Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Yleensä tavismetsänomistajan rahat menee elämiseen ja rahat, jotka käytetään metsän uudistamiseen otetaan nollakorkoiselta käyttelytililtä. Jos elämänsä aikana hakkuutta alle 5ha päätehakkuita ja uudistaa ne, taloudellinen panostus ei vaadi kovin raskaita laskelmia.
Metsätaloudessa raaka-aineen tuottaja on arvoketjussa kaikkein alimpana. Hänelle maksetaan aina minimi hinta, millä raaka-ainetta saadaan. Eurot tulee kuutiomäärän mukaan, ei siitä mitä mieltä metsänomistaja tai ekonomistit ovat jostakin tyhjänpäiväisestä jk:sta, joka ei johda yhtään mihinkään.
Ol3 tarve alkaa vasta pakkasten alettua marraskuussa, ei kannata käynnistää sitä ennen. Eihän se tuota kuin tappiota, jos markkinoille tulee ylimäärin sähköä. Sähkön kulutus on nykyisin paljon pienempää kuin ennustettu tarve, kun päätettiin OL3 rakentamisesta.
Aina silloin tällöin tulee esille näitä pyramidi huijauksia, joita JK kin edustaa. Pyytämättä ja yllätyksenä saadaan ilmaisia tuottoja, peukaloita pyörittämällä.
Nykyisin on jo paljon kyliä, joissa ei kukaan metsästä, vain pari peräkamarin poikaa jäljellä odottavat vaivaistaloon pääsyä. Hirvimääristä todellisuudessa päättää muutama seurassa oleva koiramies, kun lopettavat syksyisin pyynnin jahti päättyy, vaikka lupia olisi jäljellä. Metsästysseurat eivät toimi kaupallisin perustein, eikä siihen ole kiinnostusta.
Noihin Kallen listan asioihin voi suhtautua kriittisesti, eikä alkaa hyödylliseksi idiootiksi. Putler on kiistatta natsi ja suhtautuu myönteisesti ortodoksi kirkkoon, mutta ei sillä ole uskonnon kanssa mitään tekemistä
Viime viikolla ostamies soitteli, kyseli myynkö yhden päätehakkuun metsätien varrelta tarjosi kohtuullisen korkeaa hintaa, lupasin harkita. Taitaa markkina olla aika hektinen.
Virkamiehen pelko on viisauden alkua. Tahvonen ei ilmeisesti ole kuullut mitään Enskan tarjouksesta 1000€ uudistamiskuluihin tai ne voi maksaa bonuksilla Metsäliiton asiakas.
Kaikenlaisia täysin ulkopuolinen voi esittää. Yksikään noista ehdotuksista ei ole toteuttamiskelpoinen. Kyllä droneja voi jo nytkin lennättää, ja etsiä hirviä, mutta ei sillä mitään merkitystä ole metsästyksessä.
Hirvenliha ei periaatteessa niin paljon kiinnosta, että se vaikuttaisi jotain metsästykseen.
Viimeiset seitsemän kuukautta Suomi on tilastojen mukaan ollut maailman kylmin maa. Täällä ei ilmasto lämpene, vaan kylmenee ja se näkyy metsän kasvun hidastumisena. Tänne ei koskaan tule Keski-Euroopan ilmastoa.