Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,841 - 3,850 (kaikkiaan 24,082)
  • Tolopainen Tolopainen

    Kiitos Puuhastelija, olen otettu saamastani huomiosta, kun kiireisellä toimittajalla riittää aikaa tällaisen syrjäseulta ponnistaneen kirjoituksia analysoida. Suorastaan liikuttavaa. Vatsahapotkin normalisoituivat heti aamusta.

    Kyllä niitä SM mitaleita löytyy meiltäkin, ei toisin ole omia.

    Tolopainen Tolopainen

    Ranelle sanoisin, jotta ei yksi pääsky kesää tee. Kyllä tuolla naisella olisi ollut vielä monta porrasta kenraaliksi tai puolustusvoimien komentajaksi.

    Tolopainen Tolopainen

    No ei ne ole miehiin verrattuna, joka alalta maailman huippua edustavat miehet, jopa maailman parhaat kokitkin on miehiä.

    Tolopainen Tolopainen

    Kieltämättä Visakallon sähkölasku on iso, mutta kyllä meikäläisen on isompi.

    Tolopainen Tolopainen

    On tietenkin harmillista, että naisten matemaattiset kyvyt eivät ole keskimäärin miesten tasolla eikä looginen ajattelu. Kaikki shakkimestarit ovat miehiä ja suuret taiteilijat ja säveltäjät. Tietotekniikka-alalle naiset eivät ole perustaneet yhtään maailmanlaajuista menestyjää. Eduskunnan entinen shakkimestari oli Satonen uusi on persujen Keskisarja.

    Tolopainen Tolopainen

    Merkel pärjäsi oikein hyvin paitsi että epäonnistui täydellisesti energia- ja Venäjä politiikassa. Ei ollut mikään ihme, että Trump halveksi häntä.

    Tolopainen Tolopainen

    Kovissa paikoissa ei naisjohtajia näy. Ei ollut Euroopassakaan maailmansotien aikana yhtään naista valtiojohdossa. Suomessa erehdyttiin  valitsemaan punanoita pressaksi, virhettä korjataan vielä pitkään.

    Niin miksi AJ ei ole hakeutunut yritysjohtajaksi, kuten ei moni muukaan koulutettu nainen. Niistä hommista maksetaan hyvin, eikä ne ole fyysisesti rankkoja. Oikein hyvin naisille sopivaa työtä.

    Tolopainen Tolopainen

    AJ ilmeisesti ei hae siksi toimarin tehtäviin, kun työaikana pitäisi pelata tennistä, eikä pärjäisi miespuolisille kollegoille. Hän on huono häviäjä.

    Tolopainen Tolopainen

    Tässä nykyisessä työmarkkinamallissa ei ole mitään tarvetta jatkaa ja vaikea uskoa, että vielä viiden vuoden kuluttua tehtäisiin yleissitovia sopimuksia. Niihin ei ole varaa eikä ne perustu yhtään mihinkään. Helsingissä muutama liittopomo sopii paljonko yritysten pitää maksaa työntekijöille. Kun tuolla liittojen sopimalla palkalla ei enää yksityisissä yhtiöissä töitä tehdä, valheellisen kulissin jatkamiselle ei ole perusteita.

    Tolopainen Tolopainen

    Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Feministit yrittävät vääristellä tosiasioita samoin sama palkkaisuutta ajavat ay liikkeen naikkoset.

    Pitäisi myös tunnustaa tosiasia, että Suomessa on alhainen syntyvyys, eikä väestön vähenemistä kannata yrittää korjata suurella maahanmuutolla, se johtaa vain suurempiin ongelmiin kuten Ruotsin esimerkki osoittaa. Työvoiman kysyntää pitää radikaalisti vähentää automaatiolla, vaikka ay sitä vastustaa neliraaja jarrutuksella. Mitä nopeammin esim. satamat automatisoidaan sitä parempi. Emme tarvitse lakkolevia köpöjä, joille maksetaan lakosta enemmän kuin suomalaiset saavat keskimäärin palkkaa.

Esillä 10 vastausta, 3,841 - 3,850 (kaikkiaan 24,082)