Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 24,076)
  • Tolopainen Tolopainen

    SAK joutuu lakkoilemaan, että saa ryöstettyä duunareiden rahat. Pelkkä kassan jäsenyys ei maksa kuin 60€/y. SAK ottaa lähes 500€/y.

    Tolopainen Tolopainen

    Kun ei osta olutta, kaupassa voi aina käyttää automaattikassoja. Ei tarvitse jonotella, kun tumpelot niitä vierastaa.

    Tolopainen Tolopainen

    Meillä on jatkuva pula vain pätevistä konekuskeista.

    Tolopainen Tolopainen

    Olisihan se mukavaa, jos jokin ulkomainen yhtiö tekisi kainuulaisille sellutehtaan. Suomesta ei kuitenkaan tekijää löydy eikä pääomia. Jokin teehuone siihen pitäisi saada pääosakkaaksi 99%. Täältä voisi löytyä rahoitusta prosentin verran kustannuksista.

    Tolopainen Tolopainen

    Mikä se Kallen lista olisi näistä suomalaisista miljardivoittoja tekevistä yhtiöistä. Suuryhtiöt tekevät tuloksensa pääosin ulkomailla. Eipä tule muita mieleen kuin OP. Pankkitoiminta, kun on laillistettua ryöstöä nykyisin.

    Ay voisi jo lopettaa lakkonsa, se ei ole kuitenkaan mitään ilman yritystoimintaa, jota se voi lypaää uusilla vaatimuksillaan. Yritysten palkanmaksukyky heikkenee joka päivä. Ahtaajien määrää tullaan vähentämään varmasti tänä vuonna, kun vienti vähenee. Jokainen lakkoherkkä ala on kohdannut loppunsa.

    Miten polttoaine terminaali voidaan sulkea, joka toimii täysin ilman Nesteen työntekijöitä. Ei siellä ketään muita tarvita säiliöauton kuljettajan lisäksi kun polttoaine rekka lastataan.

    Tolopainen Tolopainen

    Jopas MJO:lla on ruusuinen kuva vanhusten hoidosta. Laitospaikkoja puuttuu paljon ja kotihoidossa on liikuntakyvytyömiä vanhuksia.

    Tolopainen Tolopainen

    Jos on yksityisessä hoitokodissa, maksut on aika korkeita. Ei ne mitään ilmaispalveluja tarjoa.

    Tolopainen Tolopainen

    En kannata Nostokoukun ideaa, koska ei se auttaisi mitään, jos valtio saa lisää tuloja menot vain  kasvaa. Maksan jo muutenkin tuon ylimääräisen tonnin, raippavero ja korotettu sairaanhoitomaksu. Kestävyysvaje ei johdu eläkeläisistä vaan julkisen sektorin tehottomuudesta..

    Tolopainen Tolopainen

    Mihin siellä Kainuussa markkinoidaan selluloosa ja mistä sinne saadaan työntekijät ja tehtaan vaatimat palvelut. Puutavaraa kuljetetaan nykyisin tehokkailla rautatie kuljetuksella. Kemin puunhanhinta alue on 300km etelään ja pohjoiseen miksi ei myös itään.

    Tolopainen Tolopainen

    Se Paltamon tehdas on jo rakennettu, se on Kemissä. Pitkät kehityslinjat johtavat sellupuun tuotannon vähenemiseen. Harvempi istutus, ensimmäinen harvennus energiapuuksi, jos se yleensä enää tehdään. Toinen harvennus tuottaa tukkia ja parrua vähempi kuitua. Lisäksi jk metsä tuottaa vähän kuitupuuta, jos niiden osuus kasvaa.

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 24,076)