Toivon, että metsäalalla olisi tilaa toisinajattelijoille. Lähteen kaltaisten lisäksi myös niille, jotka näkevät metsän taloudellisena resurssina.
Nykyinen metsälaki antaa tilaa erilaisille oppisuunnille, joten sallittakoon ne niille, keitä ne miellyttävät. Ilman toisinajattelijoita asiat eivät kehity ja mahdolliset väärät polut paljastu.
Metsänkasvatuksesta käytävissä keskusteluissa jää jatkuvan kasvatuksen kannattajilta aina kertomatta, etteivät ”valopuut” koivu ja mänty uudistu jatkuvan kasvatuksen metsissä. Onko Lähteen tarkoitus kasvattaa vain kuusta, jonka hitaasti kasvavat alikasvustaimet ovat alttiita tyvilaholle.
Kuusenkin uudistuminen on hyvin sattumanvaraista. Vaatii juuri sopivaa maapohjan kosteustilannetta. Esimerkiksi Luken Lapinjärven koemetsä on tällainen. Meidän kuivemmilla mailla Keski-Suomessa kuusenkaan taimettuminen ei onnistu.
Metsissämme päästään tuoreen kankaan kuusikoissa n 50 % parempaan kasvuun kuin Luken tutkimusmetsässä. Lisäksi kuusten sekaan tulee luontaisesti syntyneitä koivuja ja mäntyjä.
Ehkä jossain kasvaa Lähteen ideaalimetsä. Siihen en ota kantaa. Tasaikäiset nykymetsät ovat kuitenkin kasvatettu jaksollisella systeemillä. Niiden muuttaminen jatkuvan kasvatuksen metsiksi on riskialtista ja taloudellisesti järjetöntä. Toteutuneista riskeistä on julkisuudessa lukuisia esimerkkejä.
Olen ainakin 40 vuotta katsellut metsissä liikkuessani kuviota, jonka voisi olettaa kannattaa kasvattaa jatkuvalla kasvatuksella. Vastaan on tullut yksi pieni suokuvio. Yleensä systeemí kaatuisi heikkoon taimettumiseen, tuhoihin, huonoon kasvuun, alhaisiin puunhintoihin ja korjuuvaurioihin. Täytyy olla tosi fanaatikko, joka hävittää tuolla tavalla omaisuuttaan.
Metsänomistajan menetyksien lisäksi jatkuvan kasvatuksen metsien heikko kasvu lisää metsäalan työttömyyttä, pienentää kansantuloa ja metsien hiilinieluja. Minulle on täysi arvoitus, miksi tällaista yleensä kaikin puolin haitallista systeemiä niin innokkaasti joissakin piireissä kannatetaan Tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista, jossa kansa sulki silmänsä todellisuudelta.
Tästä näinkin esimerkin 2 vuotta sitten Riihimäellä, jossa 8 vuotta aiemmin tehdyn jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen taimettuminen oli surkeaa verrattuna samanikäisiin istutustaimikoihin. Maanomistaja hehkutti tyytyväisyyttään siitä, ettei ollut tarvinnut ostaa taimia.
Minä taas olen tyytyväinen siitä, että käytettävissä on hyvin kasvavia laatutaimia. Voimme istuttaa kullekin maaperälle parhaiten sopivat taimet. Karuille paikoille mäntyjä. Reheville kuusta tai koivua. Tuoreille kankaille istutamme kuusta ja mäntyä sekaistutuksena. Jatkuvan kasvatuksen metsään syntyy lahovikaista kuusta, jos sitäkään.
Juuri noin,Timppa. Mutta kuten olen kaksosille jankuttanut, puunkasvatuksen peitteisyydellä ei ratkaista toiminnan menestystä. Kaupankäynti ptl kysynnässä ja korjuun onnistuminen ovat myös ratkaisevat tekijät. Tässä koko yhtälössä jk on susi menetelmä.
Voisin allekirjoittaa Timpan mielipiteen täysin. Olen itsekin kokeillut jk:n metsänhoitoa muutamilla metsäkuvioilla ja todennut useimmat jk-firmojen väittämät vääriksi. Uusia taimia ei ole syntynyt riittävästi. Esim. 9 vuotta ei riittänyt harvaksi hakatun männikön taimettumiseen tuoreella kankaalla ; taimia ei ole tullut kuin n. 20-30 kpl/ha.
Myös tulosvertailut jk vs. tasaikäinen kasvatus ontuu pahasti. Jk ei pääsääntöisesti ole kulutonta. Kuluja tulee mm. raivauksista ja täydennysistutuksista. Pukkalan aikoinaan tekemissä vertailuissa oletettiin väärin , että Tasaikäisen harvennukset tehtäisiin aina alaharvennuksina, mikä ei pidä paikkaansa . Lisäksi uudistuskuluiksi oletettiin yleensä 2000€/ha. Oikeampi kulu siihen on todellisuudessa 300-800 €/ha. Väärillä oletuksilla saatiin jk näyttämään todellista tulosta parempaa tulosta suhteessa tasaikäiseen kasvatukseen kaikilla korkokannoilla nettonykyarvoja laskettaessa .
Tein Lähteen ja Norokorven jatkuvan kasvatuksen tutkimuksesta jutun Maaseudun Tulevaisuus -lehteen. Aiheen juttuun sain em. tiedehenkilöiden töissä olleelta metsätalousinsinööriltä, joka arvosteli jyrkin sanoin tutkimuksen arkea. Perustetuilta jatkuvan kasvatuksen koeloilta hakatun puuston määrä jäi mittaamatta, mutta hätä ei lue lakia, herrat mittauttivat puiden kantoläpimitat, joista omatekemällä funktiolla määritettiin, paljonko koeruuduilta oli hakattu puuta. Tolkutonta touhua!!
Jutun teossa haastattelin paitsi em. metsätalousinsinööriä, joka otti lopputilin moisesta metsätieteen teosta, myös Erkki Lähdettä.
Norokorpi kanteli isosta jutusta Julkisen sanan neuvostoon, joka totesi, ettei löytänyt kokonaisuudesta huomauttamisen aihetta eikä se siten turmellut Norokorvenkaan tiedemiehen mainetta kuten hän kantelussansa esitti. Olin 1960 -luvun lopun vuosina kesätöissä Metlassa Lapissa, myös Lähteen tutkimuksissa, joissa hän tutki aurauksen vaikutusta maan lämpö- ja kosteusoloihin ja työ vahvisti ko. muokkaustavasta saatavat hyödyt. Miksi ja missä vaiheessa Lähde eksyi arvostetun tiedemiehen linjaltaan hatelikkohakkuiden viitaan? En ole ainoa ko. asiaa miettinyt ja ihmetellyt!
Metsä kertokoon totuuden: auratuille aloille syntyneistä männiköistä ja hakattu valtavat määrät mäntytukkia mm. Keitele Timberin huippumodernille sahalle Kemijärvelle, jonka tuotteet täyttävät vaativien japanilaistenkin rakentajien laatustandardit.
aurauksen
Minulla on kaksi kokemusta männikön ”jk-hakkuusta”,
Ensimmäisessä tapauksessa kivisen paikan männikkö oli hakattu suojuspuuasentoon n 15 vuotta aiemmin. Runkoja oli jätetty n 150 kpl/ha. Olihan paikalle jotain kasvanut, heinää, varpuja, leppiä, pihlajia, haapoja. Olipa paikoin joku havupuukin päässyt alkuun.
Uudistushakkuun jälkeen piti alueelta raivata roskapuu, minkä tein itse. Uuden metsän synty varmistettiin pääosin laikuttamalla ja istuttamalla kuusta tai mäntyä kasvupaikan mukaan. Jos luontaisia taimia sattui olemaan, niin niitä täydennettiin istuttamalla taimia muokkaamattomaan maahan. Tämän jälkeen piti taas perata, jottei hyvin juurtunut vesakko olisi vallannut maisemaa. Kyllä näillä opeilla metsä sillekin paikalle syntyi. Hakkuutulosta toki kului suuri osa näihin uudistamishommiin. Meidän tyyli on nimittäin sellainen, ettemme kasvata vajaatuottoisia metsiä. Mielenkiintoinen havainto oli, että hirvet pitivät näistä suojuspuuasentometsän männyntaimista. Vieressä olevan siemenpuuasennolla uudistetun kuvion männyntaimet saivat sitä vastoin olla rauhassa.
Toinen kuvio oli sellainen, että sillä kasvoi sekä tukki- että kuitukoisia mäntyjä. Ajattelin, että testataan saataisiinko niistä kuitukokoisista kasvatettua tukkikokoisia. Tehtiin siis taas suojuspuuhakkuu, jossa niitä pienempiä mäntyjä jätettiin taas n 150 kpl/ha. Ensimmäinen vähän voimakkaampi tuuli kaatoi vähintään puolet niistä ja tuho on tämänkin jälkeen jatkunut, joten jäljellä puista on luokkaa kolmasosa. Tässä tapauksessa uudistaminen onnistui hyvin. Äestettiin ja samalla kylvettiin männynsiemen. Paikalla kasvaa hieno taimikko, jonka kasvua vähäiset pystyyn jääneet männyt eivät pahemmin haittaa. Kasvutappiota ei siis syntynyt. Tuulituhon taloudellinen vaikutuskin oli melko vähäinen.
Kuten Isaskar tuolla edellä totesi, niin hyvä on tutkia. Sitä vastoin huono asia on jättää systeemin oleelliset piirteet kertomatta. Jk-markkinoijat eivät piittaa kuluttajansuojasta mitään.
Jos kerrottaisiin nämä tosiasiat jk-hakkuista:
-Etteivät koivu ja mänty uudistu
-Kuusenkin taimettuminen on epävarmaa
-Tyvilahoriski on suuri
-Korjuuvaurioita syntyy väistämättä
-Tuulituhoriskit ovat suuret
-Metsänkasvu on huono
-Jalostettua siemenainesta ei pysty hyödyntämään
-Puusta saatava hinta on huono eikä jk-hakkuut aina kiinnosta ostajia
Taitaisi moni metsänomistaja jättää systeemin kokeilun. Ei toki kaikki. Oikeita ”uskovaisia” eivät tällaiset maalliset murheet kiinnosta. Parastahan jk:ssa on, ettei tarvitse ostaa taimia. Tämä riittää.
JK-hakkuita on monenlaisia. Olen seurannut tien varressa erästä JK-hakkuuta, jossa menetelmänä on ollut taaja siemenpuuhakkuu, jossa jätettiin mäntyä, koivua ja kuusta. En tiedä hyväksyykö Erkki Lähde tämän aidoksi JK-menetelmäksi. Veli-Jussi Jalkanen kutsuisi sitä superharvennukseksi.
Alle on syntynyt koivuviidakko. En tiedä kuinka paljon siinä on vesomista ja kuinka paljon siemensyntyistä. Mutta kun harvaksi harventaa kuten JK:ssa kuuluu niin maapohja saa valoa ja valopuut sieltä nousevat.
Tässä vaiheessa se metsä on kaksijaksoinen mutta miksei JK voisi olla myös jatkuvaa 2-jaksoisuutta. Seuraava kysymys on mitä sille koivuviidakolle seuraavaksi tehdään, raivaaminenhan ei tunnu kuuluvan JK:n keinovalikoimaan. Raivaamalla siitä kuitenkin saisi koivikon ja kuustakin on varmaan seassa. Männyillä voi olla vaikeuksia koivujen varjostuksessa. Jos raivaussahaan ei saa koskea niin ehkä risupedolla tms. se on vielä myöhemmin harvennettavissa.
Jatkuva kasvatus näyttäytyy aivan eri valossa, jos sitä verrataan menneiden aikojen sijaan nykyaikaisin menetelmin kasvatettaviin jaksottaisiin metsiin. Kun menetelmiä vertailtiin 50- 60 vuotta sitten lähtötilanne oli aivan toinen. Metsiä uudistettiin avohakkuun jälkeen vuosien viiveellä. Taimet istutettiin monesti muokkaamattomaan tai heikosti muokattuun maahan. Heinä ja vesakko ehti muodostua ongelmaksi. Taimiaineskaan ei ollut aina parasta mahdollista. Näistä puutteista huolimatta jaksottaisen menetelmän avulla puusto on saatu tuplaantumaan. Nykykonstein ero jaksottaisen menetelmän hyväksi vain kasvaa.
Jk junnaa paikallaan. Riskit on lueteltu jo moneen kertaan edellisissä kommenteissa.
Tuo jaaltoilan kertaus noista kokemistaan ja silloin julkisista asioista palautuukin pätkittäin muistiin. Hyvä.
Ja kyllähän näistä myöhemmät ao. julkaisut keijujen ja tonttujen tapaamisista vahvistavat sen, että kaikkia jk-taruja ei voi muutenkaan pitää uskottavina.
Metsälehden toimittaja Mikko Riikilän ja Timo Sääksvuoren paatokselliset väitteet jatkuvan kasvatuksen mahdottomuudesta paljastavat syvän asiantuntemattomuuden metsäbiologian ja historian realiteeteista. Emeritusprofessori Erkki Lähteen elämäntyön leimaaminen ”tuhon aiheuttajaksi” on halpaa sensationalismia, joka murenee faktojen edessä.
Arvostelijat eivät kerro eri-ikäispuuston tukkien reilusta kaksinkertaisesta hehtaarituotosta, mutta unohtavat laskelmissaan avohakkuumallin kalliit perustamiskustannukset: äestykset, mätästykset ja istutukset. Kun näitä keinotekoisia kuluja ei ole, metsänomistajan käteen jäävä nettotulos on usein huomattavasti parempi, kuten Lähteen tutkimukset osoittavat.
Väite siitä, ettei jatkuvassa kasvatuksessa synny alikasvostaimikkoa, osoittaa täydellistä historiantajun puutetta.
Lähes 40 vuoden ajan Suomen metsistä raivattiin järjestelmällisesti pois kaikki luontaiset taimenalut valtion massiivisilla Kemera-tukirahoilla. Palkkiotarkastajat kiersivät tiloilla varmistamassa tämän tuhon. Taimien puute ei siis johdu Lähteen metodeista, vaan virallisesta siistimisvimmasta.
Eri-ikäisen, säännöllisesti tukkipuuta tuottavan metsän kehittäminen aukonperkeistä ottaa oman aikansa – noin 40–80 vuotta. Juuri siksi valmiita, rakenteeltaan monimuotoisia metsiä ei pitäisi alun perinkään pilata avohakkuulla.
Riikilän asiantuntemattomuus edustaa vanhaa, joustamatonta metsädogmia, kun taas Lähteen ja kummpaneiden tieteellinen elämäntyö tarjoaa taloudellisesti ja biologisesti kestävän suunnan tulevaisuuteen. Kiitokset Erkille!
Pitäisiköhän siteerata Vuokkoa?
Perko kirjoittaa silkkaa roskaa! Totuus ei löydy historiasta , vaan siitä ,kuinka hommat tänä päivänä tehdään ja siitä toimiiko menetelmä käytännössä yhteensopivasti nykykäytäntöjen kanssa. Jk toimi jotenkuten hevoskaudella omavaraistaloudessa. Nyt kehitys on ajanut armottomasti sen menetelmän sivuraiteille. Pysyvästi.
Suuret kiitokset Timpalle, suorittavalle, konstalle, mehtäuukolle ja Aaltoilalle erittäin hyvistä kommenteista. Teillä on kaikilla vuosikymmenten kokemus metsänhoidosta ja saavuttamanne tulokset ja havainnot puhuvat puolestaan. Itsekin tehdään samalla systeemillä.
Perko sen sijaan kirjoittaa täyttä roskaa. Voisi Perko, Norokorpi ja Lähde näyttää meille kaikille hyvin toimivan jk-metsän, missä myös koivu ja mänty uudistuu. Semmoista ei taida vaan löytyä ollenkaan ainakaan eteläisestä Suomesta. Ja kuten Timppakin totesi, lopputuloksena on useimmiten lahoava kuusikko, jonka vuosikasvu junnaa paikoillaan.
Kaikesta huolimatta sanon että tietyissä paikoissa jk on paikkansa, mutta ne mainoslauseet mitä jk-gurut käyttää, ne ei ikinä toteudu. Mutta tärkeintä on varmaan välttää se muutaman satasen taimikulu.
Perko. Sinulla taitaa olla ongelmia luetun ymmärtämisessä. Kirjoittamani historialliset faktat perustuvat luonnosta tehtyihin havaintoihin.
En ole koskaan kirjoittanut, ettei kuusialikasvustaimikkoa synny. Olen mm useaan kertaan kirjoittanut, että Luken Lapinjärven koemetsässä kuusi uudistui erittäin hyvin. Samalla olen kuitenkin todennut, että huonommissa kasvuoloissa Keski-Suomessa jaksollisella päästään tuoreen kankaan kuusikoissa 50 % parempaan kasvuun.
Olen kyllä kertonut esimerkin Riihimäellä 8 vuotta aiemmin toteutetun jatkuvan kasvatuksen hakkuun taimettumisesta, jota ei ollut tapahtunut ja verrannut tilannetta jaksollisen vaihtoehtoon, jossa olisi hakattu sama puumäärä aukoksi ja uudistettu tämä normaalilla tavalla. Rahaa olisi kummassakin vaihtoehdossa taimikon perustamis- ja hoitotoimenpiteistä huolimatta yhtä paljon. Tämä perustuu jaksollisen parempiin puun hintoihin ja latvusmassan myyntituloihin. Jatkuvassa olisi muutama kitukasvuinen kuusen taimi. Jaksollisessa vähintään 3-metrinen kuusen taimikko, jossa täydennyksenä luontaisesti syntyneitä koivuja ja mäntyjä.
Huonon taimettumisen ja kasvun lisäksi jatkuvan kasvatuksen suuri perusongelma on, ettei se siis mahdollista koivun ja männyn uudistumista eikä sekametsien kasvatusta. Tästä perusongelmastahan Lähde ja kumppanit eivät, aivan ymmärrettävästi, mainitse mitään.
Suorittava porras totesi jaksollisen uudistamismenetelmien kehittyneen paljon entisistä ajoista, mikä tietysti pitää todella paikkaansa. Vuosikymmenien kehitystyö on tuottanut tulosta. Jatkuvan kasvatuksen osalla tilanne on edelleen huonontunut, mikä johtuu vuosikymmenien typpilaskeumista. Pintakasvullisuus on lisääntynyt, mikä entisestään heikentää taimettumisen edellytyksiä.
Kyllä on tosiaan luetun ymmärtäminen vaikeaa. Timppa kirjoittaa erittäin hyvin ja asiapitoisesti, Perko ei vaan (halua) ymmärtää.
Kyllä kuusialikasvos usein syntyy, varsinkin koivikon alle, tottakai semmoinen käytetään hyväksi jos sattuu tulemaan. Sen sijaan Lähteen ajamat metodit eivät vaan käytännössä tuota niin kuin nykyajan jaksollinen, se on vaan totuus. Sekametsiä, koivikoita ja männiköitä ei vaan saada toimimaan jk, tätä ei vaan tahdota ymmärtää näiden jk-gurujen parissa.
Nykyinen puun myyntivero on kohtuuttoman korkea, koska se on pääomatuloverotuksen piirissä. Ylisukupolvien metsätalous jo lähtökohdissaan poikkeaa täysin hektisestä pörssitoiminnasta, koska metsätalous on vuosikymmenten ylisukupolvista elinkeinotoimintaa.
Ymmärrettävästi paluuta paluuta aiempaan pinta-alaverotukseen ei ole, vaikka se jo luontaisesti kannusti tuottavaan metsien hoitoon.
Siksi ehdotankin nykyisten puunmyyntiveroprosenttien puolittamista. Näin oli kokeiluluonteinen käytäntö vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen taitteessa. Vaikka maassa oli tuolloin taloudellinen taantuma, työt metsissä toimivat normaalisti, puu liikkui, sahat ja tehtaat toimivat täysillä ja vientilaivat kulkivat kohti asiakkaitaan.
Siksi haluan, että vielä nykyisen hallituksen aikana tehtäisiin päätös puun myyntiveroprosenttien puolittamisesta.
Voisi edelleen nämä gurut näyttää jk-metsä missä kaikki toimii niin kuin Lähde ja Perko opettaa. Semmoista vaan ei yksinkertaisesti löydy tässä maassa näköjään.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Toivon, että metsäalalla olisi tilaa toisinajattelijoille. Lähteen kaltaisten lisäksi myös niille, jotka näkevät metsän taloudellisena resurssina.
Nykyinen metsälaki antaa tilaa erilaisille oppisuunnille, joten sallittakoon ne niille, keitä ne miellyttävät. Ilman toisinajattelijoita asiat eivät kehity ja mahdolliset väärät polut paljastu.
Pitkä tarina.
Metsänkasvatuksesta käytävissä keskusteluissa jää jatkuvan kasvatuksen kannattajilta aina kertomatta, etteivät ”valopuut” koivu ja mänty uudistu jatkuvan kasvatuksen metsissä. Onko Lähteen tarkoitus kasvattaa vain kuusta, jonka hitaasti kasvavat alikasvustaimet ovat alttiita tyvilaholle.
Kuusenkin uudistuminen on hyvin sattumanvaraista. Vaatii juuri sopivaa maapohjan kosteustilannetta. Esimerkiksi Luken Lapinjärven koemetsä on tällainen. Meidän kuivemmilla mailla Keski-Suomessa kuusenkaan taimettuminen ei onnistu.
Metsissämme päästään tuoreen kankaan kuusikoissa n 50 % parempaan kasvuun kuin Luken tutkimusmetsässä. Lisäksi kuusten sekaan tulee luontaisesti syntyneitä koivuja ja mäntyjä.
Ehkä jossain kasvaa Lähteen ideaalimetsä. Siihen en ota kantaa. Tasaikäiset nykymetsät ovat kuitenkin kasvatettu jaksollisella systeemillä. Niiden muuttaminen jatkuvan kasvatuksen metsiksi on riskialtista ja taloudellisesti järjetöntä. Toteutuneista riskeistä on julkisuudessa lukuisia esimerkkejä.
Olen ainakin 40 vuotta katsellut metsissä liikkuessani kuviota, jonka voisi olettaa kannattaa kasvattaa jatkuvalla kasvatuksella. Vastaan on tullut yksi pieni suokuvio. Yleensä systeemí kaatuisi heikkoon taimettumiseen, tuhoihin, huonoon kasvuun, alhaisiin puunhintoihin ja korjuuvaurioihin. Täytyy olla tosi fanaatikko, joka hävittää tuolla tavalla omaisuuttaan.
Metsänomistajan menetyksien lisäksi jatkuvan kasvatuksen metsien heikko kasvu lisää metsäalan työttömyyttä, pienentää kansantuloa ja metsien hiilinieluja. Minulle on täysi arvoitus, miksi tällaista yleensä kaikin puolin haitallista systeemiä niin innokkaasti joissakin piireissä kannatetaan Tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista, jossa kansa sulki silmänsä todellisuudelta.
Tästä näinkin esimerkin 2 vuotta sitten Riihimäellä, jossa 8 vuotta aiemmin tehdyn jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen taimettuminen oli surkeaa verrattuna samanikäisiin istutustaimikoihin. Maanomistaja hehkutti tyytyväisyyttään siitä, ettei ollut tarvinnut ostaa taimia.
Minä taas olen tyytyväinen siitä, että käytettävissä on hyvin kasvavia laatutaimia. Voimme istuttaa kullekin maaperälle parhaiten sopivat taimet. Karuille paikoille mäntyjä. Reheville kuusta tai koivua. Tuoreille kankaille istutamme kuusta ja mäntyä sekaistutuksena. Jatkuvan kasvatuksen metsään syntyy lahovikaista kuusta, jos sitäkään.
Juuri noin,Timppa. Mutta kuten olen kaksosille jankuttanut, puunkasvatuksen peitteisyydellä ei ratkaista toiminnan menestystä. Kaupankäynti ptl kysynnässä ja korjuun onnistuminen ovat myös ratkaisevat tekijät. Tässä koko yhtälössä jk on susi menetelmä.
Voisin allekirjoittaa Timpan mielipiteen täysin. Olen itsekin kokeillut jk:n metsänhoitoa muutamilla metsäkuvioilla ja todennut useimmat jk-firmojen väittämät vääriksi. Uusia taimia ei ole syntynyt riittävästi. Esim. 9 vuotta ei riittänyt harvaksi hakatun männikön taimettumiseen tuoreella kankaalla ; taimia ei ole tullut kuin n. 20-30 kpl/ha.
Myös tulosvertailut jk vs. tasaikäinen kasvatus ontuu pahasti. Jk ei pääsääntöisesti ole kulutonta. Kuluja tulee mm. raivauksista ja täydennysistutuksista. Pukkalan aikoinaan tekemissä vertailuissa oletettiin väärin , että Tasaikäisen harvennukset tehtäisiin aina alaharvennuksina, mikä ei pidä paikkaansa . Lisäksi uudistuskuluiksi oletettiin yleensä 2000€/ha. Oikeampi kulu siihen on todellisuudessa 300-800 €/ha. Väärillä oletuksilla saatiin jk näyttämään todellista tulosta parempaa tulosta suhteessa tasaikäiseen kasvatukseen kaikilla korkokannoilla nettonykyarvoja laskettaessa .
Tein Lähteen ja Norokorven jatkuvan kasvatuksen tutkimuksesta jutun Maaseudun Tulevaisuus -lehteen. Aiheen juttuun sain em. tiedehenkilöiden töissä olleelta metsätalousinsinööriltä, joka arvosteli jyrkin sanoin tutkimuksen arkea. Perustetuilta jatkuvan kasvatuksen koeloilta hakatun puuston määrä jäi mittaamatta, mutta hätä ei lue lakia, herrat mittauttivat puiden kantoläpimitat, joista omatekemällä funktiolla määritettiin, paljonko koeruuduilta oli hakattu puuta. Tolkutonta touhua!!
Jutun teossa haastattelin paitsi em. metsätalousinsinööriä, joka otti lopputilin moisesta metsätieteen teosta, myös Erkki Lähdettä.
Norokorpi kanteli isosta jutusta Julkisen sanan neuvostoon, joka totesi, ettei löytänyt kokonaisuudesta huomauttamisen aihetta eikä se siten turmellut Norokorvenkaan tiedemiehen mainetta kuten hän kantelussansa esitti. Olin 1960 -luvun lopun vuosina kesätöissä Metlassa Lapissa, myös Lähteen tutkimuksissa, joissa hän tutki aurauksen vaikutusta maan lämpö- ja kosteusoloihin ja työ vahvisti ko. muokkaustavasta saatavat hyödyt. Miksi ja missä vaiheessa Lähde eksyi arvostetun tiedemiehen linjaltaan hatelikkohakkuiden viitaan? En ole ainoa ko. asiaa miettinyt ja ihmetellyt!
Metsä kertokoon totuuden: auratuille aloille syntyneistä männiköistä ja hakattu valtavat määrät mäntytukkia mm. Keitele Timberin huippumodernille sahalle Kemijärvelle, jonka tuotteet täyttävät vaativien japanilaistenkin rakentajien laatustandardit.
aurauksen
Minulla on kaksi kokemusta männikön ”jk-hakkuusta”,
Ensimmäisessä tapauksessa kivisen paikan männikkö oli hakattu suojuspuuasentoon n 15 vuotta aiemmin. Runkoja oli jätetty n 150 kpl/ha. Olihan paikalle jotain kasvanut, heinää, varpuja, leppiä, pihlajia, haapoja. Olipa paikoin joku havupuukin päässyt alkuun.
Uudistushakkuun jälkeen piti alueelta raivata roskapuu, minkä tein itse. Uuden metsän synty varmistettiin pääosin laikuttamalla ja istuttamalla kuusta tai mäntyä kasvupaikan mukaan. Jos luontaisia taimia sattui olemaan, niin niitä täydennettiin istuttamalla taimia muokkaamattomaan maahan. Tämän jälkeen piti taas perata, jottei hyvin juurtunut vesakko olisi vallannut maisemaa. Kyllä näillä opeilla metsä sillekin paikalle syntyi. Hakkuutulosta toki kului suuri osa näihin uudistamishommiin. Meidän tyyli on nimittäin sellainen, ettemme kasvata vajaatuottoisia metsiä. Mielenkiintoinen havainto oli, että hirvet pitivät näistä suojuspuuasentometsän männyntaimista. Vieressä olevan siemenpuuasennolla uudistetun kuvion männyntaimet saivat sitä vastoin olla rauhassa.
Toinen kuvio oli sellainen, että sillä kasvoi sekä tukki- että kuitukoisia mäntyjä. Ajattelin, että testataan saataisiinko niistä kuitukokoisista kasvatettua tukkikokoisia. Tehtiin siis taas suojuspuuhakkuu, jossa niitä pienempiä mäntyjä jätettiin taas n 150 kpl/ha. Ensimmäinen vähän voimakkaampi tuuli kaatoi vähintään puolet niistä ja tuho on tämänkin jälkeen jatkunut, joten jäljellä puista on luokkaa kolmasosa. Tässä tapauksessa uudistaminen onnistui hyvin. Äestettiin ja samalla kylvettiin männynsiemen. Paikalla kasvaa hieno taimikko, jonka kasvua vähäiset pystyyn jääneet männyt eivät pahemmin haittaa. Kasvutappiota ei siis syntynyt. Tuulituhon taloudellinen vaikutuskin oli melko vähäinen.
Kuten Isaskar tuolla edellä totesi, niin hyvä on tutkia. Sitä vastoin huono asia on jättää systeemin oleelliset piirteet kertomatta. Jk-markkinoijat eivät piittaa kuluttajansuojasta mitään.
Jos kerrottaisiin nämä tosiasiat jk-hakkuista:
-Etteivät koivu ja mänty uudistu
-Kuusenkin taimettuminen on epävarmaa
-Tyvilahoriski on suuri
-Korjuuvaurioita syntyy väistämättä
-Tuulituhoriskit ovat suuret
-Metsänkasvu on huono
-Jalostettua siemenainesta ei pysty hyödyntämään
-Puusta saatava hinta on huono eikä jk-hakkuut aina kiinnosta ostajia
Taitaisi moni metsänomistaja jättää systeemin kokeilun. Ei toki kaikki. Oikeita ”uskovaisia” eivät tällaiset maalliset murheet kiinnosta. Parastahan jk:ssa on, ettei tarvitse ostaa taimia. Tämä riittää.
JK-hakkuita on monenlaisia. Olen seurannut tien varressa erästä JK-hakkuuta, jossa menetelmänä on ollut taaja siemenpuuhakkuu, jossa jätettiin mäntyä, koivua ja kuusta. En tiedä hyväksyykö Erkki Lähde tämän aidoksi JK-menetelmäksi. Veli-Jussi Jalkanen kutsuisi sitä superharvennukseksi.
Alle on syntynyt koivuviidakko. En tiedä kuinka paljon siinä on vesomista ja kuinka paljon siemensyntyistä. Mutta kun harvaksi harventaa kuten JK:ssa kuuluu niin maapohja saa valoa ja valopuut sieltä nousevat.
Tässä vaiheessa se metsä on kaksijaksoinen mutta miksei JK voisi olla myös jatkuvaa 2-jaksoisuutta. Seuraava kysymys on mitä sille koivuviidakolle seuraavaksi tehdään, raivaaminenhan ei tunnu kuuluvan JK:n keinovalikoimaan. Raivaamalla siitä kuitenkin saisi koivikon ja kuustakin on varmaan seassa. Männyillä voi olla vaikeuksia koivujen varjostuksessa. Jos raivaussahaan ei saa koskea niin ehkä risupedolla tms. se on vielä myöhemmin harvennettavissa.
Jatkuva kasvatus näyttäytyy aivan eri valossa, jos sitä verrataan menneiden aikojen sijaan nykyaikaisin menetelmin kasvatettaviin jaksottaisiin metsiin. Kun menetelmiä vertailtiin 50- 60 vuotta sitten lähtötilanne oli aivan toinen. Metsiä uudistettiin avohakkuun jälkeen vuosien viiveellä. Taimet istutettiin monesti muokkaamattomaan tai heikosti muokattuun maahan. Heinä ja vesakko ehti muodostua ongelmaksi. Taimiaineskaan ei ollut aina parasta mahdollista. Näistä puutteista huolimatta jaksottaisen menetelmän avulla puusto on saatu tuplaantumaan. Nykykonstein ero jaksottaisen menetelmän hyväksi vain kasvaa.
Jk junnaa paikallaan. Riskit on lueteltu jo moneen kertaan edellisissä kommenteissa.
Tuo jaaltoilan kertaus noista kokemistaan ja silloin julkisista asioista palautuukin pätkittäin muistiin. Hyvä.
Ja kyllähän näistä myöhemmät ao. julkaisut keijujen ja tonttujen tapaamisista vahvistavat sen, että kaikkia jk-taruja ei voi muutenkaan pitää uskottavina.
Metsälehden toimittaja Mikko Riikilän ja Timo Sääksvuoren paatokselliset väitteet jatkuvan kasvatuksen mahdottomuudesta paljastavat syvän asiantuntemattomuuden metsäbiologian ja historian realiteeteista. Emeritusprofessori Erkki Lähteen elämäntyön leimaaminen ”tuhon aiheuttajaksi” on halpaa sensationalismia, joka murenee faktojen edessä.
Arvostelijat eivät kerro eri-ikäispuuston tukkien reilusta kaksinkertaisesta hehtaarituotosta, mutta unohtavat laskelmissaan avohakkuumallin kalliit perustamiskustannukset: äestykset, mätästykset ja istutukset. Kun näitä keinotekoisia kuluja ei ole, metsänomistajan käteen jäävä nettotulos on usein huomattavasti parempi, kuten Lähteen tutkimukset osoittavat.
Väite siitä, ettei jatkuvassa kasvatuksessa synny alikasvostaimikkoa, osoittaa täydellistä historiantajun puutetta.
Lähes 40 vuoden ajan Suomen metsistä raivattiin järjestelmällisesti pois kaikki luontaiset taimenalut valtion massiivisilla Kemera-tukirahoilla. Palkkiotarkastajat kiersivät tiloilla varmistamassa tämän tuhon. Taimien puute ei siis johdu Lähteen metodeista, vaan virallisesta siistimisvimmasta.
Eri-ikäisen, säännöllisesti tukkipuuta tuottavan metsän kehittäminen aukonperkeistä ottaa oman aikansa – noin 40–80 vuotta. Juuri siksi valmiita, rakenteeltaan monimuotoisia metsiä ei pitäisi alun perinkään pilata avohakkuulla.
Riikilän asiantuntemattomuus edustaa vanhaa, joustamatonta metsädogmia, kun taas Lähteen ja kummpaneiden tieteellinen elämäntyö tarjoaa taloudellisesti ja biologisesti kestävän suunnan tulevaisuuteen. Kiitokset Erkille!
Pitäisiköhän siteerata Vuokkoa?
Perko kirjoittaa silkkaa roskaa! Totuus ei löydy historiasta , vaan siitä ,kuinka hommat tänä päivänä tehdään ja siitä toimiiko menetelmä käytännössä yhteensopivasti nykykäytäntöjen kanssa. Jk toimi jotenkuten hevoskaudella omavaraistaloudessa. Nyt kehitys on ajanut armottomasti sen menetelmän sivuraiteille. Pysyvästi.
Suuret kiitokset Timpalle, suorittavalle, konstalle, mehtäuukolle ja Aaltoilalle erittäin hyvistä kommenteista. Teillä on kaikilla vuosikymmenten kokemus metsänhoidosta ja saavuttamanne tulokset ja havainnot puhuvat puolestaan. Itsekin tehdään samalla systeemillä.
Perko sen sijaan kirjoittaa täyttä roskaa. Voisi Perko, Norokorpi ja Lähde näyttää meille kaikille hyvin toimivan jk-metsän, missä myös koivu ja mänty uudistuu. Semmoista ei taida vaan löytyä ollenkaan ainakaan eteläisestä Suomesta. Ja kuten Timppakin totesi, lopputuloksena on useimmiten lahoava kuusikko, jonka vuosikasvu junnaa paikoillaan.
Kaikesta huolimatta sanon että tietyissä paikoissa jk on paikkansa, mutta ne mainoslauseet mitä jk-gurut käyttää, ne ei ikinä toteudu. Mutta tärkeintä on varmaan välttää se muutaman satasen taimikulu.
Perko. Sinulla taitaa olla ongelmia luetun ymmärtämisessä. Kirjoittamani historialliset faktat perustuvat luonnosta tehtyihin havaintoihin.
En ole koskaan kirjoittanut, ettei kuusialikasvustaimikkoa synny. Olen mm useaan kertaan kirjoittanut, että Luken Lapinjärven koemetsässä kuusi uudistui erittäin hyvin. Samalla olen kuitenkin todennut, että huonommissa kasvuoloissa Keski-Suomessa jaksollisella päästään tuoreen kankaan kuusikoissa 50 % parempaan kasvuun.
Olen kyllä kertonut esimerkin Riihimäellä 8 vuotta aiemmin toteutetun jatkuvan kasvatuksen hakkuun taimettumisesta, jota ei ollut tapahtunut ja verrannut tilannetta jaksollisen vaihtoehtoon, jossa olisi hakattu sama puumäärä aukoksi ja uudistettu tämä normaalilla tavalla. Rahaa olisi kummassakin vaihtoehdossa taimikon perustamis- ja hoitotoimenpiteistä huolimatta yhtä paljon. Tämä perustuu jaksollisen parempiin puun hintoihin ja latvusmassan myyntituloihin. Jatkuvassa olisi muutama kitukasvuinen kuusen taimi. Jaksollisessa vähintään 3-metrinen kuusen taimikko, jossa täydennyksenä luontaisesti syntyneitä koivuja ja mäntyjä.
Huonon taimettumisen ja kasvun lisäksi jatkuvan kasvatuksen suuri perusongelma on, ettei se siis mahdollista koivun ja männyn uudistumista eikä sekametsien kasvatusta. Tästä perusongelmastahan Lähde ja kumppanit eivät, aivan ymmärrettävästi, mainitse mitään.
Suorittava porras totesi jaksollisen uudistamismenetelmien kehittyneen paljon entisistä ajoista, mikä tietysti pitää todella paikkaansa. Vuosikymmenien kehitystyö on tuottanut tulosta. Jatkuvan kasvatuksen osalla tilanne on edelleen huonontunut, mikä johtuu vuosikymmenien typpilaskeumista. Pintakasvullisuus on lisääntynyt, mikä entisestään heikentää taimettumisen edellytyksiä.
Kyllä on tosiaan luetun ymmärtäminen vaikeaa. Timppa kirjoittaa erittäin hyvin ja asiapitoisesti, Perko ei vaan (halua) ymmärtää.
Kyllä kuusialikasvos usein syntyy, varsinkin koivikon alle, tottakai semmoinen käytetään hyväksi jos sattuu tulemaan. Sen sijaan Lähteen ajamat metodit eivät vaan käytännössä tuota niin kuin nykyajan jaksollinen, se on vaan totuus. Sekametsiä, koivikoita ja männiköitä ei vaan saada toimimaan jk, tätä ei vaan tahdota ymmärtää näiden jk-gurujen parissa.
Nykyinen puun myyntivero on kohtuuttoman korkea, koska se on pääomatuloverotuksen piirissä. Ylisukupolvien metsätalous jo lähtökohdissaan poikkeaa täysin hektisestä pörssitoiminnasta, koska metsätalous on vuosikymmenten ylisukupolvista elinkeinotoimintaa.
Ymmärrettävästi paluuta paluuta aiempaan pinta-alaverotukseen ei ole, vaikka se jo luontaisesti kannusti tuottavaan metsien hoitoon.
Siksi ehdotankin nykyisten puunmyyntiveroprosenttien puolittamista. Näin oli kokeiluluonteinen käytäntö vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen taitteessa. Vaikka maassa oli tuolloin taloudellinen taantuma, työt metsissä toimivat normaalisti, puu liikkui, sahat ja tehtaat toimivat täysillä ja vientilaivat kulkivat kohti asiakkaitaan.
Siksi haluan, että vielä nykyisen hallituksen aikana tehtäisiin päätös puun myyntiveroprosenttien puolittamisesta.
Voisi edelleen nämä gurut näyttää jk-metsä missä kaikki toimii niin kuin Lähde ja Perko opettaa. Semmoista vaan ei yksinkertaisesti löydy tässä maassa näköjään.