Pääkuva kesältä, vuosi boorin levittämisen jälkeen. Kuvio on pieni luontaisesti syntynyt, jota kunnostettiin muutama vuosi sitten. Boori levitettiin toisen kuvion jämistä. Lisäkuvassa näkyy, että 3 vuotta sitten latvakasvaimia ei ollut, nyt latvat palanneet. Ei optimi maaperä kuuselle, mutta ojan pientareella menestynee riittävästi ja luultavasti ensi vuonna kasvaa vielä paremmin.

Hyvin latvakasvaimet näkyvät kuusilla kuvassa, kait se on sitten boorilannoituksen tulosta. Nimittäin olen lannoituttanut rakeisella boorilla nyt syksyn mittaan toistasataa hehtaaria, toivottavasti lopputulos kuvan kaltainen.