Olin taannoin istutustalkoissa porukassa, joka koostui metsäalan ammattilaisista. Minua kymmenisen vuotta nuorempi kaveri pisti vajaan neljän tunnin aikana maahan reilut 1 000 taimea. Itse jäin 900 taimeen. Suoritustani voisi pitää kohtalaisena, mutta on myönnettävä, että aloitin työn puolitoista tuntia kaveria aikaisemmin.

Helteisenä perjantai-iltana moni oli keksinyt parempaakin tekemistä kuin talkoilun metsästysmaiden vuokrista suoriutumiseksi. Kaveri vierellä näytti kuitenkin nauttivan hommasta. Tasaiseen tahtiin kävi muutkin kuin istutusputken leuat.

”Tässähän melkein kiihottuu, kun on niin hyvää maata ja laadukkaita mättäitä.” Ja vauhti sen kuin kiihtyi.

Mielessäni mietin, että jos olisin työnantaja, uskaltaisin tämän näyttökokeen perusteella palkata kaverin luottavaisin mielin mihin tahansa työhön. Asenne ratkaisee.

En ollutkaan yllättynyt, kun kaveri illan mittaan kertoi pohtineensa myös yrittäjäksi ryhtymistä. Kokemusta metsäalalta oli kertynyt jo useampi vuosi, tuttuja metsänomistajia löytyisi todennäköisesti palveltavaksi, ja omissakin metsissä olisi tekemistä. Palkkakaan ei nykyisessä toimihenkilön työssä päätä huimannut.

Tutulta kuulosti. Minulla on nimittäin samanlaisesta haaveilusta omakohtaista kokemusta ajalta, kun olin palkollisena ison metsäyhtiön puunhankinnassa. Kahvipöydässä yrittäjyydestä haaveili moni muukin, mutta harva on uskaltanut tehdä ratkaisua asian suhteen.

Itse suuntasin yrittäjäksi vuoden 2011 alussa. Ensimmäinen työmaa tuli entiseltä työnantajalta. Harvensimme yhtiön metsäpalstaa moottorisahatyönä Keiteleen saaressa. Siinä sivussa kaivoimme lapiopelissä edellisen kesän myrskyjen kaatamia tukkipuita hangesta ja korjasimme rungot talteen. Välillä lämmiteltiin tulilla, välillä Transporterin hytissä. Ford 6600 lämmiteltiin agregaatin kanssa käyntiin aina, kun tuuli pöllytti jäätien umpeen.

Ei lähtenyt leipä helpolla siitä savotasta, mutta päivä päivältä olin ratkaisuuni tyytyväisempi. Kun aurinko alkoi näyttäytyä helmikuussa ensimmäisiä kertoja, muistan sammuttaneeni sahan ja hymyillen tuijottaneeni kohti valoa.

Kahvipöydässä yrittäjyydestä haaveili moni muukin, mutta harva on uskaltanut tehdä ratkaisua asian suhteen.

Nopeasti työtä alkoi yrittäjälle löytyä suorittavan metsäryskäämisen lisäksi viestinnän ja journalismin puolelta, joita olin harrastellut palkkatyön ohessa jo aiemmin. Kirjoittamiseen tai kuvaamiseen minulla ei ollut, eikä ole tänä päivänäkään, minkäänlaista virallista koulutusta. Mutta arvelen asenteen ratkaisseen, että töitä löytyi silti.

Olen varma, että metsäpalvelun saraltakin löytyy nykyään ekologinen lokeronsa niille kavereille, jotka haluavat itsensä yrittäjinä elättää. Yrittäjyys on myös hyvä konsti vaikuttaa omaan ansiotasoonsa.

Perushommaa metsästä löytyy varmasti, mutta ihan oma maailma avautuu, jos tuntee syvällisemmin vaikkapa verotuksen, sukupolvenvaihdokset tai tilakaupan.

Maailma on muuttunut parissa vuosikymmenessä paljon. Metsäpalveluita on opittu myymään ja ostamaan. Pelkkiä raivattuja hehtaareita tai istutettuja taimia myymälläkin pääsee metsätoimihenkilön palkoille, mutta ainoastaan oman fyysisen raadannan varaan ei yrittäjyyttä kannata rakentaa. Ainakin osassa myynnistä pitää olla myös katetta – myy siis myös palvelua, älä kappaleita, tunteja tai hehtaareita. Jos on koko ajan raivaussahan tai pottiputken kahvoissa, ei ehdi tekemään rahaa. Yrittäminen ei tuota lisäarvoa, jos ei uskalla hinnoitella palveluitaan oikein.

Kuitupuun hinnan nousu auttaa palvelumyynnissä, sillä yhä useammin metsänomistajan käteen saattaa jäädä palvelupaketista käteen muutakin kuin lasku.

Totta kai yrittäjyyteen liittyy myös riskejä, eikä se todellakaan sovi kaikille. Mutta mitään pelättävää yrittäjyydessä ei ole. Metsäalalla on pitkään ollut runsaasti työpaikkoja auki, joten palkolliseksi paluuseenkin on kohtalaiset mahdollisuudet. Fiksu työnantaja arvostaa yrittäjänä hankittua kokemusta ja kontakteja.

Itse siirryin yhdeksän vuoden yrittäjyyden jälkeen takaisin palkkatöihin tasan viisi vuotta sitten. Yrittäjänä en osannut kieltäytyä työstä, enkä myöskään osannut kieltäytyä Metsälehden palkkatyötarjouksesta. Alkuun loivempi rytmi kuukausipalkkalaisena tuntui oudolta, mutta Riikilän Mikko kokeneempana työkaverina lohdutti, että ”kyllä sinä Sami vielä laitostut.” Vaikka kyseessä oli vitsi, oli siinä myös totuuden siemen.

Nyt viiden vuoden jälkeen homma alkaa tuntua tutulta ja ideat ehtyä. Siksi pyysin päätoimittajalta kesäloman jatkoksi palkatonta vapaata. Hän suostui ilokseni järjestelyyn. Sillä ehdolla, että ryskään metsässä niiden asioiden parissa, joista jatkossakin kirjoitan. Kertoi tosin henkilöstöjohtajan todenneen, että ”Sami ei ehkä tule takaisin.”

Vapaalla tarkoitus on tarttua raivaussahan kahvoihin, sillä siinä hommassa uusia ideoita puskee hien mukana pintaan. Hehtaareita on jo jonossa enemmän kuin parissa kuukaudessa ehtii tekemään. Luulen silti, että marraskuun räntäsateet houkuttelevat takaisin laitostumaan.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.