Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 30,462)
  • Visakallo Visakallo

    Kuusiuskovan luvut ovat hyvin kohdallaan, niitä voi aloittaja jonkin verran plussata tai miinustaa maapohjan laadun ja maantieteellisen sijainnin mukaan.

    Visakallo Visakallo

    Perko tekee sinulle sellaiset tappiolaskelmat, että konkurssi tulee jo muutaman vuoden kuluttua!

    Visakallo Visakallo

    Keskisuomalaisessa oli pieni uutinen Keski-Suomen hyvinvointialueen laboratoriopalveluista. Ensin hehkutettiin, että koko alueen asukkaat voivat käyttää minkä tahansa alueen pakkakunnan laboratoriopalveluita, mutta seuraavassa lauseessa lueteltiinkin 12 paikkakuntaa, jossa palvelut on suljettu kevättalven ajaksi. Lisäksi vielä kahdella paikkakunnalla on aukioloaikaa reilusti supistettu! Alkaa muistuttaa pankkien jo 1990-luvulla alkanutta käytäntöä, eli uutinen alkoi aina: ”Parannamme paluamme”- ja kun luki hieman pidemmälle, kerrottiin, että konttori suljetaan!

    Visakallo Visakallo

    Jos on suhdanteet ja metsäyhtiöiden menestykset vaihdelleet sen 18 vuoden aikana mitä olen täällä palstalla ollut mukana, niin paljon on kyllä ilmapiirikin niistä ajoista muuttunut. Kun silloin kerroin kilpailuttavani puukauppani, alkoikin moittiminen kerman kuorinnasta ja jopa ajattelemattomuudesta! Nythän ei näin sentään enää ole.

    Visakallo Visakallo

    17 vuotta Suojelupoliisiissa työskennellyt Saana Nilsson sanoo uudessa kirjassaan, että pahin vaara suomalaiselle yhteiskunnalle on, että ”tosiasiat sivuutetaan mielikuvilla”. -Voikos tuon enää selvemmin sanoa! Suomen metsistä ja hiilinieluista puhuttaessa tosiasiat useimmiten sivuutetaan ja korvataan mielikuvilla niin EU:ssa kuin täällä kotimaassakin.

    Visakallo Visakallo

    Heh, norjalaiset jo luopuivat Soklin kaivosoikeuksista, joten Ruotsi taitaa jäädä ainoaksi uhaksi… Totta puhuen, Venäjä on koko Ukrainan sodan ajan kehittänyt vain alle kadensadan kilometrin päässä Soklista olevaa Alakurtin tukikohtaansa. Toki päätarkoitus lienee turvata Apatiitin kaivosaluetta ja Muutrmannin rataa, mutta missään tapaukseesa tukikohdan merkitystä myös Suomelle ei pidä väheksyä.

    Visakallo Visakallo

    Ulkomaiset kaivosyhtiöt tuskin haluavat tehdä suuren riskin investointeja avan Venäjän rajan läheisyyteen kaukana kaikesta. Naton 5 artikla tuskin olisi siellä asti sellaisenaan voimassa. Sokliin pitäisi järjestää aivan erityiset turvatakuut.

    Visakallo Visakallo

    Nostokoukku on aivan oikeassa, että pinta-alaltaan suuret, lehtipuusta täysin vapaaksi raivatut männyntaimikot eivät ole aivan reunoja lukuunottamatta hirvien kaikkein mieluisinta aluetta. Viheliäisin hoito-ohje, minkä metsänomistajalle voi antaa, on jättää 10% lehtipuuta sekaan pinta-altaan pienneen männyntaimikkoon, jota vielä ympäröi vanha kuusikko. Hirvituho on silloin lähes varma, jos seutukunnalla on edes yksikin hirvi olemassa.

    Visakallo Visakallo

    No, puolivalmiskin kaivos saattaisi kelvata. Vain kymmenkunta kilometriä kun on erään nimeltä mainitsettoman naapurimaan rajalle…

    Visakallo Visakallo

    Kyllä se käytännössä vain niin on, että ainoastaan rannikkoalueita Suomessa enää kehitetään, ja koko muu Suomi saa parjätä sillä mitä on. Sitä mukaa kun metsäteollisuus vetäytyy maasta, ja väki valuu rannikoille, alkaa monimuotoisuuskin eurokantojen saaristossa lisääntyä entisestään.
    Tunnin junasta tehtiin kyllä päätös, mutta samaan aikaan Väylävirasto päivitti valtion väyläverkon korjausvelan. Sitä on nyt  lähes 4,3 miljardia euroa. Yli 2,6 miljardia koostuu tieverkon korjausvelasta. Rataverkon osuus on 1,6 miljardia, ja vesiväylien 29 miljoonaa euroa.

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 30,462)