Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Ei ainakaan mitään isompaa, kyllä yhteiskunta rakentaa yleensä tarvittavan infran. Tosin teollisuudesta tulee kaikki rahat, joilla katetaan menot. Ei julkinen talous mitään tuota vaikka sitä hyysätään kaikin mahdollisin keinoin. Työvelvoitekin on lähes poistettu henkilöstöltä.
Niin mitään energiaa säästävä investointia teollisuuteen ei tehdä ilman julkista tukea. Ei niitä tehdä myöskään yksityistalouteen, vai onko mennyt jotain ohitse.
Jotkut näkevät verotuksen kustannustekijänä. Kun hiukan viitsii perehtyä verotukseen siitä tuleekin lähes neutraali kustannusvaikutuksiltaan. Vieläkö joku syyttää ankeuttamisesta.
Ei kai MJO kuvittele, että ns. vihreän siirtymän investoinnit olisivat taloudellisesti kannattavia ja tapahtuisi ilman julkista tukea. Jos takamatka on lisäksi 1500km.
Kehveli olisi ollut hyvä työmies, mutta ei tullut esille, kun ei muistanut käydä töissä.
Hyvä kysymys, pieniä ei koskaan tulla rakentamaan eikä yhtä isoa. Pienikin ydinvoimala maksaa satoja miljoonia ja vaatii ison henkilöstömäärän sitä käyttämään. Ei kaupungeilla ole varaa niihin. Suomessa julkinen talous on raskaassa velkalastissa.
Suomi vetytalousmaana on täyttä huuhaata, ei tule toteutumaan.
Ryssän rollit ovat taas vauhdissa, alkaneet kehua 70-luvulla Neuvostoliitossa valmistettuja grafiitti hidasteisia reaktoreita. Ikävä juttu todeta, että niitä ei saisi käyttää missään muussa länsimaassa. Kun Saksa yhdistyi uudehköt venäläiset ydinvoimalat suljettiin välittömästi ja purettiin turvallisuudelle vaarallisina. On ollut pelkästään hyvää tuuria, että Loviisan voimaloille ei sattunut mitään alkuvuosina, kun niitä ohjattiin Nokian yksinkertaisella mikro Mikko tietokoneella.
Olihan entinen STUK:in johtaja Jukka Laaksonenkin Rosatomin palkkalistoilla edistämässä ryssien propakandaa ja putinismia. On näitä hyväuskoisia idiootteja Suomessa ollut paljon, vai olivatko vain rahanahneita.
Ryssän logiikka, Ukrainaa ei ole heidän mukaan ole olemassakaan. Ei se paineastia olisi koskaan läpäissyt Tukesin tarkastusta. Koko hanke oli tuhoon tuomittu alusta alkaen. Ei venäläisellä voimalla ole mitään edellytyksiä läpäistä länsimaisia standardeja. Iso maa isot toleranssit. Aivan käsittämätön ydinvoimala hanke, poliitikkojen sekoilua ja Putlerin mielistelyä.
Niin Puuhastelija huomasi olevansa väärässä ja alkoi puhua eri asiasta. Kyse oli siitä, että pankit eivät hoida riitaisan kuolinpesän jakoa. Sillä tiedolla on jotain merkitystä ja asia on helposti vahvistettavissa soittamalla pankkiin. Kuolinpesässä voi olla huomattavan paljon osakkaita, joiden kaikkien pitää olla yksimielisiä, jotta pankki hoitaisi pesänjaon.
Lainopillisia neuvoja saa kyllä ilmaiseksi kun, kun vain soittaa ja kysyy lakimiehiltä. Eivät he ole yhtä ahneita kuin pankit. He tarvitsevat asiakkaita.
Turhaan Puuhastelija jankkaa selvää asia, pankeilla on tietenkin valmius tehdä perunkijoituksia ja kuolinpesän jakoja, jos ne ovat riidattomia. Mutta, jos pyytää tekemään perinnönjaon riitaisaan kuolinpesän, valmius loppuu, eivät koske pitkällä tikullakaan. Koska se saattaa kestää vuosia. Puuhastelija on tuottanut vaippoihinsa keltaista jätettä vielä silloin kun meikäläinen on tehnyt veroilmoituksia.
Puuhastelijan tiedot loppuivat aika lyhyeen, yritäpä saada pankki tekemään riitaisan kuolinpesän perunkirjoitus. Niin palataan sen jälkeen tilien lopettamiseen, joka ei tietenkään maksa mitään. Pankit eivät tee sukututkimusta tietääkseni.