Käyttäjän vmt kirjoittamat vastaukset
-
Itse sain käyttökelvottomista rakennuksista kiinteistöverot pois, kun ilmoitin verottajalle ne romahtaneiksi ja laitoin kuvat mukaan. Tuon voi siis tehdä omaverossa. Niiden osaltakin jäi toki se rakennuspaikan vero.
vmt 3.9.2026, 13:02Alaneva: Voit tehdä tuosta poistamattomasta hankintamenosta 10% vuosipoiston ja samalla myös varotusarvo pienenee. Eihän nuo isoja summia ole, mutta eipä mene myöskään montaa sekuntia ilmoittaa ne veroilmoitusta tehdessä.
vmt 30.8.2026, 21:31Siinä se olisikin urakka laittaa olemassaolevat koneet käyttökieltoon. En kyllä ihmettelisi, vaikka joku virkamies sellaisestakin haaveilisi.
vmt 29.8.2026, 22:50”4 hirveä per neliömaili ei kuulosta kovalta määrältä.”
Eihän tuo ole kuin 16 / 1000 ha, kun käännetään meille tuttuihin yksiköihin.
vmt 29.8.2026, 15:11Yritin etsiä tietoa, että kuinka paljon koko sikatalouden arvo on kansantaloudelle. En löytänyt muuta lukua kuin alkutuotannon arvo 300 – 350 miljoonaa. Jos ajatellaan, että arvo kansantaloudelle olisi vaikka 1 miljardi euroa, niin valtavan isoksi ei kyllä tuota metsätöiden rajoitusaluetta voi kasvattaa, jos taloudellisilla asioilla perustellaan. Varsinkin, kun sitä tautia tulee ihan varmasti jatkossakin itärajan yli.
vmt 13.7.2026, 21:20”metsäperävaunu kuormaimella ei ole itsekulkeva joten senkään ei tarvitse.”
Onhan nekin rullavetoiset, jos oikein tiukasti tulkitaan, kun niissä on mönkijästä riippumaton hydraulikoneikko. Eli kieltoon vaan kaikki, paitsi ne oikeat koneet, mitkä palstan metsäkonemiehet hyväksyy.
vmt 12.7.2026, 19:22Eikö se ollut pesinnän aikana 500m säde ja pesästä aina 50m? Voi olla, että käsitin väärin.
vmt 12.7.2026, 19:15Niin se maailma muuttuu.. Vuonna -89 rauhoitettiin tuo lintu, sitä ennen oli rauhoittamaton eli aina sallittu tappaa (sitä en muista, että oliko silloin pesimäaikaista rauhoitusta). Nyt se sitten tarvitsee 100 ha pesimärauhaa. Oiskohan tuossa välissä joku järkevä vaihtoehto?
vmt 9.7.2026, 23:32”Kyllähän tuollaisessa koneessa ilmeinen tapaturman vaara on. Taakkaa nostaessa nostopuomi ylhäällä kun taitosta menee letku, niin taitto tulee omalla painollaan alas ja silloin pöllin päät voivat olla hytissä. Kyseinen tilanne ei ole kovin todennäköinen, mutta mahdollinen.”
Niinpä ja yhtälailla noissa isoissa koneissakaan ei ole letkurikkoventtiileitä tuota skenaariota estämään… Sen takia esim jotkut puunostajat kieltänyt puunkaadossa metsuriavun niin, että moton koura on ylempänä puussa valmiina työntämään ja metsuria sahaa puun, koska teorissa koura voi pudota metsurin niskaan, koska ei letkurikkoventtiilejä.. Eikä ne isojenkaan koneiden ohjaamot kestä sitä pahinta skenaariota, jos kaikki menee rikki kaiken huonoimmassa tilanteessa.
vmt 9.7.2026, 22:30”Helppo olisi penkkiin laittaa anturi, että kone sammuu noustessa. Nyt saa käsityksen, että koneesta voi hypätä ulos vaihteen ollessa päällä koneen käydessä.”
Näin on ja se olisi vaan yksi käyttäjän ohitettava kytkin.. Vaihdehan tuossa ei jää päälle, kun on hydraulivetoinen ja kahva palautuu aina 0-asentoon. Toki on mahdollista, että takin helma osuu noustessa kahvaan ja kone liikahtaa, mutta eipä se liiku sen kauemmin kuin kahvaa vedetään.