Käyttäjän vänkäri kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 397)
  • vänkäri vänkäri

    Itäpuulla on merkitystä enimmäkseen kelirikkokauden puunsaannin varmistajana. Sorvipuuta ei voi määrättömästi säilyttää järvessäkään viilun laadun kärsimättä. On kyllä tosi, että saanto on venäläisessä puussa parempi järeyden ansiosta. Tuskin kuitenkaan yksikään tehdas jättäytyy pelkästään itäpuun varaan, jo pelkkä kuljetus on hitaampaa kotimaiseen verrattuna.

    vänkäri vänkäri

    Mitä tässä nyt vielä on tonteilta kaadellut näitä puoli- tai kokolahoja yli-ikäisiä rantakoivuja, niin ihan köyden avulla. Se vain tikkaiden avulla riittävän ylös ja toinen vetämään joko suoraan tai mutkan takaa. Tietysti pituutta pitää köydessä olla ettei kiskoja ole alimmaisena kun puu kaatuu. Kaatokolo sinne mihin puu halutaan meneväksi ja varovainen sahaus ja veto, jolla saadaan puu kallistumaan suuntaansa. Siinä voi sitten vielä vähän passailla pitopuulla jos on tarvis.

    Tähän asti on tällä pärjätty ahtaissakin koloissa tukkipuukokoisilla. Ne sylentäyteiset pihapuut olen jättänyt suosiolla pitkänlaipan ja kaadonsuuntaajan omistaville.

    vänkäri vänkäri

    Tänään viimeksi tuli kauppa-autoa kannatettua. Aina käytän kun vain paikalla olen. Mitä näihin monitoimikauppa-autoihin tulee, niin taitaa olla aika takkuista käytännössä. Yritystä on ollut mutta terve järki on tuntunut olevan asioista päättäviltä hakusessa. Tietysti auton tilatkin jo rajoittavat osaltaan.

    Niin, onhan täälläpäin ollut 60-70 – luvun vaihteessa kauppalaivakin.

    vänkäri vänkäri

    Noh, kyllä kai se niin on, että jokainen saa tehdä omallaan justiinsa niin kuin itse haluaa. Oma kummallisuus on tämä visojen, tervaleppien, vaahteroiden ym. erikoispuiden suosiminen missä niitä löytyy. Eihän niillä rikastu, mutta onpahan mukavampi katsella.

    vänkäri vänkäri

    Taitaa tämä Hyundai-saha olla kumminkin vähän eri konsernin tuotteita kuin autot ja laivat. Kiinassa ei ole aina niin tarkkaa koneitten nimien jakaminen, jos vaikka lipsahtaakin vähän tunnetumpi nimi kopan kylkeen.

    Toisaalta turha kiinalaisia on haukkua. Siellä tehdään sellaisella hinnalla mitä asiakas haluaa. Varmaan siellä syntyisi ihan toimiva sahakin jos vain tilaaja on valmis siitä maksamaan.

    vänkäri vänkäri

    Ei se merkki aina huonoutta merkkaa. Tunnen erään isännän, joka on sahaillut neljättäsataa mottia Jönköpingillä. On epäilemättä hintansa haukkunut kapine, varsinkin kun oli vielä ostettaessa tarjouksessa. Eihän näitä halpissahoja kuitenkaan ihan ammattikäyttöön kannata hankkia, satunnaiseen sahailuun kylläkin. Itse olen katsellut kevyttä sahaa rangantekoon kun 353 huski on vähän ruovi siihen touhuun. Echo on alkanut kiinnostamaan, ei maksa tolkuttomia mutta voisi odottaa myös toimivan seuraavanakin keväänä.

    vänkäri vänkäri

    Jos venäläiset toimivat yhtään järkevästi he pyrkivät myymään puunsa valmiina tuotteina. Näinhän on käynyt esim. vanerissa, jota ostetaan Keski-Eurooppaan yhä enemmän halvan hinnan vuoksi. Kaupparajoituksilla ei tunnu olevan minkäänlaista painoarvoa kun vain halvalla saadaan. Suomalaiset alkavat olla joustamattoman valuuttansa kanssa todellisissa vaikeuksissa vientimarkkinoilla. Toivottavasti itävaltalaisilla on riittävästi taitoa kehittää tuotevalikoimaa pärjätäkseen kilpailussa. Epäilemättä heillä on kyllä käynyt itäpuukin mielessä kauppoja tehdessään.

    vänkäri vänkäri

    Suomesta menisi nytkin tavaraa Japaniin oikeinkin hyvin, mutta mutta. Laadun on oltava parempi ja samoin mittatarkkuus. Jotenkin tuntuu etteivät suomalaiset yritykset ole valmiita investoimaan konekantaan, jolla tekeminen onnistuisi Euroopan ja Pohjois-Afrikan ulkopuolellekkin. Rahaahan ne uudet koneet tietysti maksavat ja voitot hetkeksi pienenevät. Silti saattaisi kannattaa.

    vänkäri vänkäri

    Kyllä ne ovat nuo valtion lehmät mitkä määräävät nykyisellään taimivalinnan näillä kulmilla. 300 metrin mittaisella joulukuusenhakureissulla eteen tuli viidet hirven- ja kahdet peuranjäljet. Kaatoluvat on käytetty jo ajat sitten, joten se niistä. Jos vielä metsästys on ollut entiseen malliin valikoivaa ja hirvilehmät säästävää, voi vain sanoa että hyvä tulee…

    vänkäri vänkäri

    Juu, järeästä koivusta löytyy helpommin puusepän laatua kuin kärpästen täplittämästä kuitukoivusta. Omasta pihasta kaadettiin toista vuotta sitten muutama pitkän laipan koivu. Tyvestä löytyi melkoista loimua, jotka ovat nyt sitten kuivumassa liiterissä. En nyt tiedä vielä oikein itsekkään mitä niistä nakertelisi, mutta eiköhän noille joku käyttö löytyne.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 397)