Professori Erkki Lähteen metsäkirjan ja hänestä Koneen säätiön rahoilla laaditun dokumenttielokuvan esittelytilaisuus tuotti tahattoman hupaisan mielleyhtymän.
Mestari itse ei paikalla ollut, mutta opetuslapset julistivat sanomaa. Tarjolla oli Johanneksen evankeliumista lainattu lupaus ”tiestä, totuudesta ja elämästä” – tosiuskovaisten julistamana.
Lähde toki ansaitsee dokumenttinsa. Hän on 1980-luvulta alkaen ollut Suomen kiistellyin metsähahmo ja toisinajattelija. Median sekä valtavirran metsätalouden vastustajien suosikkipoika, vanhemmalle metsäammattilaispolvelle kuin kirosana.
Lähteen asemaa ymmärtääkseen on palattava 1970- ja 80-luvuille, jolloin metsätaloutta ja puuntuotantoa ohjasi yksituumainen jälleenrakennuksen eetos. Alalla oli selkeä strategia – tuottamaton tuottavaksi. Eriäviä mielipiteitä ei haluttu kuulla.
Tehometsätaloutta kritisoineella sulavapuheisella metsänhoidon professorilla oli tilausta. Mitä innokkaammin Metsäntutkimuslaitoksen johto koetti Lähdettä suitsia, sitä kysytympi mies oli tv:ssä ja sanomalehtien palstoilla.
Toisaalta Lähde on nauttinut provosoinnista ja kärjistämisestä. Tutkimustuloksiaan kuivakasti esitellyttä metsänhoidon tutkijaa tuskin muisteltaisiin vuosikymmeniä myöhemmin.
Ehkä pahimmin Lähde opetuslapsineen haksahti 1980-luvun metsätuhoja arvioidessaan.
Muutama seikka Lähteen sankarimyytin takaa kannattaa muistaa.
Hän ei ole keksinyt jatkuvaksi kasvatukseksi kutsuttavaa metsänhoidon menetelmää. Samaa tarkoittava metsänhoidollinen harsinta on kuvattu viime vuosisadan alkupuoliskon metsänhoito-oppaissa.
Tietänevätkö kaikki sitäkään, että tieteellisen uransa perustan ja tien metsänhoidon professoriksi Lähde loi kovan metsänhoidon menetelmien muun muassa syväaurauksen tutkijana ja kehittäjänä.
Aikalaiset muistelevat, että kääntymys vaihtoehtoiseen metsänhoitoon tapahtui pian professorin vakanssin varmistuttua. Kun mies vielä samaan syssyyn alkoi intoilla maasäteilystä ja astraaliolennoista, oli tiedeyhteisö hämmennyksen ja epäuskon vallassa.
Lähteen perustama laaja koejärjestely, jossa verrattiin jatkuvaa kasvatusta ja jaksollista metsänkasvatusta, oli lievästi sanoen kiistelty.
Valtavirran tutkijat näkivät koejärjestelyssä tarkoitushakuisuutta. Tieteellisestä vilpistäkin puhuttiin epävirallisesti, mutta toteen sitä ei näytetty. Joka tapauksessa, suuren mediametelin saattelemana Metlan professorikollegio muotoili koejärjestelyt uuteen uskoon ja tutkimuksen vetovastuu siirrettiin pois Lähteeltä.
Ehkä pahimmin Lähde opetuslapsineen haksahti 1980-luvun metsätuhoja arvioidessaan. Toisin kuin hän esitti, valtaosa Euroopan ja Suomen silloisista metsätuhoista oli poikkeuksellisten säiden ja muiden abioottisten tekijöiden aiheuttamia. Ilmansaasteet tappoivat metsiä vain ruskohiilivoimaloiden ja rautasulattojen lähiympäristössä.
Media raateli poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin vedonneet valtavirran metsäntutkijat säälimättä.
Toinen asia, jossa Lähde osui harhaan, oli 1960-luvulta alkaen istutettujen männiköiden laatu. Hänelle ne olivat räkämänniköitä, joista ei koskaan saataisi tukkia, hyvä jos edes sellutehtaalle kelpaisivat. Nyt nämä männiköt ovat hakkuuvuorossa eikä mäntytukista todellakaan ole pulaa.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään