Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Suomessa liikenteen sähköistäminen on aika joutavaa näpertelyä. Jos Saksa alentaisi moittoritienopeudet, päästöt vähenisivät yli 8miljt/y eli kaksi kertaa Suomen liikenteen vuosipäästöt. Hinta olisi muutama sata miljoonaa kun liikennemerkit muutettaisiin. Jos päästöjen vähentäminen olisi tärkeää, he tekisivät niin.
Jos Saksa korvaisi maakaasun ja kivihiilen energiantuotannossa päästöt vähenisivät 160 milj t/y eli kolme kertaa Suomen vuosi päästöt. Jos tuo olisi tärkeää, he tekisivät niin.
Jos Euroopassa halutaan merkittävästi vähentää päästöjä, maiden tulisi rahoittaa 10-15 ydinvoimalaa Saksaan.
Ruotsissa ammutaan hirviä vähän, jos kanta ennen pyyntiä on 300-400 tuhatta. Siitä kaadetaan n.90000. Sokea Reettakin näkee, että kanta on hirmuinen suhteessa pinta-alaan maailman tihein.
Minä olen myös huolestunut hirvien vähenemisestä Ruotsissa. Eihän siellä ole niitä kuin kolme kertaa enemmän kuin Suomessa. Uhkaavasti näyttää hirvenliha vähenevän pakastimesta.
Järeämmissä murskaimissa on oma dieselmoottori pyörittämässä öljypumppua.
Pusikot kaatuu Welgerillä eikä ole mitään hihnavetoja, 2m lautasniittokone oikein sopiva pientareiden niittoon.
Näyttää vähän isommatkin pelurit käyttävän urakoitsijoita pientareiden niittoihin. Koneelle tulee niin vähän käyttötunteja, että murskainta tuskin kannattaa ostaa.
Digtaattori Trump jatkaa laitonta tullipolitiikkaansa ja EU ei tee mitään.
Ranen syytä olla varovainen öljyn kanssa. Saattaa vanhat kalkkeutumat lähteä liikkeelle.
Ei taida rinkopaneeleilla rikastua. Tänä vuonna pörssi sähkön keskihinta ollut n. 2.5 sent/kWh sis.alv.
Ranskalaiset oli esimerkkinä viinin käytöstä ja Välimeren maat oliiviöljyn käytöstä. Ranskalainen keittiö on tunnettu voirasvoista, tietenkin se näkyy kuolleisuudessa. Tässä on kyllä ranskalainen paradoksi, että kuolleisuus sydäntauteihin on vain hieman korkeampi kuin Italiassa ja keskimääräinen kuolleisuusikä vuoden alempi.