Käyttäjän Ukkopekka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 86)
  • Ukkopekka

    Ruiskutuksen ajankohta riippuu kaiketi siitä, missä vaiheessa istutus tehdään. Nykyisin myytävä glyfosaatti on lehtivaikutteista, eli jos olen oikein ymmärtänyt, niin se tappaa vain sillä kertaa itäneet kasvit. Maaperässä on iso siemenpankki, josta sitten itää jatkossa uutta kasvia, johon myrkky ei ole purrut. Ts. myrkytyksen tavoite on vähentää juuristokilpailua taimen alkuvaiheessa ja antaa taimelle etumatkaa. Jos mätästää valmiiksi jo syksyllä, laittaisin myrkyn kesän alkuun vasta sen jälkeen, kun kasvit ovat lähteneet kunnolla kasvuun. Muuten siitä ei saa sitä hyötyä mitä tavoitellaan. Itse ajattelin tehdä kaikki kerralla: myrkyt kesäkuun alkuun, mätästys ja istutus juhannuksen seutuun.

    Ukkopekka

    Sen verran on vielä sanottava, että hommaan ryhtyminen alkoi tuntua suorastaan pakolliselta, kun sai kuulla niin paljon epäleviä ja vähätteleviä kommentteja; ”hankintahakuu ei kannata, sillä ei hanki, moto hoitaisi nopeammin ja paremmin, ei onnistu kokemattomalta, eikä varsinkaan ajo onnistu mönkijällä..” En minä nyt tähän mitään selkään taputtelua tarvinnut, mutta ihmetytti kyllä vähän tuttujen ja vähän tuntemattomienkin tarve lytätä koko projekti jo ennakolta.

    Sitten kun sen kuitenkin sai tehtyä ja omasta mielestä vieläpä ihan kunnialla, niin puut oli vääriä, kasa oli huono, väärään paikkaan kasattu, huonosti hakattu, liian tiheään jäi.. Puukauppa noin muutenkin tuntuu olevan koko kylän yhteinen asia. Harvempi menee suoraan kyselemään toisilta, että paljonko sitä paalua löytyy sieltä pankkitililtä. Puukaupan yhteydessä tätä häveliäisyyttä ei ollut havaittavissa, kollektiivinen kiinnostus puumäärän ja saadun rahan määrään oli suorastaan hämmentävää.

    Kertoneeko sitten jotain kysyjien omasta itsetunnosta tämä pätemisen tarve, tiedä häntä. Eipä se minua hetkauta, ensi syksynä sitten enemmän..

     

    Ukkopekka

    Vaikkei tässä nyt enää ihan nuori olekaan, niin ei nämä hommat tekemättä jää sen takia, että fyysinen kunto pettäisi. Toki työskentely on sen verran erilaista kuin muu normaali aktiviteetti, että ”uusia” lihaksia löytyy helposti. Nekin kyllä siitä vetristyy, kun pääsee liikkeelle. Tuolla kipeytymisellä tarkoitin ihan kunnon vaivaa; loppuviikosta ranne rutisi jo ihan pienellä liikkeellä ilman kuormitustakin. Syynä oli todennäköisesti se, että käänsin sahan kaatosahausta tehdessä ilman, että olisin löysännyt otetta sahan kahvasta. Ts. etusormi oli kaasulla peukalon sijaan ja ranne koukistuneena. Tämän kun sitten toisaa riitävän monta kertaa, niin johan alkaa pakottamaan. Nyt kun olen yrittänyt opetella tuota peukalolla kaasuttamista, niin vaiva ei ole uusiutunut.

    Ukkopekka

    Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että moto kävi mielessä, kun katselin jäljelle jäävää urakkaa savotan lopussa. Nyt on kuitenkin jo aika kullannut sen verran muistoja, että harkinnassa on savotan jatkaminen ensi syksynä. Ajatuksena on jatkaa hyvin alkanutta opettelua ja samalla korjata virheet, joita edellisellä kerralla teki. Oletettavasti työteho kasvaa jonkin verran edelliseen kertaan verrattuna. Jos vielä pystyisi jakamaan tekemisen vähän pidemmälle ajalle, niin kuntokin kestäisi tuon vähän paremmin ja mottejakin kertyisi enemmän.

    Puuta oli oleellisesti enemmän, mitä etukäteen arvioitiin. Työmaata on käynyt aiemmin katsomassa useampikin ostomies ja heidän arvionsa oli 20 m3 tukkia ja 40 m3 kuitua. Todellinen toteuma tullee olemaan ainakin 60 m3 kuitua ja 30 m3 tukkia, todennäköisesti vieläkin enemmän. Ts. työmäärä on oleellisesti suurempi kuin mitä osasi etukäteen arvioida. Ja näin erityisesti siksi, ettei hankinnasta ollut aiempaa kokemusta.

    Toisaalta se on vaan niin, että moni asia tässä elämässä olisi jäänyt tekemättä, jos työn määrä olisi ollut selvillä ennen aloitusta. Jos laskee tämän investoinniksi omaan tulevaan osaamiseen, niin ei tarvitse niin paljoa miettiä homman järkevyyttä tai taloudellista kannattavuutta. Ja miksi se koira muniaan nuolee – koska se pystyy…

     

    Ukkopekka

    Jos nyt edes yritettäisiin puhua aiheesta.. Itselläkin on kokemusta hankintakaupoista, oikein yhdestä sellaisesta. Että kokemus puhuu. Kaupasta sovittiin asiallisen ostomiehen kanssa ja samalla käytiin laatuvaatimukset läpi. Siinä sivussa sain paljon hyviä ohjeita. Olisin saanut hänet metsäänkin asti neuvomaan, mutta aikataulusyistä tämä jäi tällä kertaa väliin. Hakattu puusto oli kuusta.

    Ajoin itse puutavaran mönkijällä pois metsästä, joten tästä käytännön syystä tein kaikki kuidut kolmemetrisiksi. Oli oleellisesti helpompi siirtää ne pois metsästä, mutta samalla varmasti paljon hitaampaa. Tukkia (vajaa 10 m3) tuli vajaa puolet kuidun (reilu 20 m3) määrästä. Poistettava puu oli sen verran huonolaatuista, että kuitupinoon piti mättää tukkikokoista tavaraa isolla kädellä. Oli heti raskaampaa tehdä tällainen iso kuitu kuin pienempi, mutta toisaalta mottejakin kertyi nopeammin. Kun mitään huipputukkeja ei ollut, niitä piti yrittää tehdä vähän huonommastakin tavarasta. Silti vain muutama tukki meni raakiksi. Yhdessä taisi olla liian pieni latvaläpimitta ja jossain heitti pituuskin.

    Homma oli suhteellisen hidasta, kuten arvata saattaa. Ensiharvennuspuu olisi ollut kevyempää, tämä oli oleellisesti isompaa (huonosti harvennettu kuusikko, jossa kasvu jo hidastunut liian tiheyden vuoksi). Suurin syy hidastelussa oli kokemattomuus. Mittaa tuli käytettyä paljon, kun silmä ei alkuun sanonut oikeaa pituutta. Läpimittojakin mittailin tukeista. Tämä oli ihan tietoinen valinta, jotta oppisi heti alkuun tekemään riittävän hyvää laatua. Nyt tuli varmaan liiankin hyvää. Tein homman viikon aikana, joten väsykin alkoi painaa. Näin erityisesti siksi, että ajoin aina päivän päätteeksi hakatut puut pois. Paikatkin sain kunnolla kipeäksi virheellisen sahaustekniikan vuoksi. Tästä pitää ottaa opiksi.

    Kannattiko? Nyt jäi jotain käteen, kun pystyyn myytynä olisi tulos ollut oleellisesti huonompi. Hakattu metsä tuli kuntoon ja itse oppi siinä sivussa. Tosin pystyyn hakattuna sen olisi saanut kerralla kuntoon, kun nyt jäi lisää tehtävää seuraavalle kerralle.  Kohde oli sen verran hyvällä sijainnilla, että tämän helpommaksi hankintahakkuu tuskin voi mennä. Kannatti siksi kokeilla. Hyviä neuvoja sai myös paikallisilta isänniltä, tosin nämä oli välillä vähän ristiriitaisia ja lopulta piti kuitenkin itse päättää, miten homman tekee. Monta kertaa on niin, että homman sisäistää kunnolla vasta sitten, kun on itse kokeillut. Niin oli omalla kohdalla tässäkin asiassa. Tämän jälkeen katselee ihan eri silmillä pystyssä olevia puita ja puupinoja.

     

    Ukkopekka

    Ei muuten pidä paikkaansa, etteikö hirvet viihtyisi vilkkaan tien varressa. Usealta vuodelta on havaintoja, että syövät ja makaavat alle 30 m päässä valtatiestä.

    Ukkopekka

    Kävin katsomassa kesäkuun alussa istutettuja kuusia. Yllättävän vähän oli kuivuneita, vaikka on satanut todella niukasti. Ja en siis kastellut. Ei näytä tulevan tarvetta paikata ainakaan kuivuuden takia. Vielä kun myyristä ja talvesta selviäisi.

    Ukkopekka

    http://www.plzi.com/tekstia/omat/hiplaajat.htm

    Vanha juttu, mutta aina yhtä ajankohtainen. Menee vähän ohi aiheen, mutta kovin on samantyyppistä ajatusmaailmaa taustalla kuin ketjun avauksessa ja muutamissa sitä komppaavissa kommenteissa.

     

     

    Ukkopekka

    Melkoisen impulsiivinen kannanotto.. sinänsä kiinnostavaa, että trigger oli tässä jenkkien tämänkertainen ampuminen. Olisihan noita vaihtoehtoja ollut rutkasti muitakin ja ihan täältä kotosuomestakin.

    Sen kun vielä saisi ihmiset tajuamaan, ettei ne aseet sinänsä ole vaarallisia, vaan se tyyppi joka niitä kantaa. Ja ettei erilaisilla kielloilla oikeasti pystytä vaikuttamaan juurisyihin. Peruspopulistipoliitikosta tuntuu, että jotain on tehty, kun jotain saatiin kiellettyä. Ja virkamiehen mielestä nyt on vaan kiva kieltää kaikenlaista, vallankäyttöä parhaimmillaan. Tulisipa joskus se päivä, että alettaisiin vihdoin miettimään, mitä näillä kielloilla on saatu aikaan (=ei yhtään mitään).

    Minun metsiin saa jatkossakin tulla aseen kanssa ja menen itsekin.

    Ukkopekka

    Tuo rakennuskieltoasia selvisi samalla, kun selvittelin kuolinpesän asioita. Piti saada joku arvo tälle tontille ja kun ei sitten rakennuslupaa herunut, niin tuli metsämaata.

    Äkkiä en jaksa muistaa, laitoinko kunnasta saamani selvityksen vaatimuksen liitteeksi. Tein nimittäin ilmoituksen sähköisesti ja kun siihen ei ollut käypäistä lomaketta, kirjoittelin mihin vain sain sopimaan. Saattaa siis olla, että tämä selvitys oli varattu valitus/lisäselvityspyyntökierrokselle. Pitää tarkastaa kun pääsee papereiden äärelle.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 86)