Rääseiköstä tuottoisaksi osa2

Kuuset pelastettuna kuva.

Kommentit (17)

  1. Gla

    Hyvältä näyttää.

  2. Metsäkupsa

    Tälläinen räässeiköstä vapautettu kuusikko pukkaa uskomattomasti jatkossa puuta. Itsellä on ollut samanlaisia kuvioita ostotiloilla, viiden vuoden päästä ei kyllä maastossa käydessä voi uskoa muutosta. Aikanaan harvennuksella saa sitten kuusikon tasattua ja reijätkään eivät sitten silmään käy.

  3. Hyvältä näyttää. Samalla kannattaa harventaa kuusenkin tihentymät kun siellä kerran olet.

  4. Koitan parhaani mukaan kuusetkin harventaa. Monesti huomaa loppupäivästä, että jotenkin harvennusjälki tiheentyy…
    Seuraavana aamuna on hyvä katsoa uusin silmin, mitä tuli eilen tehtyä.
    Olisi kyllä aina hyvä kerralla tehdä, ettei tarvitsi kahlata pitkin kuviota montaa kertaa.

  5. Tuon kokoisessa kuusikossa yleensä vartoillaan muutama vuosi ensiharvennusta eikä enää pilata turhaan saantoa puita hävittämällä.

  6. Olisiko tuo ihan heti ensiharvennettavissakaan? Raivauksen kyllä tarvitsee. En tietenkään ottaisi kaikkia isompia puita etäisyyden vuoksi pois vaan hunoimmat. Tuo nyt poistettu vesakko avaa hyvin näkymää ja tuskin tulevassaharvenuksessakaan kelpaisivat kauppapuuksi.

  7. Kakkoskuvan kuusikko näyttää hyvältä. Puiden järeyttä on ainakin minun vaikea arvioida, muttaoliso noissa isoimmissa jo tukkikokoista tyvipölkyn verran.
    Mitä olet poistanut, polttorankaako, vai oikein kuitupuuta? Puusto näyttää järeudeltään hieman epätasaiselta, joten kyllä harvennusajankohta on mielestäni ihan oikea.
    Jeessin mielipide on mitätön, hän tekisi tuohon parin vuoden kuluttua ylispuuhakkuun, jossa poistetaan päävaltapuut ja lisävaltapuut ihan kaikki.

  8. Kaikki koivut mitkä ovat kuusten päällä tai taimiryhmien edessä valoon nähden ja joitain todella huonoja kuusia. Kaikki menee energiakasaan. Epätasaisuutta on tosiaan. Lumien sulettua hieman avaan kuvan mukaisia taimitihentymiä.

  9. Se näissä ikäjakaumaltaan laajoissa kuvioissa on, mikä minulle tuottaa harmaita hiuksia, että miten ne tulevat jatkossa tasoittumaan. Ja miten kasvuun lähtevät ottavat tilaa.

  10. Kuusten pituuserot ei odotellessa tasoitu vaan kasvaa . Paitsi silloin jos lyhyemmistä osa on istutustaimia aukoissa ja osa luont. syntyneitä. Tai esim. yläharvennusta (tai alah.) tekemällä saa keskipituuseroa pienennettyä myös. Mutta jos puilla on tilaa kasvaa niin eipä se paljon kuusilla haittaa vaikka on eri mittasta.

  11. Niin no kuusethan pitäisi varmaan saada sellaiseen tiheyteen, että ne voidaan ensiharventaa 5-10 vuoden päästä. Toki kun kuvio on epätasainen, niin on vähän hankala sanoa, mitä se olisi metreissä. Ottaisiko nyt pois vaikka kaikki sellaiset, jotka ovat alle 1,5 m päässä toisesta, vai onko se liikaa?

  12. Tuota on aivan turha miettiä onko väli 1,5 tai jotain muuta. Minulla motokuski sai hyvin otettua sivuhaaran pois ilman pääpuun kolhintaa. Joten ei meidän tarvii motoilijan murheita ottaa. Motokuskin kuuluu ammattinsa osata. Jos kaksi puuta kasvaa hyvin rinnakkain ja kokonaisuus alkaa mennä kleiniksi toisen poistamalla niin jättää kasvuun. Minulla kyllä ensimmäinen varsinainen kuusikon harvennus on aina ensiharvennus. Sitä ennen ei muuta kuin lievää siistimistä esim. poltinpuiden teossa.

  13. suorittava porras

    Voi niitä puita puolentoista metrin väleinkin jättää ,mutta kannattaa selkä suorana ottaa vastaan mahdolliset vastoinkäymiset kolhujen ja myöhempien tuulikaatojen muodossa. Ei niillä taimillakaan ole turhan takia liki 2,5 metriä etäisyyttä toisistaan. Juuret ja oksat kehittyvät toispuoleisiksi tuota pienemmillä etäisyyksillä ja koivun ollessa liian liki tyvitukin tavoittelu jää haaveeksi. Voi mennä kuitulaatuun useampikin runko koivun varjossa kasvaessaan.

  14. Liekö tuokaan järin vakavaa kun katselin miten mäntykuidut lähtivät jo lanssista kohti Raumaa vaikka tukkia oli niin männystä kuin kuusestakin. Taitaa se tarpeellisin olla kuitu tänäpäivänä joten sitäkin kyllä sopii kasvatella aivan hyvin. Oli vielä pikkutukkikin lyöty samaan kasaan.

  15. Ennen ensiharvennuskokoa havupuut voi hyvin kasvattaa 1,5 m päässä toisistaan, jos on esim. 2 laadukasta puuta vierekkäin ja niiden ympärillä väljempää. Alle 1 m päähän ei toisistaan kannata kuitenkaan jättää taimia. Laadun mukaan tehdään taim.hoidot ja ensiharvennuksetkin eikä mittakepin kanssa.

  16. suorittava porras

    Jos välttämättä halutaan tuulikaatoja ja lumituhoja ,voidaan kasvattaa suositustiheyksiä taajemmassakin . Puun juuret tarvitsevat riittävästi tilaa kehittyäkseen. Kahdella lähekkäin kasvavalla puulla on aina toispuoleinen juuristo ja oksatkin kasvavat sinne ,missä on tilaa. Kun toisen poistaa ,pyllähtää kaverikin ennen pitkää.

  17. Tyhmä kysymys, onko luonnontaimi jotenkin huonompi taimi kuin ostettu?

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat