Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Tietenkin tuo on huomattavasti alle sen mitä palstalaiset keskimäärin ansaitsevat. Suomessa on yrittämisen vapaus, mitään tulo-tai eläkekattoa ei ole.
Kun jenkkilässä BKT asukasta kohden on yli 80k €, miten tämä sirkustitehtööri kehtaa tulla väittämään, että jenkkilää riistetään. He käyttävät maapallon luonnonvaroista paljon suuremman osuuden kuin heille kohtuudella kuuluisi.
Meilläkin on kaksi jenkkiläistä tuotetta ipadia, ne on tehty Taiwanissa. Eikä niitä koskaan tulla Amerikassa tekemäänkään. Ei he siihen kykene.
Se on hölmöläisen hommaa istuttaa kuusia niin paljon, että niitä pitää raivaussahalla poistaa, siinä menee rahaa hukkaan.
Älyttömiksi nousseiden pörssikurssien lasku on tietenkin osa rahahömpän päättymistä, dollareita painetaan laakerit punaisina. Eihän tuota Teslan pörssiarvoa suurin osa ihmisistä osaa edes lukuna kuvitella. Miten lähivuosina konkkaantuvan yhtiön P/E arvo voi olla yli 100. Ei siinä ole yhtään mitään järkeä. Yhtiön todellinen arvo on vain alle 10% nykyisestä pörssisrvosta. Edessä on vielä useita laskupäiviä ja konkka, Muskin varallisuus ja asema on mennyttä. Hän tuhoaa itse yhtiönsä.
Yritysjohtaja ei voi olla mukana hullun presidentin hallinnossa. Mitä merkitystä liittovaltion menoissa on puuttuminen alle miljoonan dollarin kuluihin, sehän on pelkkää ajan haaskausta. Jokainen Trumpin haastattelu lentokoneessaan maksaa miljoonan kaikkine kuluineen.
Meneehän ne taimikot sekaisin, kun niitä on Visakallolla niin runsaasti.
Visakallon taimikoissa on runsaasti ylimääräisiä puita, kun ensiharvennus tehdään energiaksi. Jos on hyvin hoidettu taimikko, ei sitä energiapuuna harvenneta.
Ei mäntyjä tarvitse poistaa, hirvet tekevät sen puolestasi, jos on vaikka sata männyntainta kuusten seassa niistä alle kymmenen voi säilyä ensiharvennukseen. Luontotäti on armoton.
Sille ei tietenkään mitään voi, että osavaltiot verottaa rankasti kiinteistöjä eivät niinkään tavaroita ja palkkatuloa.
Kyllä nyt rommii kunnolla, pullamössösukupolvikin näkee miten raha palaa pörssissä. Kohta saavat deletoida salkkunsa. Harvemmin piensijoittajat mitään riihikuivaa myyntivoittoa pörssistä saavat, pelkkiä virtuaali voittoja.
Alv koskee kaikkia tuotteita ja palveluja. Sillä ei ole mitään tekemistä tullin kanssa. Trumpin tullit on minulle aivan yhdentekevää, niistä hänen on kuitenkin pakko luopua enemmän tai myöhemmin.