Savolainen aukko

Ohessa kuvaa kuviolta, joka Metsään.fi -palvelussa näkyy kehitysluokkana A0 Aukea. Hoitotyö: Taimikon perustaminen. Lisätiedot: Kuusen istutus, mätästys.
Jos menee näin metsään.fi, niin tietojen julkistamattomuus voisi olla vaihtoehto väärän informaation antamiselle.

Kommentit (13)

  1. Onko tuo nyt niin suuri homma korjata virhe. Ymmärtääkseni metsäkeskus ei ole väittänytkään että Metsään.fi-palvelu olisi virheetön.

  2. Onhan tuo kyllä jo jonkinlainen virhe kuitenkin. samaa mieltä aloittajan kaas, ei aivan kohtuullista. Noista kun vielä vedetään muutaman vuoden päästä seuraava johtopäätös eli viljelemätön aukko, hoitamaton ja puskittunut.

  3. Visakallo

    Meikäläisellä näyttää kuvioiden lähtötiedot olevan vuodelta 2010, joten kahdeksassa vuodessa on jotain ehtinyt metsissä tapahtua. Automaattisia päivityksiä on toki tehty, mutta jos virhe on jo lähtötiedoissa, niin pieleenhän se silloin menee aika pahasti. Kaikki mahdolliset korjaukset olen ilmoittanut, mutta läheskään kaikkia tietoja kun ei saa muutettua, vaikka tekisi mitä.

  4. Jos kohde ei ole Harjavallassa, niin RS- rallattamaan. Alkaa olla jopa kiire. Poltinpuun kasvatus tuossa on hullun homma.

  5. Harjavalta ei onneksi ole lähelläkään savoa.✋️

  6. jpjulku

    Metsuri motokuski, vaan harvatpa meistä virheettömiä on.
    Viime syksynä ostettu kohde. Keväällä pitää alkaa etukasvuista koivua poistelemaan.

  7. Planter

    Oliko palstan myyjä mahdollisesti metsää.fi tietojen varassa ja siinä uskossa, että kuvan kuviot olivat aukkoa ja tarvitaan kuusen istutus, mätästys?

  8. Oikea on toimenpide. Koivua vaan reilusti pois.

  9. Tuollainen kohde on varsin houkutteleva. Maasto vaikuttaa helpolta ja sopivalla tuulella männyt kaatuvat itsestää oikeaan suuntaa, kunhan ottaa sahanpurun tyven ja kannon välistä pois.
    Nyt kannattaa todella valita, kasvattaako kuitua, tukkia vai energiapuuta. Siis KASVATTAAKO?

  10. Eiköhän tuosta seuraava asento ole kuitumetsä, aika vaikea sitä on ohittaa. Jätkällä taitaa sekin ainakin kouluteoriassaan onnistua. Mutta käytännön elämässä siitä tulee ensiharvennettavaa metsää jossa kuituprossa huitelee sataa. Luonnollista, perin luonnollista.

  11. Omissani tuollaiseen tosiaan aikanaan (kun vielä mhy:n kaas seurustelin edes vähän) neuvoja antoi suosituksen, kaikki koivu pois ja nopeasti. Nyt siitä neuvosta on aikaa jo lähes kymmenkunta vuotta ja ensiharvennus tosiaan lähestyy. Koivut ovat sitä alan parasta ja eniten litroja tuottavaa kuitua siinäkin alalla. Silti männikkö on hyvin mahtunut kasvamaan ja saakin vielä kotvan kasvaa ennen harvennusta.

  12. Ei ole hirvet päässeet mellastamaan. vieläkö kasvatusta, että oksat vähenee, vai joko harvennusta aikomus ?

  13. jpjulku

    Ne kohdat, missä pelkkää mäntyä, saavat vielä olla raivaamatta. Paikoin etukasvuista koivua pois.

Metsänhoito Metsänhoito