Haluamme korjata väitteitä, joita Mikko Riikilä esittää 28. elokuuta 2026 Metsälehti.fissä julkaistussa kolumnissaan, jonka otsikko oli ”Suomen kiistellyin metsähahmo on dokumenttinsa ansainnut, mutta muutama asia on hyvä muistaa”.
Riikilä kyseenalaistaa Lähteen ja hänen tutkimuksensa tieteellisen pätevyyden. Todellisuudessa Lähde oli valittu Metsäntutkimuslaitoksen metsänhoidon tutkimusosaston johtoon pätevimpänä hakijana. Pian virkaan nimittämisen jälkeen hän valmisteli tutkijaryhmänsä kanssa tutkimussuunnitelman, jossa vertailtiin erilaisia metsänkäsittelymenetelmiä. Yhtenä vaihtoehtona oli jatkuva kasvatus. Metsäntutkimuslaitoksen professoreilla ei ollut siitä huomauttamista, kun he hyväksyivät tutkimussuunnitelman.
Ensimmäisten valtavirralle epäedullisten mittaustulosten jälkeen tutkimusta pyrittiin vaikeuttamaan. Ulkomainen professoriryhmä suoritti tarkastuksen, mutta esitti vain muutamia parannusehdotuksia, eikä vaatinut tutkimuksen hylkäämistä. Myös laitoksen oma professoriryhmä suoritti tarkastuksen päätyen samaan lopputulokseen.
Vasta kuudes tarkastus vaati tutkimuksen lopettamista. Sen teki uusi tutkimusjohtaja. Julkisuuteen kerrottiin avoimesti, että tarkoitus oli lopettaa Erkki Lähteen tutkimus.
Tarkastajan jääviyttä eli jo valmiiksi negatiivista suhtautumista Lähteeseen ei peitelty. Lopulta laitoksen hallitus päätti perehtymättä tutkimuksen kenttätöihin, että Lähde siirretään sen johdosta syrjään. Siirto tehtiin suuren mediakohun saattelemana, ja tutkimuksen vetovastuu annettiin toiselle professorille, joka otti käyttöönsä valikoiden alkuperäisen tutkimuksen koealoja.
RIIKILÄ SANOO: Hän ei ole keksinyt jatkuvaksi kasvatukseksi kutsuttavaa metsänhoidon menetelmää. Samaa tarkoittava metsänhoidollinen harsinta on kuvattu viime vuosisadan alkupuoliskon metsänhoito-oppaissa.
OIKAISU: Toisin kuin kirjoittaja väittää, jatkuvan kasvatuksen malli ja sen nimi on keksitty 1980-luvulla Erkki Lähteen tutkimusryhmässä. Metsänhoidollista harsintaa Lähde kuvaa mm. Uuden ajan metsäoppaassa jatkuvan kasvatuksen esiasteeksi. Lähde on aina kertonut avoimesti, että jatkuvan kasvatuksen menetelmä pohjautuu vanhan kansan viisauteen, metsänhoidolliseen harsintaan eli tukkipuiden poimintahakkuisiin ja yläharvennuksiin (mutta ei määrämittaharsintaan) sekä luonnonmetsistä saatuihin malleihin. Koealoja varten laadittiin tarkat tavoitemallit runkolukujakaumalle.
RIIKILÄ SANOO: Tietänevätkö kaikki sitäkään, että tieteellisen uransa perustan ja tien metsänhoidon professoriksi Lähde loi kovan metsänhoidon menetelmien muun muassa syväaurauksen tutkijana ja kehittäjänä.
OIKAISU: Erkki Lähde tuli Metlan erikoistutkijaksi Lappiin vuonna 1970, ja sai tehtäväkseen selvittää, miksi männynviljely ei aina onnistunut entisillä kuusimailla. Auraukset oli aloitettu jo 1960-luvun puolivälissä. Aurausta hän suositteli uransa alkuvaiheessa vain hienojakoisille vedenvaivaivaamille maille, joita Lapissa on muutama prosentti, ja niistä suurta osaa kattoi silloin kuusi ja hieskoivu. Hän ei esittänyt paremmin vettäläpäiseviä maita aurattavaksi. Kun hän 1970-luvun lopussa tutkimustiedon ja kokemuksen kartuttua ymmärsi, miten väärä menetelmä auraaminen on, hän muutti mielensä. Lähde on moneen kertaan tunnustanut julkisesti aurauksen sallimisen virheeksi. Heräämisensä jälkeen hän teki paljon töitä saadakseen metsäalan lopettamaan auraukset ja myös muut lähes yhtä rajut maankäsittelyt. Tämäkin historia tuodaan esiin Metsäsota ja rauha -elokuvassa.
RIIKILÄ SANOO: Aikalaiset muistelevat, että kääntymys vaihtoehtoiseen metsänhoitoon tapahtui pian professorin vakanssin varmistuttua.
OIKAISU: Lähteen ”käpysota” ja ”lehtipuusota” eli koivun ja muiden lehtipuiden julkinen puolustaminen alkoivat jo 1970-luvulla, kun hän oli Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija ja Metlan Rovaniemen tutkimusaseman johtaja. Tutkimuksiin perustuen Lähde totesi, että metsätaloudessa oli toimittu väärin, kun pohjoiseen istutettiin liian etelästä tuotua siementä ja kerättiin liian vähän paikallista siementä silloin, kun sitä oli saatavilla. Hän puhui jo uransa varhaisessa vaiheessa lehtipuiden merkityksestä maaperän kunnolle. Hän myös kritisoi sitä, että lehtipuita poistettiin raivaamalla ja vesakkomyrkyin.
Metsänhoidon professorina hän kyllä alkoi kokonaisvaltaisemmin kehittää luonnonmukaisia, monimuotoisia metsänhoitomenetelmiä.
RIIKILÄ: Ehkä pahimmin Lähde opetuslapsineen haksahti 1980-luvun metsätuhoja arvioidessaan. Toisin kuin hän esitti, valtaosa Euroopan ja Suomen silloisista metsätuhoista oli poikkeuksellisten säiden ja muiden abioottisten tekijöiden aiheuttamia. Ilmansaasteet tappoivat metsiä vain ruskohiilivoimaloiden ja rautasulattojen lähiympäristössä.
OIKAISU: Rikkisaasteet osoittautuivat pahimmiksi saasteiksi. Erkki Lähteen ja muutaman muun rohkean tutkijan sinnikäs työ vaikutti osaltaan siihen, että teollisuus vähensi niiden määrää 1980-luvulta alkaen huomattavasti. Ilmanlaadun pitkäaikaiset mittaustulokset näyttävät kehityksen selvästi. Muun muassa tietyt jäkälälajit elpyivät ja metsien kunto parani Suomessa, kun rikkipäästöt vähenivät.
RIIKILÄ SANOO: Toinen asia, jossa Lähde osui harhaan, oli 1960-luvulta alkaen istutettujen männiköiden laatu. Hänelle ne olivat räkämänniköitä, joista ei koskaan saataisi tukkia, hyvä jos edes sellutehtaalle kelpaisivat. Nyt nämä männiköt ovat hakkuuvuorossa eikä mäntytukista todellakaan ole pulaa.
OIKAISU: Riippuu keneltä kysyy. Kun kävimme Lapissa tekemässä kuvauksia, kuulimme paikallisilta, että siellä kasvaa myös niin huonolaatuisia männiköitä, että niitä kärrätään jo kesken arvokasvun sellutehtaalle. Monet rakentajat valittavat, ettei Suomesta saa enää yhtä hyvää sahatukkia kuin ennen, eikä varsinkaan paksua hirttä. Myös Artek kertoi Helsingin Sanomissa, ettei tahdo löytää kunnollista koivua enää Aalto-jakkaroihinsa. Puustojen laatu on avohakkuumetsätalouden aikakaudella heikentynyt huomattavasti, kuten Lähde aiemmin varoitti.
Aitojen metsien tilalle on avohakkuiden jälkeen toki saatu kasvamaan kovalla työllä ja rahanmenolla puita, mutta osa avohakkuualoista muuttui Lapissa kovien käsittelyjen vuoksi puuttomiksi. Aitojen metsien lajisto on myös kärsinyt kovista käsittelyistä.
Lopuksi haluaisimme sanoa, että koimme sekä Erkki Lähdettä, Yrjö Norokorpea että meitä kohtaan loukkaavana sen, miten Mikko Riikilä kuvaa varsin halventavasti Orionissa järjestettyä elokuvan pressitilaisuutta sekä samassa tilaisuudessa tapahtunutta Lähteen sekä toisen allekirjoittaneen Uuden ajan metsäopas -kirjan (Teos) julkistusta.
Erikoiseksi asian tekee se, ettei Riikilä osallistunut tapahtumaan. Jos hän olisi ollut paikalla, hän olisi kuullut, ettei 88-vuotias Lähde ollut paikalla terveydellisistä syistä. Yrjö Norokorpi tuurasi pressitilaisuudessa Lähdettä. Hänellä on iso rooli niin elokuvassa kuin kirjassakin. Riikilä voisi tulla itsekin katsomaan elokuvan vaikkapa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalille 20. syyskuuta 2026.
Jari Kokko on dokumentaristi ja Silja Kononen tietokirjailija
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Toivon, että metsäalalla olisi tilaa toisinajattelijoille. Lähteen kaltaisten lisäksi myös niille, jotka näkevät metsän taloudellisena resurssina.
Nykyinen metsälaki antaa tilaa erilaisille oppisuunnille, joten sallittakoon ne niille, keitä ne miellyttävät. Ilman toisinajattelijoita asiat eivät kehity ja mahdolliset väärät polut paljastu.
Pitkä tarina.
Metsänkasvatuksesta käytävissä keskusteluissa jää jatkuvan kasvatuksen kannattajilta aina kertomatta, etteivät ”valopuut” koivu ja mänty uudistu jatkuvan kasvatuksen metsissä. Onko Lähteen tarkoitus kasvattaa vain kuusta, jonka hitaasti kasvavat alikasvustaimet ovat alttiita tyvilaholle.
Kuusenkin uudistuminen on hyvin sattumanvaraista. Vaatii juuri sopivaa maapohjan kosteustilannetta. Esimerkiksi Luken Lapinjärven koemetsä on tällainen. Meidän kuivemmilla mailla Keski-Suomessa kuusenkaan taimettuminen ei onnistu.
Metsissämme päästään tuoreen kankaan kuusikoissa n 50 % parempaan kasvuun kuin Luken tutkimusmetsässä. Lisäksi kuusten sekaan tulee luontaisesti syntyneitä koivuja ja mäntyjä.
Ehkä jossain kasvaa Lähteen ideaalimetsä. Siihen en ota kantaa. Tasaikäiset nykymetsät ovat kuitenkin kasvatettu jaksollisella systeemillä. Niiden muuttaminen jatkuvan kasvatuksen metsiksi on riskialtista ja taloudellisesti järjetöntä. Toteutuneista riskeistä on julkisuudessa lukuisia esimerkkejä.
Olen ainakin 40 vuotta katsellut metsissä liikkuessani kuviota, jonka voisi olettaa kannattaa kasvattaa jatkuvalla kasvatuksella. Vastaan on tullut yksi pieni suokuvio. Yleensä systeemí kaatuisi heikkoon taimettumiseen, tuhoihin, huonoon kasvuun, alhaisiin puunhintoihin ja korjuuvaurioihin. Täytyy olla tosi fanaatikko, joka hävittää tuolla tavalla omaisuuttaan.
Metsänomistajan menetyksien lisäksi jatkuvan kasvatuksen metsien heikko kasvu lisää metsäalan työttömyyttä, pienentää kansantuloa ja metsien hiilinieluja. Minulle on täysi arvoitus, miksi tällaista yleensä kaikin puolin haitallista systeemiä niin innokkaasti joissakin piireissä kannatetaan Tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista, jossa kansa sulki silmänsä todellisuudelta.
Tästä näinkin esimerkin 2 vuotta sitten Riihimäellä, jossa 8 vuotta aiemmin tehdyn jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen taimettuminen oli surkeaa verrattuna samanikäisiin istutustaimikoihin. Maanomistaja hehkutti tyytyväisyyttään siitä, ettei ollut tarvinnut ostaa taimia.
Minä taas olen tyytyväinen siitä, että käytettävissä on hyvin kasvavia laatutaimia. Voimme istuttaa kullekin maaperälle parhaiten sopivat taimet. Karuille paikoille mäntyjä. Reheville kuusta tai koivua. Tuoreille kankaille istutamme kuusta ja mäntyä sekaistutuksena. Jatkuvan kasvatuksen metsään syntyy lahovikaista kuusta, jos sitäkään.