Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Suomessa ei ole ollut talouskasvua, mutta se ei mitenkään näy valtion menojen leikkaamisena. Sotien jälkeen mikään hallitus ei ole leikannut menoja, jokainen budjetti on ollut edellellisvuotta suurempi. Eduskunta kovin kirkuu jostain 170 milj menovähennyksestä, kun menojen kasvu on useita miljardeja. Meillä on kyvytön järjestelmä laittamaan valtion velka laskevalle uralle. Aina on syitä miksi menoja ei voi vähentää. Montakohan kymmentä urheiluhallia rakennetaan joka vuosi ja kouluja, jotka alkaa nopeasti homehtua.
Kyllä korkosijoitukset nyt paremmin tuottaa kuin laskevat osakkeet. Tietenkin on muutama poikkeus. Mutta esim. Fortum on jo niin kallis, että osingon tavoittelu tulee kalliiksi.
Trumpin toimissa ei ole mitään järkeä. Siksi ne tuntuvat niin oudoilta ja vastenmielisiltä. Tullipolitiikks ei tee Amerikasta suurta eikä höpötukset Grönlannin ja Panaman valtaamisesta. Oikeusvaltion pressa ei voi tuollaisia höpöttää.
Hän on lähtökohtaisesti länsimaita vastaan Ukrainan rauhanneuvotteluissa. Hän haluaa tehdä diilin Putlerin rikollisen hallinnon kanssa. Eli syyllistyy rikokseen. Trump on tehnyt kuukaudessa enemmän rikoksia kuin jenkkilän presidentit yhteensä. Miksi häntä vastaan ei käynnistetä viraltapoistamis oikeustoimia. Trump on valtion vihollinen.
Onneksi ihmiset voivat kostaa Muskille hänen tekemänsä laittomat erotukset hallinnosta. Teslan myynti rommaa samoin osakekurssi. Autotehtaan osakkeen P/E ei voi olla yli 100, kun kasvu on päättynyt. Sähköautoille on kymmeniä valmistajia, ei niissä ole mitään erikoista ongelmaa, jonka vain Tesla osaa ratkaista eihän tuo yhtiö tuota kuin tappiota.
Trump on nykyajan Robin Hood. Ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Nämä 100000 liittovaltion työntekijää, jotka Trump on erotuttanut, olivat hänen äänestäjiään. Liittovaltion menoista hyvin pieni osa menee jenkkilässa henkilöstökuluihin. Eikä nuo Muskin toimet näy mitenkään menojen vähenemisenä.
Ryssälle sota on maksanut yli biljoona euroa. Mikä se hyökkääjä on joka haluaisi Ukrainasta hyökätä Venäjälle, jonka torjumiseen kannattaa käyttää mielettömästi rahaa ja satojen tuhansien nuorten miesten elämä. Luulisin rauha jo kiinnostavan tymempääkin igoria.
Naapurillakin oli bemari, mutta vaihtoi sen kiinalaiseen hybridi Volvoon. Tulee vielä katumaan raskaasti, kun Volvon sähköongelmat alkaa.
Aika heikkoa on tuon Teslan takuuhuolto. Auto kyllä noudetaan satojen kilometrien päähän, mutta se pitää sieltä käydä noutamassa, kun palauttaa sijaisauton. Yksi työpäivä menee hukkaan. Kun ei ole kunnollista myyntiverkostoa, tuota se on. Ei noiden lippalakki miesten kelkkaan kannata lähteä.
Nesteet möin jo viime vuonna tietenkin. Eipä noista paljon tappiota tullut, kun on noita pääomatuloja, joista voi vähentää. Ei ole tapana istua turskaläjän päällä.
Niin arvelinkin, piensijoittajat tietävät aina milloin pitää myydä.
Nyt Kallekin tietää miltä tuntuu menettää 10K€ virtuaali rahaa päivässä. Kun SSAB on laskenut 10% osakkeet kannattaa myydä. Laskukaudesta tulee veret seisauttava.