Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Puolitetaan palkkataso ja eläkkeet, niin ollaan unkarilaisia. Lisäksi pääkaupunkiin keskitetään valtaosa julkisista varoista.
Suomi on nykyisin maailman johtava maa velkaantumisessa. Missään muualla valtion menoista ei rahoiteta yhtä suurta osuutta velaksi. Voidaan jo puhua Suomen ihmeestä.
Suomi voi valita toisinkin, kanssllistaa kaiken ulkomaisessa omistuksessa olevan omaisuuden ja eristäytyy ja nauttii kaikessa rauhassa rikkauksistaan. Mutta minkäs teet suomalaiset eivät halua omistaa ja ottaa riskiä. Mieluummin lakkoillaan ja otetaan rahaa työnantajilta tekemättömättä mitään. Julkisella sektorilla kolmasosa palkasta maksetaan jo ilman työsuoritusta.
Kovin heikosti Afrikan vauraat siirtomaat pärjäävät itsenäisinä. Eivät osaa muuta kuin sotia.
Perkokin pyrkii olematomalla puuntuottamisella maksimoimaan hyödyn, maksaja vain puuttuu.
Kohta kasvukausi on jo myöhässä. Seuraavan kymmenen vrk lämpötilojen keskiarvo jää meillä päin reilusti alle kymmenen astetta.
Jos julkisista menoista 15% rahoitetaan lainarahalla, voidaan sanoa että taloutta hoidetaan täysin holtittomasti. Suomessa julkisten menojen osuus BKT:sitä on EU alueella toiseksi korkein Ranskan jälkeen. Suomen tilanne on jo huonompi kuin Kreikan. Suomi ei ole talouden hoidossa enää Pohjoismaa vaan kuuluu Etelä-Euroopan verrokkimaihin. Julkisia menoja pitäisi vähentää 9mrd€, jos aiotaan palata Pohjoismaaksi. Ei sellaisia puolueita olekaan, jotka vapaaehtoisesti suostuisivat tasapainottamaan Suomen talouden ja saamaan tänne talouskasvua. Hallitukset keskittyvät pieneen askarteluun, jolla ei ole juuri mitään oleellista merkitystä taloudelle.
Tiibetissä on käytössä taivashautajaiset, kun siellä ei ole puuta ja maa on pelkkää kivikkoa, vainajia ei voida haudata eikä polttaa. Hautausurakoitsijat kantavat vainajat vuorille, siellä he paloittelevat ne ja antavat palat paikalle tuleville korppikotkille. Hygieenistä ja halpaa, mitään ei mene hukkaan.
Miksi media ei uutisoi niistä tuhansista tekopökkelöistä, joita joka vuosi tehdään metsiin.
Viime aikoina on ollut esillä Kärsämäen seurakunta, joka on suunnitellut muutaman hehtaarin päätehakkuuta yli 100v metsään. Onpa ihmeellistä. Miksi koneet eivät ole jo töissä. Pohjoispohjanmaalla on jo vapaaehtoisessa suojelussa 12000ha enää ei tarvita hehtaariakaan metsän museointia. Siitä ei ole mitään hyötyä. Puut lahoaa kuitenkin ja metsä uudistuu, luonto ei säilytä mitään, se tuhoaa kaiken, jopa ihmisetkin. Vaikka tämä on sepityänyt miljoonia tarinoita omasta erilaisuudesta, maapallon kaikilla eläinlajeilla on yhteinen geneettinen alku elämä on syntynyt vain kerran. Maapallo oli kerran sula kiviplaneetta ja siksi se myös palaa. Putlerikin tietää milloin tulee maailman loppu, mutta ei tiedä että omakin loppu on lähellä.
Suomen talous velkaantuu yli miljoonan tunnissa ja täällä eletään kuin pellossa. Puhutaan jostain lillukan varsista kuten muutaman hehtaarin hakkuista metsissä, joita ei itse omisteta.
Miksi ei keskustella siitä, että vähennetään kirkon tehtäviä, jos se ei saa hankkia tuloja menojen kattamiseksi. Kirkko voisi lopettaa avioliittoon vihkimiset, koska avioliitto on maallinen instituutio eikä sillä ole mitään tekemistä kirkon kanssa. Hautaamiset ei myöskään kuulu kirkolle, on yhteiskunnan tehtävä hoitaa jätehuolto.
Mitäs tutkimista Suomen vaaleissa on jos porukka on niin yksinkertaista, että eivät osaa äänestää. Noilla hylätyillä äänillä ei ole mitään arvoa.
Venäjällä vapaat vaalit on estetty, Venäjä yrittää vaikuttaa entisten itä-Euroopan alusmaidensa vaaleihin.
On ne niin fiksuja, että eivät uskalla mennä vapaisiin vaaleihin. Demokratiassa harvemmin samat päättäjät pysyvät vallassa kymmeniä vuosia. Kovin se oli Sergei vielä Soininkin mielestä ulkopoliittinen nero. Niin oli poliitikkojemme silmät sokaistu ja suut tukittu. Soinilta ei tosin voinut paljon odottaakaan, hän taitaa tukehtua nenäkarvoihinsa.
Sähköauton voi ladata monilla työpaikoilla ilmaiseksi, vastaavaa etua polttomoottori autolle ei taida saada. Että voisi tankata työnantajan piikkiin.
Muuta ongelmaa, noissa ei ole kuin joidenkin eurooppalaisten heikko laatu ja tonitsi lähtee uuden auton hinnasta joka kuukausi.