Kommentit (20)

  1. Gla

    Aika hulppea saalis. Nyt on tainnut olla hyvä sienikevät, itsekin sain ennätyssaaliin. Ei kylläkään läheskään tuollaista määrää.

  2. Hieno kuva muutenkin. Näkyy komeat ämpärit saaliineen, mutta näkyy myös hiukan ikääntyneen hakkuuaukon monimuotoisuus ja hienommin sanoen biodiversiteetti.

    Ei uskoisi cityvihreät suomensyöjät, ei.

  3. Kiitos kommenteista.

    Hyvin on taas korvasientä. Parissa tunnissa saatiin nuo ja kolmannen ämpärin jälkeen piti lopettaa kun on aika homma aina siinä keittämisessä. Joo ja onhan tuolla puupelloilla meleko härskit aurauksetkin mutta jätin ne tällä kertaa pois kuvasta. 😆

  4. Kyllä huomasin, että aurattu tai kunnolla äestetty, mutta aurauksesta on iloa metsälle ja muutamaksi vuodeksi korvasienille. Epäilen, että myöhemmin marjaakin tuolta löytyy noihin samoihin ämpäreihin.

  5. metsä-masa

    Minun huomio korvasienistä on tältä keväältä, että sienet on laadullisesti hyviä, mutta määrä näyttäisi jäävän, ainakin toistaiseksi pieneksi !

  6. Jää keräämättä. Kahteen kertaan keitettäviä…

  7. ”Myrkkyä jää
    Korvasieni sisältää gyromitriini-nimistä myrkkyä, jonka sanotaan aiheuttavan jopa syöpää. Gyromitriini vaikuttaa ruoansulatuskanavaan, keskushermostoon ja maksaan.

    Myrkky ei lähde korvasienestä kokonaan, vaikka sienen keittäisi ohjeistuksen mukaisesti kahteen kertaan.”

  8. Voihan ne keittää kolmeenkin kertaan jos siltä tuntuu. Ja kun jättää vielä viinat ja tupakat pois niin syöpäriski ei kun vähenee. 😀

  9. Suomessa syötävien listalla. Muissa pohjoismaissa ei 😉
    Tarkoitin että pitää vain tietää mitä tekee…

  10. Myrkkyä mikä myrkkyä.Maku on kyllä hyvä.Viimeiksi syönyt 1987 keväällä enkä suuhuni oo sen jälkeen laittanut.

  11. Onneksi olkoon sinullekin. 🤣

  12. Gla

    Minä keitän kolmeen kertaan ja huuhtelen välillä huolellisesti. Samalla kannattaa pitää huoli keittiön tuuletuksesta, koska melkoinen katku kiehumisesta tulee. Eiköhän siinäkin myrkkyä ole.

    Myrkyyä varmaan sieniin jää, kuten niissä on edelleen Tsernobylin cesiumiakin. Etenkin Pirkanmaalla. Mutta paljonko eli onko asialla merkitystä.

  13. Ulkona kannattaa keittää jos vaan on siihen mahdollisuus. Sianlihakin on melekosta myrkkyä ruumiille ja suola ja sokeri…

  14. A.Jalkanen

    Myrkkyä saa pois myös kuivattamalla jonka jälkeen riittänee yhteen kertaan keittäminen? Sitäkään ei kannata tehdä sisätiloissa vaan ulkona katoksen alla. Pakastaessa pitää muistaa että ei koskaan keittämättömiä pakkaseen, voi käydä huonosti jos siitä alkaa laittaa ruokaa.

  15. Suomalaiset syö vaikka kissanpaskaa,jos hyvälle maistuu ☠Sehän on jokaisen oma asia milloin maakuuntelukomppania kutsuu.

  16. ^ Senkun syöpi vaan, sano Ryynäsen Hilippa Simpauttajassa. 🤠

  17. ^ eiku Imppahan se oli joka paskoo syötti. No se siitä.

    Hyvää sienikesää! 😷

  18. Korvasieni – paras sieni!

  19. MIISU4F

    Olisin voinut kerätä mutta en jaksa enää keitellä työpäivien jälkeen. Jos joskus olen ottanut pari talteen mausteeksi riisin kanssa, niiin keitän kolme kertaa kymmenen minuuttia ja runsas huuhtelu välissä. Pihagrillissä voi keittää, jos vaan jaksaisi.
    Tänä vuonna olisi saanut pienellä vaivalla satoja litroja.

    Kerran keräsin paperikassillisen tarjoten esim naapureille mutta kukaan ei ilmaiseksi huolinut. Saa jäädä minun puolesta. Vaikka on herkullinen ja tarvitsee vain hiukan riisiin, kun maustaa koko padallisen.

  20. Eihän sitä työpäivinä kehtoo harrastushommia. Lomat ja viikonloput on niitä varten. 😀

Harrastukset Harrastukset