Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Männyn siemeniä on syytä varata 300g /ha. Kun niitä käsin kylvää saattaa olla vaikea saada tasainen peitto isolle alalle, en suosittele harjoittelua omassa metsässä. Ensiharvennus on lähes 10v myöhemmin kuin istutetussa metsässä.
Mitäpä tuota odottelee ostaa muutaman satasen taimet ja käy laittamassa maahan. Äestysjälkeen on helppo istuttaa. Kyllä hirvet syö ylimääräiset taimet pois, jos tulee liikaa. Siemeniä ei kannata ostaa, ne maksaa lähes saman mitä taimetkin.
Suomesta valitaan 15 meppiä, äänesti heitä enempi tai vähempi ja valinnat menee puoluekannatuksen mukaan. Eivät he kuitenkaan mitään sille voi että korkotaso ei Suomessa laskekaan eikä talous käänny nousuun. Kyyti on kylmää.
Alv korotuksilla ei valtiontaloutta paikata, kulutus vähenee kun hinnat nousee eikä verokertymä kasva. Korkean verotuksen takia talouskasvu Suomessa on loppunut jo vuosia sitten. Aivan liian suuri osa rahoista kiertää valtin budjetin kautta. Ei ole mitään muuta keinoa kuin julkisten menojen rankka karsinta, sitä nyky hallitus ei ole vielä tehnyt. Budjetin menot kasvaa joka vuosi. Velkaantuminen ei lopu ennenkuin se on pakko lopettaa.
Visakallolta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta miten eläkkeitä on leikattu jo vuosia ja se jatkuu. Verotusta on kiristetty ja elinaikakerroin leikkaa eläkkeistä yhä enemmän. Elinaikaisessa eläkemäärässä on iso ero, jos pääsee eläkkeelle 60v tai 67v. Monilta jää eläke kokonaan saamatta, sitä ei makseta hautausmaalle.
Worttumin osakkeella on äärettömästi nousuvaraa, eikä voi laskea kuin vajaa 15€.
Sähköä on koko ajan riittävästi, vai mikä osa maasta on pimeänä. Pohjolan voimalla on useita voimalaitoksia käynnissä, mm runsaasti ilmaista vesivoimaa.
TVO on pelkkä työrukkanen, sen suurin omistaja on Pohjolan voima ja muut omistajat suuria sähkön tuottajia. Aina sataa omistajien laariin, kun sähkön hinta nousee ydinvoimalan mennessä häiriöille.
Mikä ihmeen kulutus, mitä se Suomen taloutta hyödyntää, jos ostetaan kiinalaisia ja korealaisia kestokulutustavaroita. Niitäkin saa netistä paljon halvemmalla kuin kivikalkaliikkeistä.
OL3:ssä on niin paljon lukituspiirejä, että se saadaan aina häiriöille, kun sähkön hintaa uhkaa laskeminen suuren ylikapasiteetin takia keväisin.
Onneksi meillä on avokätisiä maksajia nykyisin kaikille ydinvoimaloiden tuotantokatkoille. Nämä pörssi sähkön käyttäjät takaavat, että TVO ei kärsi tappioita.