Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Meillä metsästyspainetta alentaa eniten hirvikennel, joka haluaa joka ainut syksy rajoittaa pyyntiä. Lupia laitetaan pankkiin, jotta pyynti hidastuisi ja lopahtaisi kesken, kun ei pahemmin ketään kiinnosta pyynti enää joulukuussa.
Koirakokeita on loputtomasti, jolloin alue on metsästyskiellossa.
Ilman Tuomiojaa Suomi olisi aikoinaan päässyt nettovelattomaksi, jos olisi myyty Sonera ulkomaisille sijoittajille. Rahat olisi tietenkin käytetty kankkulan kaivoon eli nostettu julkisen sektorin palkkoja, jotta kävi miten kävi aina Suomessa yksityinen sektori joutuu kaiken maksamaan.
Saksassa kun lääkäri hoitaa päivässä 50 potilasta, hän saa 5000€/kk palkkaa ja Suomessa terkkari lääkäri hoitaa kolme potilasta hän saa 10000€/kk. Ei tosin tuolla ole mitään merkitystä pääseekö lääkäriin tai ei, ei lääkäri ketään paranna. Kyllä ne sairaudet paranee muutenkin tai tauti on kuolemaksi. Hyvin harvoin tarvitaan kiireellistä hoitoa ja silloin voi mennä yhteispäivystykseen. Ihmiset ovat eläneet kymmeniä tuhansia vuosia ilman lääkärissäkäyntejä.
Suomi osallistui Koiviston aikana Karjalan etniseen puhdistukseen, jolloin Suomen aikuista väestöä otettiin tänne paluumuuttajina. Tuo historiallinen häpeätahra on lakaistu maton alle. Venäjä on aina halunnut itselleen lisäalueita, joilla se ei tee mitään. Venäläiset eivät halua asua syrjäseuduilla, he ovat kaupunkilaisia, jotka viettävät makeaa elämää suurkaupungeissa mahdollisimman vähällä työllä. Aivan kuten kommarit Suomessa.
Ilman sorkkalaidunnusta, metsien hiilensidonta olisi lähes tuplasti nykyistä suurempi, koska nopeakasvuisia lehtipuita olisi huomattavasti enemmän ja puulajit olisivat oikeilla kasvupaikoilla. Raivaamistakin olisi enemmän, hirvet estää lähes täysin haapavesojen kasvun. Ne on ensimmäisenä ruokalistalla. Tilanteeseen ei ole muutosta tulossakaan, koska metsänomistajat ovat pahiksia.
Vähemmän heittää kuin Riistakeskuksen hirvimäärätilastot.
Vieläkö joku muistaa, miten pari vuotta sitten YLE esitti propakandaa, että hirvet on hyvin vähissä ja hirvimafia vaati pyynnin lopettamista. Tänä keväänä olen nähnyt suurimpia hirvilaumoja kuin koskaan aiemmin. Kanta on saatu paljon isommaksi kuin tilastot osoittavat.
Venäjä on vaarallinen häirikkövaltio. Jonka täydelliselle aseistariisunnalle ei ole mitään järkeviä vaihtoehtoja. Systeemi tuottaa jatkuvasti uusia diktaattoreja. Putlerin jälkeen tulee uusia. Aseistautunut Venäjä on ikuinen uhka koko ihmiskunnalle.
On täysin Euroopan oma valinta nujertaako se Venäjän. Resursseja siihen kyllä on. Euroopassa on väestöä 500 milj, sotilaita saadaan mobilisoitua miljoonia vuosittain jos on halua. Venäjä on kuihtuvat ja köyhtyvä valtio, joka ei missään tapauksessa tarvitse nykyisen suuruista maa-alaa.
Mikä tämä uusi yhtiö on joka saa tehtäväkseen toimittaa Visakallon kattilakunnalle sähköistäenergiaa.
Perko esittää utopioita, miten tällä väestörakenteella saataisiin talous tasapainoon, siihen ei enää usko kukaan.
Palkkakehitys on kyllä hiukan maltillistunut 2000v alussa palkat nousivat keskimäärin 12% kolmessa vuodessa nyt n.9%. Onhan tuossa neljänneksen ero. Kustannusten nousu hidastuu jonkinverran, velkamäärä tuplaantuu kymmenessä vuodessa, jos nykyinen meno jatkuu ja se jatkuu. Meillä on tehokas ay nostamassa kustannuksia. Yksityisen sektorin porukka joutuu pitkälti nuo palkkojen nousut rahoittamaan velkarahan lisäksi.
Ainut asia, johon Suomessa kannattaa keskittyä on tuotannon ja talouden kasvattaminen ja hakkuiden lisääminen. Meille ei makseta metsien lahottamisesta pystyyn. Myös jk vouhotus olisi syytä jättää vähemmälle, turha yrittää keksiä ikiliikkuja.
Aika hämmästyttävästi näyttää luontaisesti syntyneitä männyntaimia kellastuvan tänä keväänä. Keväämmällä olivat vielä vihreitä.