, kuituteollisuuteen menee näin ollen paljon tukista puuta jatkossakin. Vaikka paperin tuotanto vähenee kuiduttava teollisuus on kasvanut. Tosin kasvun painopiste on siirtynyt tropiikkiin.
Teollisuus tekee juuri niitä tuotteita, joilla on kysyntää. Suomen pehmopapereihin kuluu n.200000 kiintoa puuta. Ei juuri mitään merkitystä puun kokonaiskäytöstä. Metsä Tissuen Mäntän tehdas tekee Suomen WC paperit kolmessa kuukaudessa, 55% on kierrätys kuitua.
Onko kyseessä, 201, johon tehdas tarjosi korjaussarjaa, uusi kaasari, puola ja vauhtipyörä. Nuo olivat epäonnistuneita ensimäisiä ilmahuuhtelu moottorilla valmistettuja sahoja. Toimivat vähän aikaa ja kastelivat tulpan. Jaa m tronic, kyse onkin uudesta mallista. Ei ole kunnossa, jos käynti ongelmia.
Ei ole tietenkään sattuma, että palstan Tiku ja Taku vaahtoavat jk:sta. Toinen ei ymmärrä taloudesta juuri mitään eikä kummallakaan ole mitään realististä käsitystä rääseikköjensä kasvusta.
Tämä otokkälaissa tarkoitettu puutavaran kuorinta ei tarkoita parkkausta vaan pinon päällimmäisen kerroksen poistoa.
Kaikenlaista voi askarrella, kaivinkoneella teettää äestämistä vastaava työ. Kovin on hidasta kävellä kaivinkoneen perässä. Mieluummin juon rouvan kanssa päiväkahvia kotona.
Meillä päin istus tehdään mätästettyyn maahan ja kylvö äesytyksen yhteydessä. Pituus ero on n. 2 m 20v ikäisessä taimikossa. Jos mätästyksestä ei olisi mitään hyötyä, sitä ei tehtäisi.
Tuo sopii Metsähallitukselle, se on harrastanut poimintahakkuita jo yli 10v. Metsäteiden varsilta poimitaan tukit ja jonkinlainen rääseikkö jätetty, että ei tarvitse uudistaa.