Kommentit (4)

  1. Sieltä sitä sitten tulee – Jalostettua männynsiementä!

  2. Jotenkin noiden kyseisten puiden ominaisuudet eivät lähtökohtaisesti näytä parhailta mahdollisilta. Mutta ehkäpä se on vain kasvupaikasta johtuvaa ja esimerkiksi juuristo- ja neulasmassa noissa on poikkeuksellisen hyvä. Ainakin näin sopii toivoa.

  3. A.Jalkanen

    Noita viljelmiä hoidetaan eri tavalla kuin normaalia talousmetsää eli maksimoidaan siemenen tuotantoa. Oksikkuus tai paksuoksaisuus ei siis ole haitta vaan etu. Tuulipölytys villeistä puista tasoittaa tilannetta.

  4. Siemenpuuviljelmät on perustettu ymppäämällä paikalliseen runkoon tarkan laatukriteerin omaavien Plus-puiden oksankärkiä.
    Näillä oksankärjillä vartetuista rungoista ei koskaan tule emopuunsa näköisiä – ovathan ne oksia, joita kasvatetaan huomattavsti harvemmassa kuin normaali kasvatustiheys on.

    Olen istuttanut noita vartetaimia, jotka silloin ovat olleet n. 50 -70 cm:n korkuisia ja jo silloin monessa niistä oli käpyjä. Käpyjen = siementen tuottaminen on noiden puiden ainoa tehtävä ja niiden perintötekijöitä pyritään vaalimaan esim niin, että saman puun jälkeläiset eivät kasva vierekkäin.
    Jos puut kasvavat korkeutta ”liikaa”, niitä typistetään, koska henkilönostureilla ei pääse määrättyä korkeammalle.

Metsänhoito Metsänhoito