Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,531 - 3,540 (kaikkiaan 24,075)
  • Tolopainen Tolopainen

    Sehän ei tee virkamiehistä päteviä ja tehokkaita, että mopokuski on valinnut jonkun pikkukihon johonkin tehtävään, joka on lopetettu jo ajat sitten. Jos nuo syrjäseutujen puolityhjät kyläkoulut suljetaan, työttömiksi jää tuhansia opettajia, joita on hyvin vaikea työllistää mihinkään. Ovat tottuneet muutaman tunnin työpäivän ja kahden ja puolen kuukauden kesälomaan.

    Tolopainen Tolopainen

    Se on tietenkin sumutusta, että Suomen kestävyysvaje johtuisi eläkkeistä. Julkiset menot menevät pääosin tehottoman julkisen sektorin palkkoihin. Ilman jatkuvia saneerauksia kuntapuolella ja valtionhallinnossa konkka tulee varmasti.

    Suomessa on suurituloinen, jos tulot ylittää 62k€/y, heitä on tulonsaajista 20% ja he maksavat lähes puolet tuloveroista. Aika naurettavan pienillä tuloilla pääsee suurituloiseksi, koska palkat ovat heikon ay liikkeen toiminnan takia jääneet jälkeen. Ay haluaa että kaikki pysyvät yhtä köyhinä, kaikille pitää maksaa sama palkka työsuorituksesta välittämättä. Ei tuo enää onnistu nykyisissä töissä, joissa osaamisesta johtuen työntuloksissa voi olla tuhat kertainen ero.

    Kortistosta ei tietenkään löydy niitä tehokkaita työntekijöitä, joita jonkun kannattaisi palkata töihin. Heidät on parempi laittaa eläkkeelle ja tekoäly tekemään töitä. Niin tulee käymään yhä useammat työt tekee tulevaisuudessa tekoäly, yhä pienempi joukko tarvitaan työmarkkinoille. Tulee olemaan suuri ongelma, miten robotteja verotetaan ja julkiset menot rahoitetaan.

    Julkisella sektorilla pitäisi alkaa palkkojen leikkaus ja turhien lomien poistaminen, muuten tulee todella pitkät jonot kilometritehtaalle. Kun velkaantumista vähennetään, se tarkoittaa palkanmaksukyvyn heikkenemistä kunnissa ja valtiolla. Ei noita virkamiehiä kuitenkaan kukaan palkkaa yksityiselle puolelle osaaminen ei riitä, jos on ikänsä vain pilkkua nus.

     

     

    Tolopainen Tolopainen

    Suomessa on työn tuottavuus Pohjoismaiden heikoin, eihän täällä mitään kestävyysvajetta muuten olisi.

    Tolopainen Tolopainen

    Suomessa ei koskaan työssä oleville työeläkemaksujen maksaminen ole ollut niin kevyttä kuin nykyisin. On maailman lyhin työaika, eikä työpaikalla tarvitse käydä kuin parina päivänä viikosta lataamassa ilmaiseksi sähköautoja. Miten kehdataan valittaa, Purra on täysi idiootti kun lähti noiden osaamattomien valittajien kelkkaan.

    Ryssät joutuvat rypemään Ukrainan aroille kaivetuissa montuissa. Ei siellä eläke kartu.

    Tolopainen Tolopainen

    Suomessa vain meinaa unohtua, että kaikkien hyvinvointilupausten toteuttaminen edellyttää toimivaa taloutta, josta tulee jatkuva rahavirta valtiolle ja eläkejärjestelmään. Ei suojellut suot meitä elätä eikä metsäojien tukkiminen tuota mitään. Mutta kun on ollut ylimääräistä rahaa, kaikenlaista on alettu harrastaa. Lisäksi ulkomailta on saanut ilmaista rahaa, se oli tilapäistä. Eikä koskaan enää toistu meidän aikana.

    Tolopainen Tolopainen

    Onneksi eläkevarat on 251 mrd€, voi käyttää oikeitakin lukuja, jos osaa googlata. Ne nimittäin kasvaa joka vuosi, kun eläkemaksujen pitää vastata eläkemenoja. Yksityiset eläkelaitoksen eivät halua luopua pääomistaan, pitävät eläkerahoja omiaan, vaikka kyse on yhteiskunnan varoista.

    Työkyvyttömyyseläkkeellä on 188000 ihmistä, jos jää 30v ikäisenä sairaseläkkeelle, saattaa saada eläkettä yli 60v, kalliiksi tulee nämä nykyään nuorena eläköityvät. Kummallista, että heitä ei ollut aiempina vuosikymmeninä. Nyt kun meillä on paljon ylimääräisiä lääkäreitä, heillä on aikaa tutkia, kaikenlaisia vaivoja, joita nuoret esittävät ja pääsevät lopulta eläkkeelle, kun on niin vaikeaa ja työ stressaa. Ylipainoakin on jo ehtinyt kertyä peruskoulusta saakka nuorisollemme, jonka ei missään tapauksessa tarvitse tehdä mitään eikä vanhemmat saa yhtään komentaa. Ei nuo voi pärjätä työelämässä.

    Tolopainen Tolopainen

    Luulot on luuloja. Eläkkeiden maksatukset kasvavat vielä koko 2030 luvun. Tulevat työeläkkeet ovat huomattavasti isompia kuin niillä jotka sieltä poistuvat.

    Tolopainen Tolopainen

    Nyt Jätkä vasta vitsin murjas, eläkevakuutusmaksut on nimenomaan korvamerkitty, niillä maksetaan eläkkeitä. Ei valtion velkoja.

    Tolopainen Tolopainen

    Totuus on tarua ihmeellisempi, työeläkemaksut 27mrd, sijoitustuotot 14.9mrd viime vuonna. Viidentoista vuoden päästä, eläkkeet voidaan maksaa lähes kokonaan sijoitustuotoilla, jos toimitaan viisaasti. Pääoma on noussut 500 mrd ja  pääoman tuotto on n.40 mrd€/y.

    Tolopainen Tolopainen

    Eläkkeiden leikkaamiselle ei ollut mitään perusteita. Työeläkevarat kasvoivat viime vuonna 13mrd€. Eläkevarat ovat 255mrd€. Ne katsotaan julkisiksi varoiksi kun määritellään luottokelpoisuus. Eläkesijoitusten tuotto oli 14.9mrd€ eli aivan pötyä, että eläkkeet rasittaisivat kohtuuttomasti nykyisiä maksajia. Eläkkeitä on rahastoitu hyvin harvassa maassa Suomi on poikkeus.

    Miten joku persu ja kokkari porukka voivat päättää eläkkeistä jossain naurettavassa budjettiriihessä, se pitäisi olla poissuljettua. Eläkkeet eivät voi olla mikään hallituksen pelinappula.

Esillä 10 vastausta, 3,531 - 3,540 (kaikkiaan 24,075)