Kommentit (9)

  1. metsä-masa

    Oikein kasvava mäntykangas, muistuttaa edellistä tupen kuvaa maastoltaan. Kyllä männyillä on arvokasvu parhaimillaan, en hakkaisi aivan vielä, koska mäntytukin hintataso on vielä maltillinen.

    Kuvan kaltaisessa leimikossa ei tapahdu arvonalennusta, sienitautien ja lahon toimesta, vaikka kasvattelisi vielä 10 – 15 vuotta.

    ps. on hyvä pankki kunhan hintataso vahvistuu !

  2. Eikä tule pal perstakkiin vaikka hintataso huononesikin tätä vakaata tahtiaan. Kyllä kasvu sen nippa nappa kuittaa.

  3. Visakallo

    Taitaa siellä Harjavallassa olla ihan omat puunhinnatkin.
    Kuvan perusteella kasvattaisin minäkin vielä, kun latvukset näyttävät noinkin elinvoimaisilta.

  4. pihkatappi

    Selvitä puuston tämänhetkinen arvo ja puuston kasvu, joka lienee pelkkää tukkia. Sen jälkeen tietää mikä on nykyhinnoin puustopääoman korko. Mutta jos uskoo että 10 vuoden sisällä tukin hinta tekee ainakin 5% nousun, kannattaa tietysti odotella sitä, kun tuo kasvukin on pelkkää plussaa tuolla kuviolla. Tosin aina on metsätuhon vaara.

  5. Tuohon ehottomasti kannattaa räpätä lantaa. Sillä saat kasvua ja nimenomaan arvokasvua lisää! Tuotto pysyy hyvänä ja hakatessa naurattaa komia kasvu…

  6. Samaa mieltä. Lannoitus kannattaa ilman muuta.

  7. tupe

    Tuo on lannoitettu 2007 keväällä. Pitänee harkita lannoitusta ensi keväänä. Hyviä vinkkejä.

  8. Niin,tuossa vaiheessahan niitä kustannuksia sinne kannattaa alkaa mättää. Ei jää niin paljon sijoitusongelmia.

  9. Edellisestä lannoituksesta on kulunut nippa-nappa ”liikaa” aikaa, eli yleensä lisälannoitus pitäisi tehdä ennen kuin kasvu alkaa hidastua. Ikäkaira olisi mukava lisävaruste metsänomistajallakin.
    Luultavasti vuonna 2007 tehty lannoitus on lisännyt paksuuskasvua jotain 30 %, jolloin tuollaisessa metsässä on kustannukset kevyesti tienattu takaisin. Yleensä lannoitus kannattaa tehdä vain kaksi kertaa.

Metsänhoito Metsänhoito