Kommentit (21)

  1. Ihan selkeästi Jeessin hoitelemaa metsää. Siihen tehdään ylispuuhakkuu taitavasti ennakkoraivauksen harvennusjälkeen puuttumatta.
    Ja puutili tulee kyllä ihan muheva – boonusten kanssa. Korjuujäljestä tosin pitää reklamoida, kun on ajeltu ihan ilman ajourien avaamista.

  2. suorittava porras

    Tällä kohtaa ylimääräistä roinaa oli kome raippaa kouran avauman suuruisella alueella eli kolminkertainen määrä verrattuna suositustiheyteen vakiintuneessa taimikossa. Kakkoskuvassa koivu hyväilee kuusen latvaa piloille.
    Kolmoskuvassa samalta palstalta on jätetty neljä koivuraippaa kahden neliön alalle eli tehty raivaus ei olisi riittävä edes taimikonhoitovaiheessa. Oli ilmeisesti ”näkemäraivaus” , jossa on sahattu muutama kanto malliksi , että voidaan sanoa , että on raivattu….

  3. Työmaiden laatu tuskin korjaantuu sillä, että tällä palstalla asiasta jatkuvasti kitisee.

  4. Ehkä kannattaisi tehdä sopimus sellaiseksi, että motoraivuusta saisi lisää taksaan. Joskus on tullut tehtyä sellainenkin hakkuusopimus ja molemmat on olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Sopimuskysymys ja jos ei saa sitä kuntoon , ei harmitus lopu .

  5. Kelirikko ja muiden seisokkien ajaksi kuskeille saha vyölle ja kiertämään tulevia leimikoita. Niin jopa alkais kelpaamaan.

  6. Maksajan velvollisuus ja oikeus on päättää, maksetaanko tekemättömästä työstä KEMERAA.
    Nuo metsänomistajien huijaus / petosyritykset pitää lopettaa ja teettää oikeilla ammattilaisilla työt oikein.
    Tuolle kohteelle ei olisi kannattanut hakkuukonetta viedä, ellei kyse ole energiapuukohteesta. Taikka Jeessin ylispuuhakkuukohteesta.

  7. Hei

    Ihme, että näitä ammattitaidottomasti johdettuja hakkuukohteita edelleen ilmaantuu kuviin,vaikka metsäyhtiöiden Helsingin pään päälliköt ovat vakuuttaneet ,että raivaamattomia ja huonosti raivattuja ei tarvitse hakata. Oisko hakkuu kapasiteettia hyvin tarjolla kun huonommat kohteetkin näkyy maistuvan?

  8. suorittava porras

    Tämä jäi käsiin , kun lavettikuskin työaika tuli täyteen muiden ollessa kesälomalla . Normaalisti lähdetään renkaat soikenana uusiin seikkailuihin , kun tällainen harjoitelma tulee vastaan. Tässä olisi pelkästään normit täyttävällä raivauksella saatu palsta kuntoon. Hyvin olisi voinut sen jälkeen antaa olla rauhasa kymmenen vuotta.
    Kun viimeaikoina on yleistynyt tehdä tarvittavat hakkuut kerralla koko tilan aluella , solahtaa työohjelmaan tarkoituksella tai vahingossa sopimattomia palstoja. Riski on kuitenkin iso , että osa jätetään odottamaan parempia aikoja.
    Uusin villitys tuntuu olevan tehdä päätehakkuu ylispuuhakkuuna , jos taimia on vähänkin(tai paljon) kuviolla. Näin vältytään kyllä raivaus-ja uudistuskuluilta , mutta korjuun jälki voi olla mitä sattuu ja luonnontaimien kasvaminen metsäksi hyvinkin epävarmaa. No omat murothan siinä on metsänomistajalla lopulta ulosteessa , ei juuri muiden.

  9. Väitätkö ihan vakavalla naamalla, että hakkaat tuollaista kuitupuuleimikkoa? Eihän tuosta saa mitään irti. energiapuuleimikkona saisi edes risukasoja tehtyä, mutta ei kuitupuuta, paitsi Jeessillä ylispuun hakkuukuvio, josta lähtee mukavasti nimenomaan rahaa ja poltinpuuta monen vuoden tarpeisiin. Kaikki menee hienosti niin kauvan, että koneenkuljetusauton perävalot häipyvät. Sitten mies kompastuu puunjuuriin ja suistuu metrisiin raiteisiin ja alkaa hätäpuhelut soimaan.

  10. suorittava porras

    Hakkasin…puoli vuoroa malliksi. 12- 40 litran runkoja ja kiskoin juurineen raivaamatta jääneitä runkoja kouralla pois edestä. Ei näytä toiveet menevän perille ,kun näitä tupsahtelee edelleen eteen. No..tänään hakkasin aukosta vartissa sen määrän motteja , kun tästä neljässä tunnissa.

  11. arto

    Mulla nyt työn alla 10.6 ennakkoravauskohde, Joku yrittäjä raivannut yhden kuvion tehnyt niin huonoa jälkeä saanut käskyn poistua. Kone tulee perästä hyvää koivikkoa. Konekuski kehui raivausjälkeä kertoi että ilo hakata hyvää metsää. Poistuma yli 70 kiintoa/ha.

  12. suorittava porras

    Artoja ja Arton asennetta kaipaisi enemmän taimikoihin ja nuoriin metsiin. Minäkin olen kuullut tapauksesta ,joissa riistapuskiin liian rakastunut metsuri sai potkut.
    Ei ole harvinaista ,että kokenut metsurikin jättää liikaa markkinakelvotonta puuta haittaamaan hakkuutyöskentelyä. Erityisesti koivukeppejä tahtoo jäädä moninkertainen määrä tarpeeseen nähden riesaksi. Mukavampaa kaikkien kannalta olisi kuitenkin ,että sitä raivuria vigutettaisiin ahkerasti taimikossa ,jotta kuvan tilanteita ei syntyisi. Kun ollaan kymmenenkin vuotta myöhässä ,on menetetty jo pajon metsän kiertoajan loppua ajatellen. Kaikki mielellään välttelisivät kuitupuun kasvatusta ,mutta heikolle hoidolle jääneestä metsästä ei juuri muuta tule. Korkeat tukkiprosentit jäävät haaveeksi.

  13. Mikä tämän kaiken ratkaisee on raha. Ei tälläisellä kuidun hinnalla kannata myydä kuin tämmöisiä.

  14. Tuohan se ratkaisee. Jos ja kun ennakkoraivaus kustannus on esim. 50 % hakkuutulosta, ei ole kovin innokkaita maksajia sille. Sellufirmat voisi osallistua vaikkapa puoliksi ennakkoraivauskuluihin koska korjuu helpottuu samalla. Molemminpuolinen hyöty.

  15. arto

    Puukille…..Kyllä se kemera kattaa jo paljon keräät latvat energiaksi saat tuke yli 400e…..Mutta se ei kaikille kelpaa. Silti valittavat puunhinnasta.

  16. Kuten olen aiemminkin kertonut , kun uusi kemera-laki tuli voimaan v. 2015, laski ensiharvennuspuun kantohinta heti tuen verran . Lisäksi kaikille eh-leimikoille ei saa sitä tukea, joka on 230+200 € – verot = 301 € /ha , jos ehdot täyttyvät.

  17. suorittava porras

    Mitäpä sitä kemeroita puukauppaa sotkemaan. Varhaisperkauksen tuki tuli myös voimaan 2015. Ihmeen nihkeästi sitä käytetään , vaikka juuri varhaisperkaukseen suunnattu tuki osuu tärkeimpään vaiheeseen metsän alkutaipaleella. Isompaa tukea odotellessa moni taimikko menee jo osin huonoon kuntoon ja pahimmillaan näkymä on kuten kuvassa. Hoitohommat 15 vuotta myöhässä ja hakkuulle pitäisi mennä 10 vuotta liian aikaisin.

  18. arto

    Paljon olisi varhaisperkuuta. yli 100ha mutta päivän kerkesin olla. Piti taas mennä hakuualueitten puhdistuksiin. Nyt täällä kuituleimikot kysyttyjä. Sitten moni tajuaa kun kone tulee ja ei rupeakaan tekemään. Että se pitää raivata. mhy leimikot järjestetty hyvin raivaus vuotta ennen.

  19. Tuontikuitupuun hinta rajalla on 55 ja 53 €/kuutio. Ei tarvitse ihmetellä miksi kaikkia ei aina kiinnosta taimikonhoito, kun tienvarsihinta on n. 30 € ja eh- puunkantohinta kympin kieppeillä.

  20. Aika paljon pitää olla hajataittoa silmissä, että tuosta ei erota, mikä puu kannattaa ottaa pois ja mikä ei. Sitä varten sitä ennakkoraivausta väitetään että pitäisi tehdä.

    Se on sitten eri asia, että riittääkö litrakoko tai että onko joku tehnyt aikoinaan varhaisperkauksen vai ei.

    Itsekin myisin mielellään yhden ensiharvennuskohteen integroituun korjuuseen, mutta sitä ei kuulemma enää tehdä.

  21. Taimikonhoito tuossa kohteessa pitää tehdä, eikä ensiharvennus.

Metsänhoito Metsänhoito