Käyttäjän Ukkopekka kirjoittamat vastaukset
-
Niin se traktoriko ei voi kaatua, jos ajaa toisen renkaan ojaan? Mönkijällä on painopiste kokoon nähden korkealla. Sen voi siksi saada kaatumaan, jos varomattomasti ajaa. Ei se nyt sentään jokaisesta kuopasta kippaa. Pahoissa paikoissa se voi kallistua reippaasti. Tätä korjataan sillä, että kuski siirtää painopistettä vastakkaiselle puolelle. Muutenkin näissä paikoissa on syytä ajaa niin, että pystyy hyppäämään pois kyydistä, jos mönkijä kaatuu. Olennaista on ennakointi; valitaan reitit niin, että eteneminen onnistuu ja tunnistetaan pahat paikat ja ajetaan niissä sitten sen mukaan, kuin tarve vaatii. Epäileville suosittelen lämpimästi kokeilemista tai edes vierestä seuraamista, kun osaava kuski ajaa kuorman kanssa maastossa. Saattaa yllättyä ja oppia uutta. Varomaton kuski saa mönkijän kaadettua, saa tosin myös traktorin.
Metsässä kävely on vaarallista, kaatuu varmasti jos astuu toisen jalan kuoppaan tai ojaan. Parempi pysyä pikitiellä.
Mönkijäkeskustelu nousee säännöllisesti esille ja aina se tuntuu menevän samalla tavalla. Ei onnistu, jää kiinni, maavara ei riitä, kalusto hajoaa (traktori ei ilmeisesti voi hajota, eikä varsinkaan tarvitse koskaan huoltoa).. Keskustelujen perusteella tulee vaikutelma, että eniten epäilyksiä on niillä, jolla ei ole omaa kokemusta asiasta.
Eihän sillä joka paikkaan pääse. Toisaalta kuka käskee sillä joka paikkaan menemään. Sillä kuitenkin pääsee yllättävän hyvin. Ketjut auttaa pidon kanssa, alennusvaihde tai pitkä ykkönen ja tietty lukko auttaa pahemmissa paikoissa. Ja jos jää kokonaan kiinni, niin vinssillä voi kiskoa irti. Maavaran puutteet voi huomioida reitin valinnassa ja pahimmista paikoista puut voi vetää vinssillä, jos ei käsin jaksa.
Mönkijällä hoitaa helposti taimien ja kaluston kuljetuksen ym. kevyet hommat. Sen lisäksi sillä voi ajaa järkevissä paikoissa järkevän määrän puuta. Esim. pienet tuulenkaadot tai hankinnat, joita ei saa pystyyn myytyä. Tai sitten ihan tavalliset hankinnat, jos ne haluaa itse tehdä ja ajaa, kuten itsellä on asianlaita. Omalla työmaalla käytetty aika tai tehokkuus ylipäänsä ei ole tärkeintä, pääasia että työn saa järkevästi hoidettua. On varmasti eri asia, jos hankinnan koko on satoja motteja vuoteen. Silloin varmasti kannattaa ajaa puut muulla kalustolla tai sitten myydä suoraan pystyyn.
Hankinnalla harvemmin tehdään tukkia isoja määriä, joten korjattava puu on pääsääntöisesti pienempää. Sen liikuttelu on siten helpompaa ja onnistuu helpommin mönkijällä. Itse kuormaan pienemmät puut käsin, koska se on nopeampaa ja koska oma kunto riittää siihen. Tukit sitten vinssillä kyytiin ja pois. Hydraulinen nostin olisi kiva, mutta se on sen verran kallis, että on toistaiseksi jäänyt hankkimatta. Ilmankin pärjää.
Huollot ja korjaukset, jotka ei onnistu itseltä, onnistuu siirtämällä kone kärryyn ja korjaamolle. Ja kyllä se sinne kuomun alle mahtuu, jos ei kaikkein pienin kärry ole. Ja jos ei mahdu, niin mikä estää irrottamasta sitä kuomua. Oma lähtee irrottamalla kuusi sokkaa, ei ole ylivoimaisen vaikeaa ja siirtely onnistuu yksinkin. Ja epätietoisille tiedoksi: traktorimönkijä on virkamiesten keksintö, eikä vaikuta mitenkään sen kokoon. Traktorimönkijät tehdään maastomalleista tekemällä niihin tarvittavat muutokset. Mönkijöitä on isoja ja pieniä niinkuin monia muitakin asioita tässä maailmassa. Sieltä voi sitten valita mieleisensä.
Oma tarve on tällä hetkellä sen verran pientä, ettei traktorin hankinta ole mielekästä. Mönkijälle on kuitenkin enemmän myös muuta hyötykäyttöä ja kun sellainen tallista löytyy, niin sillä koetetaan pärjätä. Omat maastot on suhteellisen helppoja, joten kaikki hommat on saatu tehtyä, mitä on haluttu.
Katselin kaupassa halvemman pään kenkiä: huskin classic 20 kenkiä ja stihlin function. Stihlin lesti on leveämpi, mutta huskikin kävi omaan jalkaan. Huskissa pidempi varsi, mistä plussaa. Huskin pinta jotenkin vettäpitävämmän oloinen? Ymmärsin, ettei tämäkään ole kalvokenkä, enkä siis sellaista etsikään. Stihlin pinnassa on (myös) vähän vuotavia saumoja, joten voisi kuvitella, että rasvaamalla pysyisi kohtuu hyvin kuivana, pl. jatkuva märkyys tai vedessä seisominen. Arvelisin, että arempi paikka on etuläppä nauhojen alla, sieltä nämä yleensä ensimmäisenä vuotaa?
Jotenkin ei silti vakuuttanut. Vaelluspuolella käytössä on lundhagsit. Kyseessä on siis jäykkä nahkakenkä, joka jakaa mielipiteet. Itse kun nämä kerran hommasin, niin helposti en muuhun vaihda. Kärki on niissäkin jäykkä, mutta ei siis ole varsinainen turvakenkä. Tiedä sitten miten sattuu, jos tukin pudottaa varpaille. Mutta näissä kengissä on ajateltu kastumisasiat tosi hyvin. Kengässä ei ole erillistä kastuvaa ja hitaasti kuivuvaa vuorta, vaan sisus on nahkaa. Se kuivuu käytön aikana (tauoilla) hitaasti, mutta on toisaalta kuivan tuntuinen silloinkin, kun on polkaissut vedet varresta sisään. Ts. kun vain kuivaa pohjallisen ja vaihtaa kuivat sukat, niin hetki sitten litimärkä kenkä on yllättävän kuivan tuntuinen ja mukava jalassa. Eikä siis ole kalvokenkä, kalvo kun rikkoontuu pian kuitenkin. Rasvattuna pitää hyvin enimmät vedet ulkopuolella.
Hinta kirpaisee ostohetkellä, mutta sen tienaa takaisin pitkällä käyttöiällä. Omat kävi takuuhuollossa ruotsissa, tulivat takaisin kolmessa viikossa. Ahkerimmat tallaajat vaihdattavat näihin kuulemma pohjiakin kuluneiden tilalle. Varret kun on näissä sen verran topakkaa tekoa, että ne ei herkästi antaudu. Ja toisaalta ovat uutena sen verran koppurat, että vaatii huolellisen sisäänajon. Tällaiset kun saisi turvakenkinä, niin loppuisi miettiminen.
Kyllähän pesän osakkaat saa jakaa perinnön niin kuin haluavat. Siinä ei ole merkitystä sillä, minkä lajista omaisuutta kukin saa. Verottaja puuttuu asiaan silloin, jos perintöosuudet eivät jakaannu tasan osakkaiden kesken. Jos joku saa enemmän kuin toiset, tästä tasaosuuden ylittävästä saannosta joutuu maksamaan lahjaveroa. Miksi sitten joku saa enemmän; jako on voinut olla alun perin epätasainen tai sitten verottaja puuttuu jonkin omaisuuserän arvostukseen jälkeenpäin. Esim. kiinteistö on voitu arvostaa alihintaan jne.
Verotuksesta vielä: jos omaisuuslajit jaetaan pesän sisällä (ilman ulkopuolisia varoja) esim. niin, että yksi saa kiinteistön ja toinen rahat, tästä ei tule varainsiirtoveroa maksettavaksi. Tällöin ei muodostu metsävähennysoikeutta. Jos kiinteistö on arvokkaampi kuin mihin käteiset riittää, lopun joutuu maksamaan pesän ulkopuolisilla varoilla. Tällöin tämä ylimenevä osuus on varainsiirtoveron alaista ja siitä muodostuu samalla metsävähennyspohjaa.
Mikä sitten milloinkin on edullisinta? Jos metsätila sisältää hakattavaa metsää ja se on tavoittena pitää pidempään omistuksessa, metsävähennykselle on käyttöä. Jos se taas on tarkoitus myydä eteenpäin, metsävähennyksestä ei ole iloa, kun se on kuitenkin lisättävä luovutusvoittoon.
Määrittipä sitten omaisuuslajien arvot miten tahansa, olennaista olisi, että kaikki osalliset ymmärtävät, miten arvo on määritetty ja mitä tavoitteita kullakin osakkaalla on. Jos tämä vielä sitten kelpaa verottajalle ja osakkaat ovat siihen tyytyväisiä, niin mitäpä siihen on kellään muulla sanomista.
Kuolinpesästä voi ostaa osuuksia sen osakkailta ennen lopullista jakoa ja pesän purkautumista. Tässä tilanteessa ostettu osuus ei muodosta metsävähennyspohjaa kuolinpesälle, mutta toki osuuden ostajalle ja tietysti vain siltä osin kuin tämä osuuden kaupasta maksettu hinta kohdistuu metsän hankintaan.
En saa ihan kiinni, mitä tarkoitat osituksella tässä yhteydessä. Termi ositus littyy avioliiton purkautumiseen eron tai kuoleman seurauksena ja tässä yhteydessä lasketaan osingot ja tasingot. Avioleski on kuolinpesän osakas siihen saakka, kunnes ositus on tehty. Tällä ei nyt kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä laatuista omaisuutta kuolinpesän omaisuus sisältää. Lyhyesti sanottuna asiassa on jotenkin arvotettava osuuteen sisältyvän metsän hinta ja vieläpä niin, että se kelpaa myöhemmin verottajalle. Tämä on varauduttava perustelemaan, eli kannattaa selvittää asia kerralla kuntoon. Mhy:n tekemä arvio on esimerkiksi hyvä, mutta kallis. Jos ei ole kyse kymmenistä tai sadoista hehtaareista, niin perintöveron arvostamisohjeen mukainen keskitaksa n. 3000 e/ha riittänee arvion perustaksi. Näin laskien saadaan joku hinta sille metsälle ja loppu on sitten jotain muuta (talo, pelto, irtain jne.)
Pelkän metsätilan ostaminen tietää vaikeuksia ainakin silloin, jos koko jaettavaa omaisuutta ei ole arvostettu samalla kertaa ja jos sen määrästä ei ole nyt ja myöhemmin yksimielisyyttä kaikkien osakkaiden kesken. Lopputulos voi riitojen lisäksi aiheuttaa erilaisia verosotkuja; esim. lahjavero, jos joku osakas sai verottajan tulkinnan mukaan enemmän/halvemmalla kuin toiset.
Nämä sotkut on torpattavissa hyvällä etukäteissuunnittelulla, vrt. Timpan esittelemä malli. Vaihtoehtoisesti voit roikkua osakkaana ja ostella perintöosuuksia sitä mukaa, kun niitä tippuu myyntiin. Haittapuolena tässä on se, että metsänhoito kimppatiloilla on usein hankalaa ja toki myös osuuksien myöhemmät arvottamiset voi tuottaa päänvaivaa. Metsävähennyksenkin saa käyttöön vasta myöhemmin, kts. aiemmat viestit.
Noita jakoja ja kauppoja voi toteuttaa monella eri tavoilla ja niillä sitten voi olla vaikutusta metsävähennysoikeuteen. Jos tehdään kauppaa kuolinpesän osuuksista, ts. jakamattoman pesän murto-osista, tämä kauppa ei muodosta metsävähennysoikeutta kuolinpesälle. Ostajalle itselleen se sitä kuitenkin muodostaa, jos muut ehdot täyttyy. Jos esim. pesässä on vain yksi tila ja ostaja ostaa ensin jonkin osakkaan osuuden ja myöhemmin hankkii omistukseensa koko tilan, saa tällöin käyttöönsä metsävähennyksen myös tuon perintöosuuden kaupan osalta. Tämä on tarkistettu verottajalta.
Jos puita myydään tässä välissä, metsävähennyksen kohtalo riippuu käsittääkseni siitä, onko pesä jaettu (kokonaan) vai ei: jos se on jakamaton, kukaan ei saa käyttää metsävähennystä, koska tulo tulee kuolinpesälle ja pesä siis ei saa vähennystä käyttää. Se on silti jemmassa sillä aiemmat osuudet ostaneella mahdollista myöhempää käyttöä varten. Jos loppukin jaetaan murto-osiksi lopuille osakkaille, kyseessä on yhtymä ja kun osakkaat verotetaan yksitellen, voi metsävähennystä käsittääkseni käyttää, jos sitä on osakkaalla käytettävissä (tätä en tarkistanut).
Viimeistään silloin vähennyksen saa varmuudella käyttöönsä, kun on ostanut koko tilan itselleen. Lainhuutoa hakiessaan joutuu esittämään kaikki saantokirjat ja samalla tulee selvitetyksi, mikä osa tilasta on ostettu ja mihin hintaan. Metsävähennyspohja lasketaan sitten näiden perusteella.
Timpan ohje kuulostaa toimivalle. Tuossa esimerkissä ainoa omaisuus oli tila. Jos mukana on muutakin (esim. talo, pellot, irtain), niin tämä osuus pitää sitten vähentää metsävähennyspohjaa laskiessa. Metsävähennyshän tulee vain siltä osin, kun on jotain metsästään maksanut. Eli perityltä osin sitä ei tule. Mielenkiintoinen on myös tuo pesän ulkopuolisten varojen käyttövaatimus. Jos pesässä on esimerkiksi yksi metsätila, kaksi osakasta ja käteistä ja vieläpä niin, että käteinen ja metsätila ovat samanarvoisia. Tässä sitten toinen osakas haluaa tilan omistukseensa.
Metsävähennyksen saadakseen kauppa pitäisi rahoittaa pesän ulkopuolisilla varoilla. Eli vähennys menetetään, jos potti jaetaan suoraan niin, että toinen saa varat ja toinen metsät. Jos esim. käteinen jaetaan tänään ja tilakauppa tehdään huomenna, niin periaatteessa perintörahat ovat pesän ulkopuolisia ja niillä voisi tehdä kaupan. Tätä en selvittänyt tarkemmin, että onko asiasta ennakkoratkaisuja. Jossain vaiheessa tuo yhteys joka tapauksessa katkeaa, jos ei päivässä, niin milloin sitten? Tai jos ottaa tänään kauppahintaa vastaavan lainan ja maksaa sen huomenna pois jaossa saaduilla varoilla; onko kyseessä pesän ulkopuoliset varat. Tulkitsen niin, että on. Ts. riittäisi, ettei kyse ole kuolinpesän olemassaolon aikana tehdyistä varojen siirroista. Pesähän katsotaan purkautuneeksi, kun jako on (kokonaan) tehty.
Ruiskutuksen voi jonkun ohjeen mukaan tehdä myös sen jälkeen, kun taimikko on perustettu. Glyfosaatti blandataan silloin vedellä normaalia laimeammaksi. Tässä kannattaa olla tarkkana. Yhden taimikon olen nähnyt, jossa kuuset eivät siihen kuolleet, mutta selvästi saivat siitä siipeensä. Itse en ajatellut ruiskuttaa enää istutuksen jälkeen. Oliko tästä jollain omakohtaista kokemusta?
Laikkumättäät tulee, se on selvä. Taimitassujen hyödystä en ole oikein vakuuttunut. Jos jotain ylimääräistä panostusta tekee, niin ehkä ennemmin merkkikepit. Tuskin laitan niitäkään. Yleisesti ohjeistetaan laittamaan peltometsityksiin isompaa taimea. Omien kokemusten perusteella tämäkään ei ole ainoa totuus. Kun vertaa kesällä 2019 istutettua 1 v. kuusen keskipaakkua ja 2 v taimea vierekkäisillä aukoilla, pituusero on nyt jo kurottu kiinni, osa on jopa pidempiä. Pituutta enemmän huomio kiinnittyy tämän kesän vuosikasvuun: se näytti olevan yksivuotisella reilusti pidempi. Ja pitäähän sen tietty ollakin, kun on kirinyt kaksivuotiset kiinni. Eroja toki on, toisin paikoin pituus on pienempi, erityisesti kuivemmilla ja pahemmin heinittyneillä kohdilla.
Ehdin tässä vielä seurata näiden kasvua yhden kesän ajan, ennen kuin taimien valinta on ajankohtainen. Pisimmillä (1 v.) on nyt pituus polven yläpuolelle, ts. n. 50-60 cm kahden kasvukauden jälkeen. Jos pellolla taimille saa samanlaisen lähdön, ei heinistä pitäisi olla ainakaan pitkäaikainen riesa. Ideana on siksi panostaa kunnolla heti alussa: glyfosaatti ja mätästys auttaa alussa juuristokilpailun kanssa: taimelle kunnollinen startti. Tällä kasvulla keppienkin tarve on kyseenalainen, koivulle ehkä, mutta kuuselle ei maksa vaivaa. Kuusta on siis tarkoitus laittaa.
Tuotteita on erilaisia ja eri käyttöön ilmoitetaan eri pituisia varoaikoja. Olen ymmärtänyt, että pari viikkoa pitäisi riittää. Tuolla sinun mallilla kuolee ruiskutuskesän kasvusto, mutta seuraavana kesänä nousee uutta. Voi olla, että sitä nousee vähemmän ja että se on erilaista: esim. maitohorsma kuolee ja heinää tulee tilalle. Arvelisin, että on varmastikin tyhjää parempi, mutta että istutuskesän ruiskutuksella saadaan parempi tulos: ensimmäisen kesän kasvua ei menetetä silloin heinän kanssa kilpailuun.
Itsellä ei ole hommasta omakohtaista kokemusta, em. jutut perustuu viisaampien ohjeisiin ja netistä kaiveltuun tietoon. Itsellä on ohjelmassa istutus erittäin rehevään, yli 20v viljelemättä olleeseen peltoon. Ajatus oli, että myrkyttäisi pellon kahteen kertaan ennen istutusta. Ensimmäinen satsi edelliskesänä ja seuraa sitten, mitä sinne nousee. Toinen sitten keväällä heti kun heinä on lähtenyt kunnolla kasvuun. Voi olla, että yksikin kerta riittäisi, mätästys kuitenkin jarruttaa alkuun heinän kasvua. Mutta homma on tarkoitus hoitaa kerralla kuntoon, sen verran työlästä pellon raivaus on tähän asti ollut. Toivottavasti vesakon kasvu rauhoittuu samalla.