Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,601 - 3,610 (kaikkiaan 24,075)
  • Tolopainen Tolopainen

    Pappien johtama valtio Iran hyökkäsi yöllä ohjuksin Israeliin. Siellä kohta on hyvistä piilopaikoista pula, kun lähi-Idän voimakkain sotilasmahti tekee vastaiskun. Roistovaltio Iranin joutaisi pommittaa matalaksi.

    Suomi ei tarvitse ulkopuolista hyökkäystä nykyinen hallituksen toimet riittävät tuhoamaan hyvinvointivaltion. Typerän politiikan takia vienti pysähtyi neljäksi viikoksi. Nyt hallitus valmistautuu hyökkäämään eläkeläisten kimppuun, koska he eivät voi mennä lakkoon. En ole kuullut mitään palkkojen leikkaamisista, miksi ministerille maksetaan 20k€/kk yleensä eivät saa mitään aikaan. Tämä hallitus on kunnostautunut eläkeläisten kurjistajana.

    Eläkkeistä on maksettu raippaveroa jo vuodesta 2013 asti, miten se näkyy valtiontaloudessa. Nyt tuota raippaveroa pitäisi entisestään kiristää, kun se poistettiin isommista palkkatulosta. Näin päättelee meidän tyhmin hallitus, joka Suomessa on ollut sotien jälkeen. Joskus politiikka oli osaavien kokeneiden miesten hallinnassa, nykyisin epämääräinen hameväki pääsee hoitamaan valtion taloutta.

    Tolopainen Tolopainen

    Miksi kukaan ei kysy mitä tapahtuisi, jos valtio ei ottaisi velkaa, vaan jättäisi maksunsa hoitamatta, lopettaisi esim. palkkakulujen rahoittamisen julkiselta sektorilta. Valtio ei ota velkaa mihinkään rahastoon, kaikki rahat menee käyttöön. Eikä tuo velka tule nuorisoa rasittamaan. Ei meitäkään rasittanut valtion velka 50-luvulla, vaan rahan puute ja pula-aikaa.

    Aika pienelle huomiolle on jäänyt invalidi vähennyksen poisto eläkeläisiltä valtion verotuksessa, se poistettiin 1.1.2023.

     

    Tolopainen Tolopainen

    Olkaa tyytyväisiä, nykyinen valtiovarainministeri Purra voi viedä korvauksetta koko tilan, jos valtiolla on rahan tarvetta riittävästi. Häntä ei silloin rajoita mikään. Olette päästäneet Barabbaan irti.

    Tolopainen Tolopainen

    Oliskohan noita terveyskeskuksia ja vuodeosastoja enää edes kolmasosassa kunnista. Terveyspalvelut ovat olleet kuntaliittojen hoidettavana jo vuosikausia ennen sotealueita.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei taida tuo yhtiö enää tehdä santasalon vaihteistoja, yhtiö meni konkkaan. Nykyinen omistaja on brittiläinen yhtiö, jonka laitteita yhtiö tekee.

    Tolopainen Tolopainen

    Millä resursseilla Suomessa kilpailtaisiin esim. kiinalaista tuotekehitystä vastaan tai korealaista. Jos maassa on enemmän diplomi insinöörejä kuin Suomessa asukkaita ja bkt satakertainen. Tilanne on aika toivoton. Edes Euroopan suurteollisuus ei enää pärjää aasialaisille.

    Jo muinaiset roomalaiset sanoivat tunne itsesi. Olisi vihdoin aika lopettaa haaveet talouskasvusta. Sitä ei enää Suomeen tule.

    Tolopainen Tolopainen

    Äänestäjien muisti on pitkä, tuollaiset Purran saksikuvat ja puheet eläkkeiden leikkauksista tulevat vaikuttamaan persujen kannatuksen vuosikymmeniä. Keskusta yritti vähän samanlaista politiikkaa ja pääsi kymmen prosentin puolueeksi. Persut päätyvät juurilleen pariin kansanedustajaan.

    Tolopainen Tolopainen

    Arto kuvittelee, että kaikki palkkaliukumat tilastoidaan. Jos palkat nousee, myös kaikki lisätkin nousee ja lomarahat sehän kertautuu. Lisäksi tilastoissa ei ole tuotantopalkkioita eikä henkilöstörahastoihin työnantajien vuosittain maksamia palkkioita. Myös juhlapyhien määrä vaikuttaa vuorotyössä vuosiansioon tuhansia euroja. Kirkko on kallis elätettävä työnantajille.

    Tämä nykyinen persupuolue onkin mielenkiintoinen kokeilu, katsotaan kauanko kansan kannatus kestää. Ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille, yleensä politiikassa varotaan tätä leimaa.

    Tolopainen Tolopainen

    Onhan se aika onnetonta, kun ensin tehdään ylimitoitettuja palkkasopimuksia julkiselle puolelle ja sitten aletaan ihmetellä, mistä korotuksiin saadaan rahat. No kun eläkeläisiä on 1.6 milj leikataampa sieltä miljardi. Vuoden päästä ollaan taas yhtä huonossa tilanteessa julkiset menot ovatkin taas kasvaneet useilla miljardeilla. Kun meidän taloudella ei ole kykyä hoitaa niin paljon julkisia tehtäviä tuolla maisteri, lääkäri, opettaja ja sairaanhoitaja armeijalla, joka nostelee palkkojaan lähes 10% vuosivauhtia. Kaikille maksetaan Rytkös lisää. Sitten joku poliittinen hallitus yrittää tilkitä ongelmaa, johon sen rahkeet ei riitä, ei saa puuttua työmarkkinajärjestöjen oikeuteen sabotoida julkista taloutta.

    Kyllä jokainen huomaa, että hinnat ovat nousseet kahdessa vuodessa yli 10%. Eläkkeistä ei todellisuudessa ole varaa leikata yhtään. Liukumineen palkat ovat nousseet huomattavasti enemmän kuin eläkkeet. Verotuksen kiristämiselle ei ole mitään vaihtoehtoja. Kymmenen prosenttiyksikön veronkiristys toisi valtion kassaan yli 5mrd€.

    Kun eilen katsoin TV:stä ohjelmaa ongelma nuorista, tuli mieleen, että kyse on pitkälti kurin puutteesta ja heikosta kasvatuksesta. Kun kotiympäristö on kuin kaatopaikka ja lapset aukoo jatkuvasti päätään yksinhuoltaja äidille, sitä hoidetaan ADHD:nä ja syötetään koura kaupalla lääkkeitä. Ei noista kullanmuruista tule yhtään mitään. Remmiä nuo tarvitsisivat. Vapaa kasvatus tuottaa nuorisorikollisia ja medikalisaatiolla yritetään hoitaa ongelmaa. Jos ensimmäinen lapsi on häirikkö, luultavasti seuraavatkin ovat, turha noita on viittä hankkia riesaksi, vika on geeneissä.

    Suomessa on muuten ylikulutuspäivä tänään, kukaan ei voine väittää, että palkansaajilla olisi ostovoimasta pula, sitä on aivan liikaa maapallon resursseihin nähden. Ay liikkeen pitäisi suunnata tarmonsa kulutuksen vähentämiseen ja verojen korottamiseen, työnteko on luonnolle erittäin vahingollista.

    Tolopainen Tolopainen

    S-ryhmän taisi tehdä voittoa Venäjältä. Ei kai ne mitään sinne investoineet.

Esillä 10 vastausta, 3,601 - 3,610 (kaikkiaan 24,075)