Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,391 - 3,400 (kaikkiaan 24,075)
  • Tolopainen Tolopainen

    Täysin tarpeeton hintaseuranta on tuotu sähkön kuluttajien riesaksi. Ei pörssisähköllä mitään kustannus etua sähkönkäyttäjä käytännössä saavuta.

    Tolopainen Tolopainen

    Taitaa pörssi sähkön käyttäjillä olla pääkytkimet nollilla, kun sähkön hinta siirtoineen on 50sent paikkeilla.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei nuo ole valkoisen miehen hommia.

    Tolopainen Tolopainen

    Perko voisi katsoa harsintahakkuun määritelmän vikipediasta. Siellä ei vielä ole muutettua totuutta ja mainitaan, että kyseessä oli vanha metsän käsittelymmenetelmä, jota asiantuntijat eivät pidä kovin kannattavana, näin sanoo vikipedia.

    Tolopainen Tolopainen

    Jk metsän lahjavero ole aika pieni, harsitulla metsällä ei ole paljon arvoa. Eihän siitä muita kuluja tulekaan kuin lahjavero kun lahjoittaa metsän jälkipolville.

    Tolopainen Tolopainen

    Suomen mm jääkiekkojoukkue pitäisi kutsua kotiin. Norskit vie zekkejä kuin kuoriämpäriä, johtivat jo kolme yksi, zekki sai kavennuksen ennen erätaukoa. Ovat aivan hermona, puoli joukkuetta kohta jäähyllä.

    Tolopainen Tolopainen

    Mitäs ylistämistä noissa  ryssän propakandisissa ydinase harjoituksissa on. Putleri ei pidä yhtään puhetta, jossa ei uhkailisi ydinaseilla. Diktaattorit tarvitsevat ulkoista vihollista ja ydinaseuhkailua pysyäkseen vallassa.

    Tolopainen Tolopainen

    Putlerin joukkojen eteneminen on hidasta Harkovan valtaamiseen menee 500v nykyisellä vauhdilla. Jos Ukrainan armeija kykenee pysäyttämään ryssät, eivät he NATO maata vastaan etene metriäkään. Venäjän armeijan suorituskyky on surkea ja heikkenee koko ajan. Jossain vaiheessa ryssät kyllästyy Putlerin teatteriin.

    Tolopainen Tolopainen

    Eikö myös isojaon kustannukset pitäisi laskea ja mahdolliset edellisen sukupolven pesänjaot ja valtiolle maksetut kauppahinnat, ojitukset ja tiestöt. Pinta-ala veroa maksettiin vain verollisesta metsämaata, ei koko tilan pinta-alasta lisäksi taimikosta sai verovapaita vuosia. Jk metsiin ei sisälly mitään kuluja luultavasti.

    Tolopainen Tolopainen

    Mitä opimme tästä, rahaa ei kannata kuluttaa mihinkään, vaan laittaa kaikki säästöön kasvamaan korkoa korolle. Rahankäyttö on erittäin tappiollista toimintaa.

Esillä 10 vastausta, 3,391 - 3,400 (kaikkiaan 24,075)