Uutinen Jyväskylään nousee kaksi massiivipuukerrostaloa Y-Säätiön mukaan vastaavanlaisia massiivipuutaloja ei Suomeen ole aiemmin rakennettu.
Uutinen Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Metsä Groupin leipiin Tomi Salo aloittaa maaliskuussa metsäyhtiön puunhankinnasta vastaavan Metsä Forestin jäsenpalvelujohtajana.
Uutinen Ei sika-aitaa itärajalle Selvityksen mukaan aita ei estäisi villisikojen leviämistä Suomeen, mutta haittaisi monimuotoisuutta.
Uutinen Tuulituhot syytä käydä arvioimassa Metsäkäynnillä kannattaa laskea kaatuneiden puiden määrä, Metsänhoitoyhdistys Satakunnasta neuvotaan.
Uutinen Metsäkeskus: Ei laajoja tuulituhoja Pohjanmaata lukuunottamatta Aapeli-myrsky aiheutti merkittävimmät tuulituhot Pohjanmaalla.
Uutinen Metsäkylvyllä allergia kuriin Immuunivälitteisten tautien lisääntymisen taustalla arvellaan olevan vähentynyt yhteys luontoon.
Uutinen Bioenergia ihmettelee päästöselvitystä Etujärjestö kummastelee Bios-tutkimusyksikön julkaiseman selvityksen lähtökohtia ja virheitä.
Uutinen Raivaustöissä turma Ahvenanmaalla Kaatuneita puita raivaamassa ollut mies kuoli keskiviikkoiltana Ahvenanmaalla, Yle kertoo.
Uutinen Metsänkäyttöilmoituksissa 13 prosentin nousu Hakkuita suunniteltiin viime vuoden ilmoitusten perusteella reilulle 800 000 hehtaarille.
Uutinen Fortum hakee biomassasta uusia tuotteita Uudella kehityshankkeella luodaan teollinen ekosysteemi, jossa biomassaa jalostetaan yritysten yhteistyönä.