Kommentit (10)

  1. Älä hyvä mies leivinuuniin moottorisahaa ja kirvestä heitä.
    Tuossahan olis parin talven klapipuut.

  2. 🙂 Mootorisahaa ja kirvestä apuna käyttäen.

  3. suorittava porras

    Haikeana odottelen kuvan näkymää omaan pihaani. Pitäisi alkaa kuntouttaa kiusallista ylävartalovammaa halkoja tekemällä. Sillä menetelmällä on kroppa pysynyt tähän asti kunnossa. Asioiden eteneminen on tietysti tulevasta lääkärinlausunnosta kiinni. Jos määrää puukkoa ,on halkohommat tältä vuodelta unohdettava.

  4. metsä-masa

    Klapien teosta on tullut muotia, hyötyliikunta mielessä. Lähes kaikilla tuttavapiirissäni on aikomus tehdä vakituiselle, tai kesäasunnolle klapisavottaa, josta saa lihaskuntoa, virkeyttä ja rahanarvoista hyötyäkin.

    Polttopuun kerääjillä on herännyt kiinnostus myös hakkuuaukolle jäävästä hylkypuusta, tämä on mielestäni metsänomistajallekin hyvä asia, kun sopii korjattavaksi ne epämääräisesti pystyssä olevat raipatkin pois kerättäväksi.

    Metsänomistaja saa metsäänsä siistin, raivatun ja helppokulkuisen metsäpohjan muokkausta varten.

  5. Vähemmän taitaa nykyaikana olla aukoista polttopuiden keräilijöitä. Vanhat ei jaksa ja nuoria ei kiinnosta. Kaiken lisäksi puun poltto alkaa olemaan joidekin mielestä lähes rikollista toimitaan.

    Polttopuiden teko on ihan kiva puuhaa, kunhan urakka on kohtuullinen ja aikaa käytettävissä.

  6. Aina nuo polttopuiden keräilijät / kyselijät ovat halunneet valmiiksi kaadettua puuta, pystystä joskus tarjottiin – ei kelvannut. verukkeena oli tietenkin se, että ei osaa harventaa oikealla tavalla ja onhan se toki niinkin.

    Vaikka heti tulisi minulta keräämään polttopuuta pystystä, niin järjestyy. ajelisin ilmaiseksi traktorilla puut autotien varteen, jos kerääjä tekisi itse kuormauksen ja purkamisen.
    Kun lumi sulaa, niin voisin jopa R-sahalla raivata kerättäväksi rankoja. Kaadan niitä kesällä kuitenkin maahan. Metsätyyppi on OMT – joten ei ole tarvetta lahottaa puuta ravinnoksi.

  7. metsä-masa

    On varmasti alueellisia isojakin eroja polttopuun talteenottoon hakkuuaukoilta. Täällä Itä-Suomessa on ilmennyt lisääntyvää kiinnostusta polttopuun käyttöön pientapoissa. Keski-ikäiset, vastavapaalle jääneet ja etenkin puolustusvoimista kotiutuneet rajamiehet on oikeita urakkamiehiä nuorissa metsissä.

    Puunpoltto on rikollista, jos sitä kysyy tietyiltä henkilöiltä, mutta kumminkin pienen,pieni sellainen. Polttotekniikka- ja lämmön talteenotto kehittyy, eli on varteenotettava lämmitys- ja tunnelmanluoja myös taajamissakin.

  8. Kuten jo aiemmin palstoilla mainitsin tuo poltinpuun keräys yhteen traktorin metsäperävaunuun juontokouraa lähitelouksessa käyttäen oli huikea kolmen tunnin juttu ja tavara pääosin valmiiksi pinnasta rikottua koivua ajourilta ja puintikasojen latvuksista. Vielä ei olla päästy kuin vähän alkuun mutta kovalla alustalla ovat ja kunhan seuraavat vapaat koittaa tehdään taas seuraavaa kuormaa. Kyllä tuossa aika mukavan työpalkan talven lämmityksiltä saa.

  9. suorittava porras

    Ensimmäinen kuorma on jo pätkitty pölkyiksi. Kirvestä on tarkoitus alkaa heilutella vähin erin saikun loppupuolella. Tänään painettiin kortisoonia olkapäähän.

  10. Jos oikein halkoja tehtäisiin, niin nuo puut ovat kiusallisen pientä läpimitallaan. Muistelen, että ennen kun halkojakin tehtiin, pidettiin optimaalisena kokona sellaista koivikkoa, josta tuli halkomotti kolmesta rungosta.
    Muistan kun silloin, kun olin lähdössä varusmiespalvelukseen lokakuussa, tein loppukesän hieskoivikossa halkoja oikein tappotahtia. varmaan se oli jotain 3 – 4 kk Metsähallituksen savottaa. Nuoruuden innolla, vai apinan raivollako niitä pieksin, mutta hyvän rahat sain kasaan 11 kk:n ajaksi – ja vähän jäikin.

Harrastukset Harrastukset