Kommentit (8)

  1. Mottimasa

    Joskus olen itsekkin tehnyt hankintaa ja jättänyt suoria hyviä tukkikoivuja pystyyn, kun tulee päätehakkuun aika ja moto pyörähtää niin kuitua ovat kaikki. Ei ne muutamasta hyvästä koivusta tukkia tee vaikka olisivat kuinka suoria ja terveitä, pitäisi olla useampi kymmenen kiintoa.

  2. Vähintään kolme kiintoa. (lähde MG:n ostomies)

  3. Kyllä ne on tukin hinnan maksanut vaikka on joskus ollut alle 3 kiintoa päätehakkuulla.

    Rinnankorkeus läpimitat pyörii paksuimmissa puolenmetrin nurkilla. Näille kun suomesta löytyisi enemmän jalostajia niin ei hyvä tavara menisi normi vanerin väliin.

  4. Laatutyvet yli satasen motti.

  5. Saakohan enää nykyään erikoistyvistä yli satkua? Tarvii olla pöllejä pinossa reilusti jotta pääsee kolkuttelemaan satasen rajaa

  6. Voi nykyään olla ostajat vähentyneet, mutta kysyntähän on rajaton, kunhan tavaraa löytyy. Mielestäni tuo olisi lähinnä logistiikasta kiinni.
    Meillä oli säällisen lähellä kaksi oikeaa vaneritehdasta, joista toisen esinahka sanoi, että erikoistyviä tarvitsee olla vähintään yksi. Tärkeintä on, että tuohi on ehjä kauttaaltaan.

  7. 10 v sitten tuollaisista sai meillä päin 140€/m3 ihan isolta myös tyvikoivua silloin jalostaneelta sellufirmalta. Oli entisillä kaskimailla hyvää tienestiä se.

  8. Taisi olla niin, että koivuvanerin teko on ainakin yhden firman osalta siirretty Viroon edullisemman työvoiman takia.
    Ei riitä ostajia Suomessa koivutukille, niin että hinta olisi sopiva,
    kun kuitenkin melko pitkän kasvatusajan ja hyvät kasvuolosuhteet vaatii hyvän koivutukin kasvatus.

Metsänhoito Metsänhoito