Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 22,891)
  • Tolopainen Tolopainen

    Suomen verotus on vielä kaukana siitä, mitä sen pitäisi länsimaisessa demokratiassa olla. Progressiivinen verotus on niin epäoikeudenmukainen, että se pitäisi poistaa. Kunnat ovat jo tasaverossa, valtion pitäisi myös siirtyä siihen. Verotuksessa on liikaa pienituloisia vapaamatkustajia, progressiosta on jouduttu sen takia tekemään kohtuuton.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei ole perää, eläkkeesi pitäisi olla 90k€/y, kun ne nousivat 1.3%. valitettavasti Sepeteuksen eläke ei ole tuossa tuloluokassa, niitä on jo alle prosentti kaikista eläkkeistä.

    Tililtä ei näe brutto eläkettä, ei ainakaan missään pankissa.

    Tolopainen Tolopainen

    Koko eläkkeen nousu meni veroihin eikä riittänytkään. Vaikka verotusta hiukan kevennetään se ei kompensoi tänä vuonna tehtyä kiristystä. Onnittelut sinulla on yli 100k€ eläke. Tai huono laskupää.

    Tolopainen Tolopainen

    Minkäs teet, kun Varsovan liitto on lakkautettu, oli pakko valita NATO.

    Tolopainen Tolopainen

    Tietenkin verotulot kasvaa, kun palkat nousee 7,8% kolmessa vuodessa ja kunta veroja nostetaan. Maksan tänä vuonna yli 1000€ enemmän veroja kuin viime vuonna. Samoin tekevät monet muut eläkeläiset, kun verotusta kiristettiin.

    Tolopainen Tolopainen

    Suomessa verotus on pahasti vääristynyt, kun vuosia on kevennetty pienituloisten verotusta. Nykyisin voi ansaita 20k€/y maksamatta euroakaan veroa. Tuo on täysin mahdoton tilanne, että satoja tuhansia on vapautettu kokonaan verojen maksusta. Heille tarjotaan kuitenkin samat palvelut kuin niille, jotka maksavat omista tuloistaan 59% veroja. Suurituloisten maksuosuus valtion menoista on ollut huomattavasti suurempi kuin heidän osuutensa palkansaajista. Kysehän ei ole rikkaista ihmisistä, vaan palkallaan toimeentulevista.

    Kyllä Purra on täysin oikeassa, kun kevensi hyvätuloisten verotusta, nyt oli heidän vuoronsa. Tuo toimi ei persujen tulevassa vaalitappiossa näy merkittävästi, kaikki menee kuitenkin.

    Tolopainen Tolopainen

    Harmillista, ette saa enää vähentää MTK:n jäsenmaksua verotuksessa, kyllä nyt myhistykset kaatuu. Tulee työttömiä paperinpyörittäjiä.

    Tolopainen Tolopainen

    Miten käy mämmin hinnalle.

    Tolopainen Tolopainen

    Jos 3000€/kk ansaitsevan verotaulukkoa kevennetään 380€/y ja poistetaan työhuonevähennys ja ay verovähennys sekä työsuhdepyöräetu, minusta verotus ei muutu juuri mitenkään. Kun eroaa kirkosta ja liitosta, saa paljon isomman hyödyn.

    Tolopainen Tolopainen

    Työhuonevähennys poistuu, se on ollut maksimissaan 960€. Ay jäsenmaksujen maksimi oli aikoinaan 500€/y. Hallitus vain esittää tekevänsä verohelpotuksia.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 22,891)