Kommentit (22)

  1. Hyvä on kone miehelle näkyväisyys, mutta itse olisin kaatanut kaikki alle ropsi mitta puut ainakin kuvan vasemmassa laidassa näyttäisi olevan riukukoivuja.

  2. metsä-masa

    Näin tulisi toimia kun halutaan terve ja kolhiitumaton harvennusjälki, siinä konemies hahmottaa helposti uranpaikan ja poistettavat rungot, hakkuu on mielekästä tehdä pimeän aikaankin.

    Konemies ei tee kolhuja tahallaan, raipat ja aluskasvillisuus hidastaa kouran vientiä tyvelle silloin kun puomi on lähes maksimipituudella, kanto jää pitkäksi ja pilkkojen syntyminen turhauttaa kuljettajan.

    Ennakko raivattu leimikko on arvokkaanpi, niistä ollaan kiinnostuneita ja saa kaupat oikeaan hintaan, se on etu myös firmalle, että heidän sopimusyrittäjät tekee laadukasta työtä.

  3. suorittava porras

    Hyvin raivattu . Jos hakkuu on tulossa vuoden kuluttua , ehtivät raipat vielä vähän painua eivätkä haittaa tekoa eikä lähikuljetusta . Versominenkin voi jäädä vähäisemmäksi , kun varjostusta on riittävästi vielä yhden kasvukauden verran .

  4. Tuossahan ei mitään todellista raivauksen tarvetta ole ollut. On melko ristiriitaista kun toisaalta on paukutettu riistaa, eli minusta metsäneläimiä huomioivaa metsän käsittelyä. Tuohan ei ole muuta nyt eikä harvennuksen jälkeen kuin tylsää ja tyhjää ja luonnotonta puupeltoa.

  5. Muuten ihan hyvä, mutta puiden laatu saisi olla parempi.

  6. Hyvin raivattu, tein syksyllä samoin ja talvella pitäs tulla hakkuut..

  7. Visakallo

    Aivan kelvollisen männikön tuosta kuvan perusteella saa. Kun jättää kasvamaan oksaväliltään suurimmat puut, saadaan jatkossa nopeasti juuri sellaista mäntytukkia kuin jalostajat haluavat. Oksaväliltään lyhyet puut tuottavat huonolaatuista ja pihkaista puuta, jolla ei ole kysyntää mekaanisessa puunjalostuksessa.

  8. pihkatappi

    Voi olla noinkin kuin Visakallo sanoo. Kuitenkin niin että kaikki suorat rungot tuossa kuvassa sopivasti harvennettuna kasvavat tukkia, eikä laadulla ole todennäköisesti kuvan kaltaisissa metsissä mitään väliä, kunhan on päätehakattaessa suoria ja riittävän järeitä. MT-männikkö tuottaa hyvin, kun välttää nuoruusvaiheessa hirvet ja toisaalta istutus on onnistunut, kuten tässä kuvassa. Ja mitä ennakkoraivuuseen tulee, niin noin minäkin tekisin, kaikki pois, ehkä katajia voisi jättää pystyyn, mikäli niitä olisi. Riistatiheiköitä on siellä naapurin puolella, omissa metsissä kannattaa tämänkaltaisilla kuvioilla keskittyä vain tukkipuun tuotantoon.

  9. Mielestäni pieni vitikko ei aliskasvoksena haittaa tukkimetsän kasvatusta mitenkään. Jos alamme turhaa nuolla teemme vain hakkuun kriteereitä kokoajan tiukemmiksi ostajan silmään. Ei se ennakkoraivaus mikään automaatti kuitenkaan tarvitsisi olla.

  10. suorittava porras

    Ei mikään automaatti , mutta metsän kunnosta voi helposti päätellä omistajan osaamisen ja ymmärryksen tason .
    Jos raivausta ei tehdä tai työn laatu on kehno , on hakkuun toteuttajankin helppo hieman tinkiä palvelun laadusta . Puut ryskämällä pinoon ja äkkiä muualle . Tukkikin tehdään epäselvissä olosuhteissa sujuvasti kuitutavaralajiksi . 😊

  11. Niin olettamukseni on, että alkuvalmistelut huolellisesti tehtynä motokuskikin motivoituu tekemään hyvää jälkeä.

  12. suorittava porras

    Totta ”nepsu” . Kun näkee , että isäntä yrittää , on kunnia-asia tehdä hommat niin hyvin , kun osaa . 😊

  13. Heh, eiköhän ne aina tehdä mahdollisimman tehokkaasti, harvemmin motolla kuitenkaan pinolle. Vai soittaako suorittava ajokonemiehelle vielä että muista kolhia paljon pystypuita kun on huono metsänomistaja. Eikä tässä kait kyse mistään epäselvistä olosuhteista ole jos koitetaan noudattaa myös luonnoneläimistön vaatimuksia suojapuskista joita mm. Metsä-Groupin lehdestä viimeksi kovasti myönteissävyisenä lueskelin. Vai toimiiko suorittava porras työnantajansa mieltymyksiä vastaan?

  14. Kuvassa järeimpien runkojen oksien vahvuus pistää hieman ajattelemaan, onko menetetty mahdollisuus saada niistä rehellistä tukkia.
    Kuivan oksan maksimikokona on ollut 4 senttiä ja se ei ole kovin paljoa se.
    Viimeistään tuossa vaiheessa pitäisi yrittää korjata ne virheet, jotka ovat vielä korjattavissa.
    Käytännössä ei ole oikein järkevää jättää tuollaisessa männikössä ainuttakaan sellaista runkoa kasvamaan, josta ei tule tukkia. EI AINUTTAKAAN.

  15. Eipä sitä vajaatuottoistakaan kyllä kannata kasvattaa. Joten normiharvennus ja sillä mennään. Aivan sama mitä se laatu on kun tuossa vaiheessa sille ei mitään enää voi. Kyllä siitä tukkia tehdään kun parkytä vuotta hiukan siistiytyy. Ei sellaista motokuskia löydykkään joka alkaisi tuosta pelkkää kuitua tapittamaan.

  16. Männikkö ollut liian harva ja rehevällä maalla, niin tuollaisia ne ovat. Karsisin nuo paksut oksat pois, niin näyttäisi paremmalta.

  17. Kyllä siitä vielä hieno metsä tulee. Kun se on kahteen kertaan harvennettu ja huonoimmat poistettu niin jäljelle jää hyviä yksilöitä joista tulee arvotavaraa. Hyvin on metsänomistaja raivannut ja ilo on tehdä hyvää jälkeä ja suorittaa laatuharvennus.

  18. Laatuharvennus on ainoa keino saada päätehakkuussa kunnon tili.

  19. Gla

    En minäkään ymmärrä ajatusta poistaa kaikki huonolaatuiset puut ensiharvennuksessa. Parempi kuitua on kasvattaa kuin aukkoa.

  20. Metlassa aikanaan (2003 vuonna)käytettiin tällaista luokitusta:
    huono tukkiaihio, suurin oksa korkeintaan 35mm,
    normaalilaatuinen tukkiaihio, suurin oksa korkeintaan 25 mm,
    hyvä tukkiaihio, suurin oksa korkeintaan 20 mm,
    erinomainen tukkiaihio, suurin oksa korkeintaan 15 mm.
    Tämän luokituksen mukaan tuo olisi ollut enimmältä osin kyllä kuitupuuta.

  21. Kuka noita oksia parinkymmenen vuoden päästä mittailee?
    Kyllä nuo rungot silostuu päätehakkuuseen mennessä ja tukkia siitä tehdään. Varmasti. Kukaan motonkuljettaja niin hullu ole että alkaisi tuollaisesta oksanipotuksesta mo:n kaas vääntämään.

  22. Kuvan isoin on suht samaa kaliiperia kuin omissani viimeksi oli parkkipaikan vieressä muutaman männyn ryhmä. Mikään ei ollut priimaa vaan kaikki tuollaisia oksaisia ja jopa pieniä mutkiakin oli. Siitä satsista tuli tukkia juuri se arvioitu määrä eli vain koko ratkaisi ja tukkia tehtiin.

Metsänhoito Metsänhoito