Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Suomen väestö kasvaa huolestuttavan nopeasti tänä vuonna jo 40000 lla. Kohta maassa on kova pula asunnoista, kun rakentaminen on lähes pysähtynyt. Pelkkää propakandaa, että vanhusväestön osuus olisi kasvussa.
Onneksi meillä on luotettavaa tuulivoimaa, kun riskialtis ydinvoima on poissa pelistä.
Wärtsilän toimiala ei ole tulevaisuuden ennustaminen. Kukaan ei tiedä paljonko sähköenergia maksaa kolmen vuoden päästä. Miksi se maksaisi enemmän kuin tänä vuonna, koska kulutus vähenee ja tuotantokapasiteettia tulee runsaasti lisää.
Mielenkiintoista olisi myös nähdä ehjää ryssän kalustoa. Mutta ei sitä näe, näkyy vain savuavia romuja. Kovin on altista tuhoutumaan.
Aamulehden uutispäällikkö kirjoittaa faktatietoa pörssisähkön hinnasta versus kiinteä hinta. Pörssisähkö olisi maksanut hänen kulutuksellaan keskimäärin 12.38cent/kW. Hänellä oli kahden vuoden kiinteähintainen sopimus 10cent/kWh. Pörssisähkö olisi maksanut hänelle 217€ enemmän kahden vuoden aikana. Energiateollisuuden hyväuskoiset asiamiehet ovat esittäneet aivan toisenlaista propakandaa.
Eikö oravanpyynti ala vasta joulukuussa.
Niinkö, miten Suomessa kuitenkin on aseita asukasta kohden lähes eniten maailmassa, viisi asetta on kaapissa, eikä enempää viitsi hankkia. Mitään ongelmaa ei olisi ostaa muutama lisää.
Mitäs väliä sillä on minkä kokoinen reikä aseen piipussa on, jolla osoittelee kaupungilla muita ihmisiä. Yrittääkö poliisi pehmentää kollegansa Vornasen käytöstä. Tietenkään hän ei voi enää toimia poliisina, koska hänellä ei ole oikeutta aseenkantolupaankaan tämän jälkeen. Sehän olisi viranomaiselta törkeä virkavirhe sallia hänen toimiminen poliisina. Virkavapaus tarkoittaa, että hänellä on pakastevirka. Näihin persupoliiseihin tulisi muutenkin suhtautua varauksella, eivät ole soveliaita tuohon tehtävään. Lainsäätäjäksi hänestä ei enää ole, se nyt on päivänselvää asia. Tapaus on riittävän selvä ei tarvita enää tarkempia tutkimuksia. Tietenkin voidaan yrittää peitellä, että ase oli vahingossa jäänyt takin taskuun ja tarttui käteen ja laukesi kun oli tarkoitus ottaa taskusta nenäliina niistämistä varten.
Hyviä kysymyksiä, saanko seuraavan.
Persut oli täysin merkityksetön puolue v 2003 kun Halme valittiin eduskuntaan. Taisi heillä olla kolme edustajaa. Suomalaisten tyhmistyminen oli silloin vasta alkamassa. Nyt se on puhjennut kukkaan.