Istutuskuusikon pohja voi olla hyvinkin vihreä. Sammalille, heinäkasveille ja sienille on hyvin tilaa.
Istutuskuusikon pohja voi olla hyvinkin vihreä. Sammalille, heinäkasveille ja sienille on hyvin tilaa.
Metsänhoito
Oikein hyvältä näyttää! Kiirehdin kehumaan ennen kuin Jesse kerkiää moittimaan. Onko puiden iästä tietoa?
Erinomaisen rehevä, tuottoisa ja kaunis!
Noissa harvennuskannoissa on sitä lahopuutakin!
Onko nuo pystykarsittu vai mitä tuossa on tapahtunut? Kun noita oksanläpiä katselee on aivan varmaa että on tosiaan lahopuuta, pystyssä.
Jestas kun on komea kuusikko. paksuuskasvu on varmasti sentin ja kahden välillä / v.
Onhan tuo luonnon monimuotoisuuden taideteos, kertakaikkiaan. Miten joku on noin hienoa puuplantaasia saanut aikaiseksikaan? Tuo puulaji ihmetyttää vieläkin, onko joku uusi reikäkuusilaji kyseessä?
Seitsemänkymmentä luvulla istutettu. Kolmeen kertaan otettu ”hellapuita”. Ja niille jotka harvemmin kuusia näkee niin ihan normi suomalainen kuusi. Jota ei ole pystykarsittu. Ihan luontaista alaoksien karsiintumista on tapahtunut.
Paras ilmastoteko, minkä suomalainen voi tehdä.
Menninkäisellä on kyllä palstan komeimmat metsät, hands down.
Sanoisin kuitenkin että palstan komeimmat puupellot. Eihän noita metsäksi sentään kait ketään kehtaa haukkua.
Hieno ja puhutteleva kuva
Tuollaisen kuvan kuusikon taustalla on ollut aikoinaan paljon työtä, hikoilua ja osaamista, jotta rehevälle pohjalle saa laadukkaan kuusikon!
Nyt sitten saa katsella ja ihastella itsensä, tai vanhemman polven töiden tulosta.
Tuo työläs ja pitkä tarina tässä kuusikon kasvatuksessa minuakin viehättää
Huvittaa tuo jätkän kasvukommentti. Jos nuo puut olisi kasvaneet sen sentin-kahden vuosivauhtia paksuutta olisi tuo liki kuuskymppinen kuusikko aika muhkeaa pöllipuuta täys. Ei ne aivan siltä sentään näytä.
Mitä Jeessi höpöttää, kuva vääristää kyllä kuvankaltainen tilanne on aivan mahdollinen 40w kuusikossa lehtomaisella kankaalla. 60 weenä pötkölleen, oksattomuus taas johtuu alun suuresta tiheydestä ja sen jälkeen tuuli ja lumivaikutuksesta.
Hyvin on kasvanut kuusikko ja aluskasvillisuuskin vielä rehevää.
Meillä oli kotitilalla v.-39 istutettu pienehkö kuusikko, jossa puita oli kasvatettu istutustiheydessä 80-luvulle asti. Maapohja oli kauttaaltaan ruskean neulasmaton peittämä ja valoa pääsi maahan asti hyvin vähän .
Kauneus on katsojan silmissä jeessi.
Menninkäisen metsät ovat viritetty rahantekoon, toisin kuin joidenkin ryteiköt.
On päivänselvää, että tuo kuusikko kasvaa hyvin ja talousmetsänäkökulmasta arvioituna on menninkäinen onnistunut hyvin. Aluskasvillisuuskin voi yleensä hyvin, kun puusto ei pääse ylitiheäksi. Vaikutelma on kieltämättä puupeltomainen, mutta riveissä olevista puista tulee roskia vain luontoväen silmään. Luontoa ei rivit haittaa. Hiukan sekapuustoa itsekin tuonne kaipaisin, mutta ehkä päätehakkuun jälkeen sitten. Toivottavasti silloin on olemassa edellytykset koivun kasvattamiselle.
Minusta nuo puut eivät ole riveihin istutettu, vaan keskellä kuvaa on ajoura, jota on käytetty kasvatushakkuiden puiden kuljetuksessa. Ilmeisesti tosi vähäisin vaurioin. Kun ajoura suunnitellaan ja toteutetaan huolellisesti, muodostuu sen reunoille puurivit aivan luontojaan.
Siksi suosittelen jokaiselle , jos vaan on mahdollisuus, etukäteen merkitsemään – ja mitan kanssa, ajourat maastoon – ja mikäli järki ja aika riittää, valkkaamaan myös uranreunapuut huolellisesti niin, että ura tulee riittävän suora.
Tekisi uljasta myös hakkuukoneen kuljettajille….
Hienoahan se on jos ajourat isäntä maastoon merkaa. Mutta totuuden nimissä ei niitä tarvii tehdä muille kuin ammattikoulun oppilaille. Jos nyt kuitenkin joku sellaiseen puuhaan innostuu niin täytyy muistaa että minkälaiseen paikkaan ne urat tehdään että ajo ja hakkuu onnistuu. Kuvan kaltaiseen maastoon ei mitään väliä ole mutta kun mennään rinteeseen tai kivikkoon niin vaatimukset muuttuvat ajourien osalta melkoisesti. Silloin täytyy olla jo kokemusta hakkuutoiminnasta että nauhoitus osuu kohdilleen.
Eipä ole ajouria tullut merkittyä kuin taimikkoon. Mutta poistettavia viallisia puita olen merkkaillut eikä yksikään kuski ole pahoillaan ollut.
No jopas, vai vielä ajouria merkkailemaan,heh! Kyllä teen sitten samantein tienkin jos sikseen tulee tarpeita. Kyllä pitää metsän ammattilaisten uransa polkea, ei se meidän puunmyyjien ongelma ole.
Se, että päästetään umpitollo konekuski mellastamaan kasvatusmetsään, tietää sitä, että siellä koljottaa 6 – 8 metriä leveät ajourat ja sitten itketään, kuinka metsä on raiskattu.
Ajourien merkkaaja – vaikka liputtaisi molemmat reunat huolellisesti, tekee ajouria hehtaaritolkulla joka päivä. Kustannus hakattua kuutiota kohti on pienempi kuin hakkuupalkan antama lisä urakoitsijalle.
Ja jälki on sitä luokkaa, että samaan metsään saa tulla sama urakoitsija uudestaankin.
Kun alue on raivattu kunnolla vuosi pari enen hakkuuta ei ole pienintäkään tarvetta merkitä ajouria etukäteen. Itseasiassa taitaa olla yli 20 vuotta siitä ,kun olen viimeksi nähnyt ajouralippuja harvennusalueilla . Reitti leimikolle pitäisi olla merkitty ,mutta monesti on mentävä sinnekin pelkän gepsin avulla oli yö tai päivä.
Pystykaupassa hakkuuoikeuden omistaja vastaa leimikon merkkauksista ja ajoreittien oikeellisuudesta, harvennusjäljestä ja esim. säästöpuiden jättämisestä. Mutta mo voi jossain tapauksissa toki edistää hyvän korjuujäljen syntymistä, jos merkkaa etukäteen vaikka puut jotka haluaa jätettävän pystyyn, ”suonsilmät” tms:t jotka on tiedossa tai vaikka parhaan menoreitin leimikolle.
Itse olen joskus tehnyt kartan olemassa olevista urista. Niiden perusteella voi sitten tehdä loput tarvittavat.
”Kun alue on raivattu kunnolla vuosi pari enen hakkuuta ei ole pienintäkään tarvetta merkitä ajouria etukäteen. Itseasiassa taitaa olla yli 20 vuotta siitä ,kun olen viimeksi nähnyt ajouralippuja harvennusalueilla . Reitti leimikolle pitäisi olla merkitty ,mutta monesti on mentävä sinnekin pelkän gepsin avulla oli yö tai päivä.”
Kyllä se jälkikin on luvattoman usein sellaista, että on helppo uskoa, että summassa on menty, niinkuin Karstulalaiset Amerikkaan.
Viimeksi kun oli hakkuut, kävin ostajan kanssa merkkaamassa varastopaikat jotka sitten putsasin raivurilla, niin parempi liikkua koneilla ja jää siistimmäksi tienvarret. Muuten normaali valvonta eli mahdollisuuksien mukaan käynti tai kaksi päivässä hakkuulla ja joskus käynti kun ajo menossa se siitä.. Ja ennakkoraivuu aina ennen hakkuuta tietenkin, uria enkä rajoja ole merkannut ikinä.
Se jäi mainitsematta , että lakikohteiden säilyttäminen (merkkaaminen tiedoksi korjuumiehille) edell. postauksesta poiketen kuuluu mo:n kontolle eikä hakkuuoikeuden haltijalle yksistään.
Jos ei osaa eikä viitsi merkitä ajouria ennen hakkuuta, on luonnollista, että ne jäävät tekemättä. Tottunut merkkaaja tekee senkin homman nopeasti, mutta erinomaiseen tulokseen pääsee vasta, kun uran kumpikin reuna on merkitty ja rajatapauksessa mitalla todettu.
Tällä menetelmälläsaadaan helposti 4 – metriset ajourat, joita pitkin 280 senttiset työkoneet pystyvät kulkemaan vaurioita tekemättä.
Toki se on kuskista kiinni. Piittaamaton kuski kolhii kuusimerisestäkin ajourasta reunapuita.
Kertoisiko Jätkä ,löytyykö vapaaehtoisia kahlaamaan kaadettuun tai kaatamattomaan risukkoon ?Mitään lisäarvoa siitä touhusta on vaikea keksiä . Jos näkyvyys on yhtä hyvä ,kun kuvan erinomaisessa kunnossa kasvavassa kuusikossa ,on ajourien merkitseminen erikseen tarpeetonta puuhastelua .
Urasuunnittelu korkeammalta koneen kopista käsin onnistuu paljon paremmin ,kun kompastelemalla joko pystyssä tai pitkällään olevien risujen seassa . Uraleveyttäkään ei tarvitse arpoa ,kun on käypäinen ”rakotulkki” käytössä persiin alla.
Jos ennakkoraivaukset tehtäisiin niin ,että vähintään yksi talvi olisi raivauksen ja hakkuun välissä ,näkyvyys maan pinnallekin paranisi . Pehmeiköt, isommat kivet ja maastoesteet näkyisivät paremmin ,jolloin ne olisi helpompi ohittaa luontevasti . Puskista tai puskan alta yllättäin löytyvä este kasvattaa aina ajouran leveyttä ja lisää puusto- ja maastovaurioiden mahdollisuutta.
Suorittava voisi kertoa, missä tuon kuvan kuusikossa joutuu kahlaamaan kaadetussa ja kaatamattomassa risukossa. Samoin olisi syytä selittää, miksi 5 – 6 metrinen ajoura ei ole riittänyt ajokoneelle, kuin myös sen, miksi ajouran lähejtä on lipsuteltu runkoluku alle suoitusten, mutt siellä, mihin juuri Mittakeppu (= puomi) yltää, on jätetty hakkaamatta, jotta koealalle saadaan runkoluku kohdalleen.
Koneen käyttö rakotulkiksi on huono keino, koska sen kanssa tehdään pullonkauloja, joilla uraan syntyy tarpeettomia mutkia.
Noita on nähty, joissa puiden välit ovat mitattaessa ihan OK, mutta nuo välit eivät ole samassa linjassa keskenään.
Meillä oli joskus MTI-opiskelijoiden harjoitustyömaana tehtyjä mittaviakin kasvatushakkuuleimikoita, jotka olivat pystymitattuja, eli niissä oli oppilaiden tekemä ajouraverkosto.
Nuo Tollot olivat kulkeneet ajouriin nähden poikittain leimatessaan ja pystymitatessaan. Hyvin usein ajourat hammastivat noissa limityksissään.
Me muutimme taktiikan, eli AINA leimausryhmä kulki ajourien suuntaisesti ja yksi leimaaja kulki vain ajouraa pitkin.
Ajouran reunapuiden valinta on varsinkin enskassa ykkösasia, mutta motokuski, joka ei ole tehnyt ajourasuunnittelua, ei pysty näkemään puita metsässä.
Tästä on turha vängätä enempää. Minä olen tehnyt ja nähnyt ajouria aivan varmasti riittävästi ja tunnistan nolon tekijän jopa jutuistaan.
Kumpikohan on oikeasti tehnyt ,suunnitellut ja myös käyttänyt niitä uria ?
Motokuski ajokonekuskin ohella ovat monesti ainoat kaksijalkaiset palstalla . Kumpikaan ei metsässä turhia juokse. Pino ei kasva ,jos juoksee alvariinsa pitkin metsiä”suunnittelemassa”. Siitä ei myöskään makseta .
Kun leimikon kiertää koneella ympäri tai puhkaisee kokoojauran kantavampaan paikkaan ,on korjuusuunnittelu käytännössä tehty..kopista poistumatta . Maan pinnan tasolla näkymä on suppeampi .
Joskus 90-luvun alussa suunnittelu kuului yhtiölle . Äkkiä siitä kuitenkin luopuivat ,kun konemiehiltä homma hoitui paremmin ilman ylimääräisiä saappaan jälkiä metsässä .
Tuossa suorittava kyllä sataoikeassa.
Mihin suorittava tekee hakkuu uran, kun mitään ei ole sovittu?
Rajalle vain rajasta 10m päähän.
Minä merkkaan omissa hakkuissani rajan nauhoilla ja sitten hakkuuuran 10m päähän rajasta ja lisäksi kerron sen hakkaajalle.
Kurjen kysymykseen odotan vastausta Suorittavalta. Itse olen yleensä sijoittanut ensiharvennuksella avattavat urat keskilinjalta mitattuna noin 7 m. etäisyydelle rajasta, jolloin a) näkyvyys rajalinjalle on parempi ja b) myöhemmissä harvennuksissa isommat puut saadaan hallitusti kaadettua omalle puolelle (puomin ääriulottuvuudella toimittaessa vaihtoehdot kaatosuunnan valinnassa ovat rajallisemmat ja naapurin puolella voi olla siinä vaiheessa taimikko).
Viestiketjussa kommentoijien näkemyksissä koneenkuljettajien edellytyksistä ajourasuunnittelun tekoon on ollut suuria eroja. Omakohtaisen kokemuksen valossa kuskien asenne ja ammattitaito vaihtelee suuresti. Toiset ottaa neuvot vakavasti, toiset eivät. Esmes kun näytän kartalta, että tuossa kohti uralla on pehmeä paikka, mikä selvisi viime savotalla, kun kone rypi mahaansa myöten ja ja lopulta jäi kiikkumaan kivelle, asiallinen kuski kiertää mestan ja toisen ääripään kaveri ottaa tämän haasteena: ”Mehän mennään suon yli että heilahtaa”.
Ensiharvennuksen jälkeen otetuista ilmakuvista on helppo mittailla uravälejä. Huippukuskeilla uraväli on se 20 m, joskus hiukan enemmänkin ja kokonaisuutena urametrejä minimoiva, selkeä kokonaisuus. Yleensä tällöin myös puuvalinta ja harvennusjälki kokonaisuutena on hyvä. Toisen pään kavereita on savotoilla vuosi vuodelta vähemmän ja hyvä näin.
Pyrin tekemään uran noin 10 metrin etäisyydelle rajasta . Jos rajalla on tie tai sähkölinja, teen uran pari metriä lähemmäs . Tämä varmistaa sen ,että puut on mahdollista kaataa hallitusti ja varmasti oikeaan suuntaan .
Joskus on houkuteltu tekemään ura rajalle . Näin en yleensä ole menetellyt. Rajatoimituksiin ei riitä valtuudet eikä paikantimen tarkkuus .
Kokoojauran tekeminen kantavalle kohdalle, vain pistourien teko pehmeille kohdille ja puiden ajaminen vain hyvin kantavalla maapohjalla mahdollistaa korjuun kesäkeleillä myös esim. turvemailla paremmin kuin ”perinteisellä” tavalla.
Kyllä parantamisen varaa on monen ammattikuskin urasuunnittelussa – usein näyttää siltä, että ei ole ollut minkään näköistä suunnitelmaa. On vain pussipimeässä rynnätty metsään ja alettu puimaan.
Etelä-Pohjanmaalla on usein tuo ajouraverkosto tehtävä yhteisymmärryksessä naapurin kanssa ja käytettävä rajaa, jolloin esim rajan liputus on hyvä tehdä naapurukset yhdessä. Samalla ”raja railona aukeaa”, ne kun helposti ovat tukossa.
Kun sarka on usein vain muutaman kymmenen metrin levyinen, tulee ajouraverkosta usein tikapuu mallinen.
Kuitenkin hakkuukoneen kuljettajan pitäisi käyttää hieman järkeäkin, jos sitä on käytettäväksi asti ja muistaa uraa avatessaan, että suora ura on lyhyempi kuin pitkä ura, metsässä ei ole niin arvokasta puuta, että se pitää väistää hutkan teon avulla, jos uraa levittäessä joutuu ottamaan sen paremman puun pois, on se toiseksi paras siinä vieressä ihan hyvä ratkaisu.
Ei tarvitse tehdä kuuden metrin hotua, koska koneet ovat jopa alle kolmen metrin levyisiä.
Ns peruutusura on ihan OK. Vaikka kaikki urat olisivat peruutusuria, se ei haittaa ajokonetta. Sangen moni ajaa metsään takaperin.
Me ollaan joitakin aloja hakattu niinkin, että jokaisen rungon sijainti on tallennettu paikantimeen. Toki silloin on jalka mies numeroinut rungot ja niissä on maaliraita osoittanut pohjoisen suunnan. Tyvitukit on viety koesahattavaksi muistaakseni Rajamäelle.