Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset
-
No niin, nyt on kulta käsitelty, ja voidaankin siirtyä takaisin niihin metsävakuuksiin. Vanha Huso varmaan avaa keskustelun…
Täällä vain jotut edelleen nillittää energiapuun korjuusta, mutta tälläkin hetkellä sitä tehdään lukuisten koneketjujen toimesta huippukeleissä. Ei ne miljoonat motit itsestään siirry sieltä metsistä lämpölaitoksiin! Pidetään Helsinki, Lahti, Jyväskylä + kaikki muut kaukolämpöpaikkakunnat lämpimänä! Antaa koirien haukkua, kun eivät muuta osaa.
Ennakoiva ajonopeuden säätö on tällaisen vanhan maalaismiehen paras kaveri erityisesti kaupunkiliikenteessä. Se vaati tietysti ensin totuttelua, että oppi siihen luottamaan. Muutaman kerran tuli liikennevaloissa jarrutettua, vaikka ei olisi tarvinut.
Pullonkaulatulot eivät ole kuitenkaan riittäneet estämään Fingridin voimakasta velkaantumista. Pääomittamisen tarve on nyt ilmeinen.
Kyllähän MJO niitäkin autovalmistajia edelleen on, jotka tekevät suurelta osin itse autojensa osat ja moottoritkin, ja samalla monesti muillekin. Eivät toki fyysisesti saman tehtaan sisällä, eikä edes välttämättä samalla paikkakunnalla, mutta kuuluvat kuitenkin kiiteästi samaan konserniin. Tällaiset autovalmistajat ovat toki fuusioiden seurauksena vähentyneet.
Vanha Huso ei edelleenkään ymmärrä Suomen eurovakuuden ja lainojen vakuuden eroa. En maininnut sanallakaan lainavakuuksista. Jälleen kerran suuhuni on asetettu sanoja, joita en ole sanonut, -miksiköhän?
Kmo:lle: Kysymys oli vuodesta 2001, jonka jälkeen Suomi siirtyi markasta euroon, ja euro tarvitsi markan tavoin myös vakuuden. Tämän takia kultavaranto siirrettiin Suomen Pankista ensin Strasbourgiin sijaitsevaan EU:n keskuspankin holviin. Sen jälkeen on aivan normaalisti tehty kultavarantojen hajasijoitusta, mikä on täysin järkevää.
Niin vanha Huso, kuka puhui paskaa ja kuinka paljon?
Kun Suomi otti Euron käyttöön 2001 jälkeen, valtionmetsät toimivat Euron vakuutena valtion kultavarannon ohella. Kulta kuljetetiin silloin Stasbourkiin Euroopan Keskuspankin holviin, metsät jäivät tänne Suomeen. Tämänhän toki vanha Huso toki jo tiesikin.
Tolopainen ei nyt taida muistaa, miksi nuo hidastusvoimalla lataavat kevythybridit lanseerattiin? EU vaati autojen päästöjä ja kulutusta alas. Nehän tulivat käyttöön lähes kaikilla autovalmistajilla. Niissä on ollut ykllätävänkin vähän murheita. Yleisin vaiva on ollut jarrjen jumiutuminen, koska niitä ei tarvitse juurikaan käyttää. Sukisukinkin käyttöohjeessa sanotaan, että vähintään kerran viikossa olisi tehtävä kunnon jarrutus!
Sekin, ja ehkä painavin syy on metsien vakuuarvoissa, jos puusto onkin niissä olennaisesti vähentynyt. Metsän maapohjalla kun ei paljoa puhuta mukavia pankissa…