Meillä on erikoisia metsiä. Joskus on kuvioita, joissa kasvaa vain istutuskuusia. Leppää ei kasva. Eikä aina haapaakaan. Hirvet syövät koivut. Joku mänty säästyy. Näillä 3 kohteella on tehty vain istutus. Ei mitään taimikonhoitoa.
Pääkuvan kuvio on istutettu 2011. Siihen on tullut kohtuullisesti mäntyä sekaan. Nuorin on 2018 istutettu kuvan 2268 kuvio, johon on tullut vähän mäntyä. Kuvan 2256 kuvio on tältä väliltä. Siinä kasvaa vain kuusta.


Samanlaisia itselläkin muutama kuvio – sen kuin odottelee ensiharvennusta.
Meilläkin myös samanlaisia. Kyllä se nykyajan kuusentaimi suorastaan räjähtää kasvuun, eikä tarvitse muuta tehdä kuin odottaa eh. Hienoja kuvia Timppa.
Ei se ole vaikeaa viime vuosikymmenten hintojakaan katsellessa ja timpan kokemuksiin perustuen arvata, miksi kuusta on istutettu. Aika vaikea on muuta perustella, varsinkaan jos lahoa ei ole, ja hirviä laiduntaa edes nykyinen kanta
Meillä tehtiin 3,5 hehtaarin lumituhoalueelle kuusen ja männyn konekylvö. Lähtö on hidas, mutta taimia on luonnotaimineen vähintään runsaasti.
1,9 hehtaarin kirjanpainajahakkuun jälkeen tehtiin pelkkä äestys. Alalla on hyviä rauduskoivuja ja reunametsää siementämään. Tulos näyttää hieman epätasaiselta, mutta kohtuullisen hyvältä sekametsän syntymiseksi.
Molempia kohteita on kyllä tarpeen ohjailla hoitotoimilla.
Jos meinata saada suunnilleen tasakokoista arvotaimikkoa täystiheään puunkasvatukseen, sitä on kyllä perattava. Siitä ei pääse mihinkään.
Tuosta harvuudesta ei kyllä ole paljon otettavaa. Ensiharvennuksessa joudutaan tasaamaasn.
Itsekin luulin, että minulla on istutusmännikkö, jolle ei tarvitse tehdä mitään ennen ensiharvennusta. Mittasin tiheyden kesällä ja se oli tien toisella puolella 3000/ha ja toisella 5000/ha. Eli pitää raivata. On aikamoinen lottovoitto, jos tiheyskin menee oikein tekemättä mitään. Jatkuvassa kasvatuksessa se on kuitenkin normaalia. 🙂