Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 3,861 - 3,870 (kaikkiaan 24,084)
  • Tolopainen Tolopainen

    Miksi Suomi pyrkii olemaan Pohjolan Puola, kun pitäisi olla Pohjolan Sveitsi. Aivan turhaan vääntää tänne raskasta terästeollisuutta, ei se mitään tuota. Rahaa kuluu paljon investointeihin kun tehdään nolla katteen bulkkia.

    Miksi ay ei suorastaan vaadi poliittisten lakkojen kieltämistä, eihän niistä ole duunareille mitään hyötyä.

    Tolopainen Tolopainen

    Kun laivojen vienti Neuvostoliittoon loppui laivateräksen tuotanto menetti merkityksensä ja ammattiosasto valtansa.

    Tolopainen Tolopainen

    Tänään olisi ohjelmassa pari tuntia Padelia, ei ole pelkoa jäihin putoamisesta.

    Tolopainen Tolopainen

    Muistaako Kalle vielä vanhoja hyviä aikoja, kun kaikkien suurten valtionyhtiöiden pääluottamusmiehet olivat taistolaisia. Silloin työpaikoilla oli kyselyjä, mistä voitaisiin alkaa lakkoilla. Ne olivat niitä paljon kehuttuja sopimisen vuosia.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei minua Rane enää mikään vaivaa, piru oli sisällä ja se saatiin sieltä ulos, vaati keskeltä katkaisun.

    Tolopainen Tolopainen

    Näemme Kalle vielä sen ajan kun Rautaruukin tehdasalue viheriöi, eikä piipusta tule kuin vesihöyryä. Nyt on loistava aika investoida Raaheen tulevaan suurkaupunkiin. Sinne Visakallokin on tulossa raha edellä.

    Tolopainen Tolopainen

    Minäkin olisin voinut sairaalassa itse mitata kuumeen ja verenpaineen ja kirjata ne omiin tietoihin. Buranat olisin voinut ottaa purkista kuten kotonakin. Nyt niitä pitää erikseen pyytää tabletti kerrallaan.

    Tolopainen Tolopainen

    Onpa pieni. Meille päin on tulossa 2000ha aurinkopuisto suoja-alueineen entiselle turvetuotanto suolle. Takana on norjalainen iso raha. Lisäksi viereen tulee Suomen suurin tuulipuisto toisen yhtiön hankkeena. On vielä sisä piiri tieto.

    Tolopainen Tolopainen

    Onkohan tuollainen yliopiston professori hyödyllinen vai hyödytön idiootti. Taitaa opetusvelvollisuus olla neljä tuntia viikossa ja palkka yli 10k€/kk. Jos noita pitää Suomessa elättää kovin paljon päästötavoitteita ei koskaan saavuteta, hiiltä palaa ja luonnonvaroja kuluu, kun proffat yleensä haluaa lomailla pitkillä lomillaan kaukana etelän auringossa.

    Noo kohta tekoäly korvaa proffat, ei niitä monta tarvittaisi Suomeen, jos luennot saisi laittaa nettiin. Opinnot voi tietenkin suorittaa, vaikka ei luennoilla kävisikään.

    Se että kukaan ei vaadi Suomelta hiilineutraalisuutta 2035 jäi proffalta sanomatta, sehän oli vain Rinteen hallituksen pölkvisti päätös, eikä maapalloa tietenkään pelasta. Aiheuttaa suomalaisille vain turhia kustannuksia. Eihän Suomen päästötavoitteet voikaan toteutua ennen kuin Nesteen jalostamo ja Raahen terästehdas suljetaan ja se käy nopeasti ilman kustannuksia, syntyy pelkkää säästöä, kun terästä ja polttoaineita saa tuontitavarana paljon halvempi hinta. Näille neuvostokaupan monumenteille ei ole enää mitään tarvetta.

    Kyllä hiukan hymyillyttää tuollaiset tutkimukset, että hoitaja sairaalassa olisi potilaan luona 22-40% työajasta. Eli 4-10h/vrk. Totuus on lähempänä 10min. Siellä on hyvät polsterit lepohuoneissa, ei heitä yöllä huoneissa pyöri, kyllä he nukkuvat kuten potilaatkin, jos ei kello soi.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei osunut lankulle, EU:n perustivat Euroopan sosialistit. Yhtä kaukana natsismista kuin itä lännestä. Mikäs keksijä Kalle on, ei ainakaan ruudin.

Esillä 10 vastausta, 3,861 - 3,870 (kaikkiaan 24,084)